triathlonkisat · varusteet

Triathlon, miten pääsen alkuun?

Triathlonharrastus kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Nimenomaan harrastus, kuten se minullekin on. Välttämättä ei siis tarvitse tähdätä Konalle tai miettiä, miten mahtuu samalle lähtöviivalle kaikkien niiden ”oikeiden urheilijoiden” kanssa. Hyvin mahtuu, ja lycra on joustava materiaali 😀

Kisojakin on monenlaisia. Löytyy Ironman-brändin alaisia, isoja tapahtumia ja sitten on pieniä ja sympaattisia kyläkisoja, kuten Taipalsaaren triathlon, jossa lajia pääsee kokeilemaan matalalla kynnyksellä. Vastaavia pieniä tapahtumia on kesällä ympäri maan, itselläni on toistaiseksi kokemusta vain tuosta Taipalsaaren kisasta. Sitä voin ainakin lämpimästi suositella, vaikkakin itsehän olin viime kesänä siellä vihoviimeinen maaliintulija, mutta jollekin sekin osa aina lankeaa.

Mitä varusteita triathloniin tarvitaan?

Triathlonissa kilpaillaan kolmessa lajissa: uinnissa, pyöräilyssä ja juoksussa. Matkat lähtevät muutaman sadan metrin uinnista, 10 kilsan pyöräilystä ja 5 kilometrin juoksusta aina täyden matkan 3,8 km uintiin, 180 km pyöräilyyn ja 42,2 km juoksuun. Puolimatka on puolet noista jne.

Triathlonissa voi varustella itsensä kipeäksi niin halutessaan. Triathlonpyörä saattaa maksaa kaikkine renkaineen, eli ”kiekkoineen” useita tuhansia. Mikäli pankkitilillä ei loju noin paljon ylimääräistä, niin alkuun pääsee jo näilläkin:

  • uima-asu
  • uimalasit (ja -lakki)
  • polkupyörä, mallilla ei ole väliä
  • pyöräilykypärä 
  • pyöräilyyn sopiva vaatetus ja ajolasit (suojaavat sekä hyönteisiltä että auringolta)
  • juoksukengät
  • juoksuun sopiva vaatetus

Eli varsin kevyillä investoinneilla pääsee harrastuksessa alkuun ja voi osallistua lyhyempiin kisoihin. Pyöräilykypärä on kisoissa pakollinen varuste ja pyörät ”katsastetaan” kisoissa, eli niistä pitää löytyä toimivat jarrut. Uimalakin saa käsittääkseni aina kisajärjestäjältä ja sitä on uintiosuudella käytettävä.

Nämä kaikki läksivät viime kesänä Joroisille mukaan.

Mikäli mielii kilpailemaan pidemmille matkoille, voi olla tarvetta muutamalle lisähankinnalle:

  • märkäpuku uintiin
  • maantieajoon sopiva kalusto, eli ohuemmilla renkailla varustettu pyörä, joka rullaa paremmin asfaltilla, kuin maastoajoon suunniteltu malli 
  • juomapulloteline(et) pyörään ja juomapullot sekä työkalusetti (renkaan puhkeamisen varalta)
  • lukkopolkimet pyörään 
  • pyöräilykengät
  • pehmustetut pyöräily-/triathlonhousut
Märkäpuku on hyödyllinen Suomen viileissä vesissä. Se myös kelluttaa ja lisää siten turvallisuutta.

Märkäpuku paitsi lämmittää viileässä vedessä, myös kelluttaa. Se lisää turvallisuutta ja auttaa aloittelijaa myös pitämään taloudellisemman uintiasennon. Märkäpukuja liikkuu aika hyvin käytettynäkin, joten se ei ole kovin suuri investointi.

Pyörän valinta ja hankinta onkin sitten oma juttunsa. Tarjontaa on tosi paljon. Kannattaa miettiä oma budjetti, mitä olisi valmis pyörästä maksamaan ja pyytää sitten apua joltain kokeneemmalta oikeanlaisen ja -kokoisen pyörän valinnassa. Triathlonissa näkee käytettävän sekä maantiepyöriä että triathlonpyöriä, joissa ajoasento on mahdollisimman virtaviivainen. 

Löysin oman triathlonpyöräni käytettynä. Kävi tuuri, että löytyi juuri sopivankokoinen menopeli.

Mikäli ajattelee osallistuvansa kisoihin lyhyille matkoille (sprintit), kannattaa hankkia maantiepyörä, sillä triathlonpyörien käyttö on usein kielletty lyhyissä kisoissa, joissa pyöräilyosuudella saa peesata, eli ajaa lähellä muita pyöräilijöitä. Triathlonpyörällä peesaus on kiellettyä, se on liian vaarallista. 

Maantiepyörän voi myös halutessaan varustella sellaiseksi, että sen ajoasento muistuttaa triathlonpyörän ajoasentoa. Se onnistuu asentamalla pyörään lisätangot.

Pyörään tarvitaan lisäksi teline juomapullolle, tai useampikin teline, jos tähtää pidemmille matkoille. Tähän asiaan on olemassa monenlaisia ratkaisuja: on runkoon kiinnitettävää telinettä, satulan taakse tulevaa ja lepuuttajien (eli niiden lisätankojen) väliin asennettavaa aeropulloa. 

Lukkopolkimet ovat myös suositeltava hankinta pyörään. Kun jalan saa kiinnitettyä polkimeen, saa hyödynnettyä myös takareiden ja pakaran voimaa polkiessa, eikä polkeminen mene ihan vaan ”reisille”. Lukkopolkimien kaveriksi tarvitaan tietysti myös pyöräilykengät. Ja jotta homma ei olisi liian helppoa, pitää tässäkin kohtaa tehdä valinta. Lukkosysteemejä ja pyöräilykenkiä on kahta erilaista, maantiepolkimet ja maastopyöräpolkimet. Nopeasti ajatellen ilmiselvä valinta olisi maantiepolkimet, mutta itse päädyin aluksi maastopyöräpolkimiin. Tämä siksi, että kyseinen poljin on yleisesti käytössä spinningpyörissä ja minulla oli pyöräilykengät valmiina juurikin maastopolkimiin.

Kengät pitää siis myös valita sen mukaan, kumpiin polkimiin päätyy, koska kiinnityssysteemi on niissä hieman erilainen. Niin ja pelkät kengäthän eivät riitä, vaan niihin tarvitaan klossit, eli kengänpohjaan ruuvattavat kiinnikkeet, joilla kenkä sitten polkimeen juntataan kiinni. Tässäkin kohtaa suosittelen kyselemään Googlelta ja kokeneemmilta apua välineistön valinnassa. 

Pehmustetut pyöräily- ja/tai triathlonhousut ovat myös välttämätön hankinta, jos haluaa pidempiä matkoja polkea. Tai tietysti voihan joku pärjätä ilmankin, oma takamukseni ei kestäisi monen tunnin pyöräilyä ilman extrapehmuketta takamuksen alla 😀

Triathloniin tarvittavat vaatteet

Miten triathlonkisoihin sitten pitää pukeutua? Ensimmäinen laji on uinti. Huolimatta siitä, käyttääkö märkäpukua vai ei, puetaan uintiosuudelle sellaiset vaatteet, joiden päälle laitetaan sitten vaihdossa pyöräilyyn sopiva vaatetus. Eli sellainen perusuikkari ei välttämättä ole paras varuste uintiin, koska se voi hangata ikävästi pyöräily- ja juoksuosuudella.

Tähän asiaan on olemassa triathlonpukuja, jotka ovat ihonmyötäisiä. Ne on tarkoitettu puettavaksi märkäpuvun alle.  Samalla puvulla voi pyöräillä ja juosta. Puvuissa on pehmustettu housuosa, mutta samalla puvulla voi myös hyvin juosta, sillä pehmuste on ohuempi, kuin pelkästään pyöräilyyn suunnitelluissa housuissa. Pukuja on haalarimallisena tai kaksiosaisina, eli housut ja toppi erikseen. 

Mikäli ei halua ostaa triathlonpukua, voi hyvin pukea uintiin esimerkiksi juoksuhousut ja -topin. Jos käyttää märkäpukua, pitää vaatteiden olla sen verran vartalonmyötäiset, että ne mahtuvat hyvin märkäpuvun alle. Vaihdossa topin päälle voi pukea paidan (ja tarvittaessa takin) ennen pyöräilyyn lähtöä.

Uinnin jälkeen siis vaihtopisteellä (eli T1:llä) kuoriudutaan ulos märkäpuvusta ja lisätään vaatetta ja varustetta päälle sen verran, että pyöräosuudella tarkenee. Kypärä pitää muistaa laittaa päähän ja kiinnittää ennen kuin saa lähteä polkemaan.

Pyöräilyosuuden jälkeen tullaan T2-vaihtoon. Siellä riisutaan ylimääräiset vaatteet ja kypärä, jätetään pyörä parkkiin ja vaihdetaan juoksukengät jalkaan. Sitten vaan hölkötellään maaliin tuulettamaan 🙂

Varsin kevyesti siis pääsee alkuun lajissa varusteiden suhteen. Siitä vaan harjoittelemaan ja rohkeasti kokeilemaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s