Yleinen

Uintia huippuvalmentajien johdolla Vierumäellä

Voi vitsit, mikä endorfiinipilvi leijuu vieläkin pään sisällä! Pitää kirjata ajatuksia ylös, ennen kuin uintikamat kuivuvat ja opit unohtuvat, koska todennäköisesti osa tiedosta katoaa korvien välistä samaan tahtiin pyykkien kuivumisen kanssa.

Vietin siis viikonlopun Finntriathlonin järjestämällä uintipainotteisella leirillä Vierumäellä. Läksin sinne perjantaina hieman pelonsekaisin tuntein, koska en tuntenut ennestään leirikavereita, enkä ollut lainkaan varma, että pysyisinkö muiden tahdissa. Onneksi tuli lähdettyä, leiri oli todella hyödyllinen ja leirikaverit aivan supermukavaa porukkaa.

Leirin ohjelma oli melko napakka. Perjantaina oli vain yksi uintitreeni, mutta lauantaina urheiltiinkin sitten jo ihan koko rahalla.

Aamu aloitettiin lenkillä kello 7. Sen jälkeen syötiin, jumpattiin, uitiin, syötiin, kuunneltiin luento, uitiin ja vielä vähän jumpattiin. Illalla ei tarvinnut unta kauaa odotella 😀

Valmiina oppimaan! Kuvia en muistanut kaikessa tohinassa ottaa, eikä tietysti ollut puhelinta altaalla mukanakaan. Tämän laadukkaampaa kuvatarjontaa ei siis valitettavasti ole nyt tarjolla 😀

Sunnuntai aloitettiin jälleen aamulenkillä ja aamiaisen jälkeen otettiin taas alkulämmöt urheilusalissa ennen altaaseen hyppäämistä. Alkoi takki olla jo niin tyhjä, että vähän hirvitti. Mutta yllättävän hyvin jaksoin vielä viimeisenkin harjoituksen vetää, lopussa piti vaan mennä ”50 metriä kerrassaan” -mantraa päässä hokien.

Leirin tärkeimmät opit

Altaassa tehtiin paljon erilaisia tekniikkatreenejä ja vauhtileikittelyä. Olen omissa harjoituksissa uinut aina sitä samaa (hyvältä tuntuvaa matkavauhtia). Nyt huomasin, että uintivauhtia todentotta pystyy säätelemään ja sitä kannattaa säädellä. Joskus on hyvä poistua sieltä omalta mukavuusalueelta ja ottaa niitä kovempia vetoja. Rauhallisemmassa vauhdissa taas voi paremmin keskittyä siihen, että tekniikka pysyy kasassa ja sykkeet kurissa. Noiden tehoalueiden välissä on sitten jossain se ”reipas” kisavauhti.

Vartalon kiertoon kiinnitettiin myös paljon huomiota. Uintiliike pitäisi tehdä selkä- ja keskivartalon lihaksilla. Kädet on vaan ne roottorit, joita pyöritetään. Ne itsessään eivät tee muuta, kun pyörivät mukana 😀 Jos siis uinnissa kädet tai olkapäät ainoastaan väsyvät, uit väärin.

Keskivartalon hallintaa ja voimaa tarvitaan tietysti kaikissa lajeissa, mutta erityisesti uinnissa. Myös nilkkojen, lantion ja yläkropan liikkuvuudesta pitää huolehtia. Minulle keskivartalo- ja liikkuvuustreeniä tuleekin rengastrapetsiharrastuksen myötä, mutta pitää jatkossa kiinnittää vielä erityistä huomiota siihen, että yläkroppa ei mene tukkoon.

Lauantai-illan kehonhuoltotunti pidettiin jumppasalissa, enkä tietenkään malttanut olla tunnin lopuksi vähän leikkimättä renkailla, kun ne sinne oli jätetty roikkumaan.

Lihaskuntoharjoittelua pitää jatkossa ujuttaa lisää treeniohjelmaan. Erityisesti alavartalon voimaa pitää kasvattaa, jotta saadaan pyöräilyyn lisää watteja. Yläkropan voimaa tulee siellä renkaalla kiipeillessä huomaamatta, mutta ”jalkapäivät” ovat kyllä jääneet vähiin.

Hauskoja ja hyödyllisiä olivat myös peesausharjoitukset. En tiennytkään, että uinnissakin voi peesata 😀 Samalla sai vähän fiilistä siitä, miltä tuntuu uida ryhmässä ja ruuhkassa. Sitäkin olisi kisoja ajatellen hyvä harjoitella, ettei tule paniikkia sitten vedessä, kun ympärillä loiskii porukkaa.

Leiri oli kaikinpuolin kiva ja hyödyllinen kokemus. Valmennus oli ammattitaitoista ja kuten jo mainittu, porukka mukavaa. Ihanasti otettiin tällainen kokematon keltanokka mukaan porukkaan ja altaasta löytyi omalle vauhdille sopiva rata.

Nyt pitää kyllä muutama päivä malttaa ottaa vähän rauhallisemmin, jotta kroppa ja pää saa palautua. Maaliskuulle onkin jo buukattu seuraava leiriviikonloppu 😅.

Yleinen

Katsaus menneisyyteen, miksi triathlon?

Mutta siinähän pitää uidakin, ja enhän minä osaa – siis muuta, kun sitä ”mummosammakkoa”. En liene ainut, joka näin ajattelee. Ihan pähkähullua, oli myös toinen ajatus, joka kävi mielessä, kun mietin triathlonia, varsinkin niitä pidempiä matkoja.

Toisaalta, en uskonut vielä jokunen vuosi sitten siihenkään, että pystyisin koskaan mitään maratonia juoksemaan. Ja nyt niitä on takana jo viisi.

Jungfrau-maratonin maalissa 2018.

Lopulta innostuin triathlonista varmaan ihan vaan siksi, että olen yllytyshullu ja helposti houkuteltavissa mukaan kokeilemaan uusia juttuja 😀

Aivan samantien en kuitenkaan rynnännyt pyöräostoksille, vaan ajatuksen triathlonista piti antaa kypsyä muutaman vuoden ajan. Tiesin, että uinti pitäisi ensin ottaa jollain lailla haltuun, joten osallistuin uintikurssille. Sellainen oli sopivasti tarjolla kuntokeskuksen ilmoitustaululla. Kurssi oli tarkoitettu crossfit-harrastajille, mutta siellä oli tilaa, joten pääsin mukaan. Ensimmäinen kurssi oli 5 kerran mittainen ja siellä otin ensimmäiset hapuilevat vapaauinnin käsivedot ja opettelin puhaltamaan veteen. Niillä lähtökohdilla ei ihan vielä triathlonkisoihin ollut asiaa ja asia unohtui.

Samanlainen kurssi järjestettiin uudestaan noin puolen vuoden kuluttua ja taas löysin itseni sieltä. Edelleenkään en pystynyt uimaan vapaauintia, kun muutaman altaanmitan kerrallaan. Ajattelin, että tämänkin asian voi oppia, jos sitkeästi harjoittelee.

Pikkuhiljaa asiat johtivat toiseen. Suurena apuna ja alkusysäyksenä lajin pariin pääsemisessä on ollut siskoni, joka on harrastanut lajia jo pidempään.

Ensimmäistä kertaa maantiepyörällä liikenteessä. Kuva on kesältä 2018. Tuossa kohtaa omistin ainoastaan nuo pyöräilykengät, kaikki muut varusteet ovat siskolta lainassa 😀

Melko heppoisista lähtökohdista kuitenkin lähdettiin kohti tavoitetta, joka ei tietenkään ollut enempää eikä vähempää, kun legendaarinen Joroisten puolimatka. Ilmoittautumisen laitoin sisään lokakuussa 2018 ja tarkoitus oli osallistua tuolle puolimatkalle heinäkuussa 2019.

Itsevarmuuteni kumpusi varmaan tietämättömyydestä sekä maratontaustasta (jos olen siihenkin pystynyt, niin miksen tähän…). Esimerkiksi avovesiuinnistahan minulla ei tuossa kohtaa ollut minkäänlaista kokemusta yhtä mökkirannassa suoritettua märkkärin kastelua lukuunottamatta. Ei minulla ollut myöskään maantiepyörää eikä kokemusta sellaisella ajamisesta tuota yhtä kokeilukertaa enempää.

Mutta toisaalta ilmoittautuminen kisaan toimi hyvänä motivaattorina. Nyt olisi pakko ottaa uinti haltuun ja hypätä pyörän selkään.

Syksyllä löysin käytettynä maantiepyörän kohtuuhinnalla, samoin trainerin sille. Olohuoneen sisustus meni muun perheen riemuksi uusiksi, pitihän pyörä toki saada paraatipaikalle.

Pyöräillä voi vaikka omassa olkkarissa 😀

Oman haasteensa triathlon-harjoitteluun toi tuona ensimmäisenä talvena se, että olin jo ehtinyt ilmoittautua Rigan maratonille, joka oli toukokuussa. Käytännössä suurin osa treeneistä olikin yhä juoksua. Altaassa kävin n. kerran viikossa tai jopa harvemmin. Pyörää tuli ajeltua myös melko vähän.

Niinhän siinä sitten kävi, että tuli pikkaisen kiire sen Rigan jälkeen saada riittävästi harjoitusta edellämainittuihin lajeihin. Kerran jos toisenkin kävi mielessä, että taidan perua sen Joroisen. Sieltä kuitenkin itseni löysin heinäkuuussa, rannalta jännityksestä pökkelönä. Jätetään se tarina toiseen kertaan 🙂

Osallistuin vielä viime syyskuussa uudelleen Jungfrau-maratonille. Sen jälkeen olen keskittynyt enemmän triathloniin, erityisesti uintiin ja pyöräilyyn. Ensi kesäksi on ilmo sisällä Lahteen. Katsotaan miten käy. Ainakin tekeminen on nyt ollut paljon suunnitelmallisempaa, kun vuosi sitten.

Yleinen

Tammikuun treenit

Aloin vuoden alussa alkaa pitää kirjaa treeneistäni hieman tarkemmin Excelissä. Päätin seurata lähinnä eri lajeihin käytettyä aikaa, koska sisäpyöräilyssä ei kilometrejä juurikaan kerry 😀

Tammikuun ajankäytön jakauma
Juoksu 15 %, pyöräily (ulkona) 6 %, pyöräily (sisällä) 21 %, uinti 27 %, voimaharjoittelu 4 %, kehonhuolto 9 %, Rengastrapetsi 15 %, hiihto 3 %.

Yhteensä treeniä kertyi tammikuussa noin 28 tuntia. Siitä suurin osa kului näköjään altaassa ja pyörän selässä. Juoksua tuli tosi vähän verrattuna esimerkiksi viime vuoden tammikuuhun. Silloin kilometrejä kertyi pitkälti toista sataa, tämän vuonna ainoastaan 28. Viime vuonna tosin tähtäsin Rigan maratonille, joten luonnollisesti juoksua oli silloin ohjelmassa enemmän.

Hiihtoa ei tänä talvena ole pahemmin päässyt harrastamaan. Olisihan meillä täällä Imatralla ensilumenlatu, mutta en ole sinne raaskinut ostaa hiihto-oikeutta, koska en kuitenkaan ehtisi ladulle montaa kertaa viikossa. Toivottavasti lunta saataisiin vielä tälle talvelle sen verran, että luonnonlumiladuille pääsisi. Yhden hiihtolenkin kävin loppiaisena Tahkolla heittämässä, joten saatiin tilastoon vähän hiihtoakin 🙂

Uimassa olen käynyt pari kertaa viikossa. Toinen uintikerta on yleensä aikuisten tekniikkatunti, jossa uidaan kaikkia lajeja. Toinen kerta on sitten ollut omatoiminen harjoitus, jossa olen yleensä tehnyt potkuharjoituksia ja uinut matkaa.

Maastopyöräilemässä.

Pyöräilyt olen tehnyt pääsääntöisesti salilla wattbikella tai kotona telineessä. Kerran saimme aikaiseksi miehekkeen kanssa käydä maastopyöräilemässä. Sitä voisi harrastaa kyllä useammin, tahtoo vaan olla viikonloput niin täynnä muuta ohjelmaa ja viikolla illat pimenevät jo ennen kuin ehdin töistä kotiin.

Mutta onneksi päivät alkavat jo pidentyä ja illatkin valoistua. Jos pääsisi hieman useammin nauttimaan lähiseudun mahtavasta polkuverkostosta.