triathlonkisat

Kisaraportti: Challenge Turku 31.7.2022 puolimatka

Turun puolimatka heinäkuun lopussa oli kesän ensimmäinen kisa ja samalla valmistava harjoitus ja kuntotesti sopivasti kolme viikkoa ennen päätavoitetta, eli Ironman Köpistä

Ei mennyt ihan putkeen, vaikka oma puolikkaan enkka paranikin noin 8 minuutilla viime kesän Lahden puolikkaasta. Paljon jäi vielä parannettavaa monella osa-alueella.

Kisaan valmistautuminen

Kisaviikolla treenasin kevyesti. Torstaina tein siskon ohjeen mukaan tyhjennystreenin, eli 1,5 h pyöräilyn, jossa oli 2 x 5 minuuttia kovaa ja pyörän perään kävin vielä parinkymmenen minuutin juoksun, joka sisälsi 10 minuuttia kisavauhtia. Heti treenin perään tankkasin maltoa ja suolaa. Sen jälkeen söin loppuajan ihan normaalisti ja lepäsin.

Läksin kisareissulle tällä kertaa ihan itsekseni. Pääsin Turkuun seurakaverin kyydissä ja yösija järjestyi kummitädin luota. Sain jo matkalla Turkuun hyviä vinkkejä uintiin ja pyöräreitille kokeneemmalta kollegalta. Se oli tosi kiva, koska muuten pulahtaminen sameaan Aurajokeen olisi saattanut hirvittää paljon enemmän. 

Saavuimme kisapaikalle hyvissä ajoin lauantaina. Kävimme ilmoittautumassa ja saimme luvan jättää pyörät jo vaihtoalueelle, vaikka virallisesti ne olisi saanut jättää klo 18 jälkeen. 

Turku Challenge pyörä puomilla
Ekana puomilla! Noita laatikoita ei tarvittukaan, koska vaihtokamat vietiinkin läheiseen autohalliin.

Vietin sen jälkeen mukavan illan kummitädin luona, jossa sain kotitekoista pitsaa ja pullaa, sekä pääsin rapsuttelemaan Papu-koiraa sekä pässejä serkun tiluksille Pajulaan. Laittelin tavarat valmiiksi ja kiinnitin tarrat varustekasseihin ja kypärään.

pässipojat Pajulassa

Kisapäivä

Katri valmistautuu triathlonkisaan
Aamulla olo oli vielä suht freesi. 😀

Aamulla herätys kuudelta ja aamupalat nassuun. Sain kyydin ja kannustajat mukaan kisapaikalle, jossa treffattiin siskon kanssa. Vaikka olimme hyvissä ajoin liikenteessä, meinasi tulla vähän kiire ja paniikki kamojen kanssa. Olin ajatellut, että jätän ylimääräiset tavarat seurakaverin autoon, mutta se olikin pitänyt jättää aika kauas. Päädyin sitten survomaan kaikki ylimääräiset tavarat (mm. ison repun) mustaan kassiin. Pieni reppu ei millään mahtunut enää varustekassiin, joten päädyimme köyttämään repun kassiin kiinni. Toivoin, että tavarat olisivat vielä tallella päivän päätteeksi. 

Olin jo pukenut märkkärin puoliksi ja lähdössä kohti rantaa, kun muistin, että ajanottochippi on siellä kassihässäkässä. Ensimmäinen virhepiste. Ei ole vitsi, että se kannattaa laittaa jo edellisenä iltana nilkkaan, ettei se vain unohdu.

Ei muuta kuin penkomaan niitä kasseja taas. Onneksi chippi löytyi. Sykevyötä en missään vaiheessa muistanut laittaa, siitä toinen virhepiste. 

Ennen strattia Turku challenge
Pientä säätöä ennen lähtöä. Kuvan ehtii kuitenkin aina napata. 😀

Jotenkin siinä säheltäessä aika vain kului ja lopulta lämmittelyyn ei jäänyt aikaa. Kävin vain nopeasti dippaamassa itseni Aurajokeen, otin kolme uintivetoa ja sitten meidät käskettiinkin jo ylös vedestä. Vesi oli sameaa ja yllättävän suolaista, mutta ei onneksi haissut mitenkään pahalta.

Uinti 1900 m

Uintiin lähdettiin niin, että meidän piti hypätä laiturilta veteen. Hyppäsin jalat edeltä ja pidin samalla kiinni laseista, etteivät ne vain tippuisi. Läksin siskon perään ja ajattelin kokeilla, pysyisinkö peesissä. Alku meni aivan sähellykseksi, vauhti oli minulle liian kova. Join varmaan puoli litraa Aurajokea siinä räpeltäessä. Sitten kadotin siskon ja päätin yrittää vain keskittyä löytämään sopivan, oman rytmin. Löysin suht rauhallisen linjan oikealta, mutta välillä jouduin silti ruuhkaan. Sameassa vedessä oli vaikea hahmottaa missä muut uivat ja se aiheutti hässäkkää.

Uinti tuntui jotenkin tosi raskaalta ja ensimmäinen suora pitkältä. Ajattelin, että olin unohtanut painaa kellon käyntiin, kun 500 m tärinää ei vain tuntunut, vaikka olin jo mielestäni uinut ikuisuuden. Ekalla poijulla tunsin vihdoin tärinän. En tiennyt yhtään siinä kohtaa kauanko olin kuluttanut aikaa, enkä uskaltanut katsoa. Käännöksen jälkeen uitiin jokea merta kohti. Siinä sain hetkeksi ihan hyvän rytmin ja hengitys vähän tasaantui. Mitä lähemmäs poijuja uitiin, sitä enemmän alkoi olla vasta-aaltoa ja uinti vaikeutui. 

Toisen käännöksen jälkeen helpotti ja selvästi vauhti kasvoi, kun virta vei oikeaan suuntaan. Olin tosi helpottunut, kun uinti oli ohi ja pääsin kipuamaan rantaan. Uintiaika oli 43:13, joka olikin yllättävän hyvä aika siihen nähden, miten hitaalta uinti tuntui. 

Turku Challenge
Uinnista juostiin vaihtoon nurmikkoa pitkin. Kuva on lauantailta.

Onnistuin uinnin jälkeen säheltämään kellon kanssa ja se aloitti jo pyöräilyosuuden kellottamisen. Päädyin sammuttamaan harjoituksen kokonaan, sillä minulla oli pyörässä ajotietokone, josta oli muutenkin tarkoitus seurata keskinopeutta.

T1 Vaihto

Köpöttelin uinnista vaihtoon. Tässä kisassa vaihtopussukat eivät olleetkaan pyörien luona, vaan ne oli jätetty autohalliin numerojärjestykseen. Löysin nopeasti oman pyöräpussin. Sain sukat ja kengät jalkaan, nappasin kypärän päähän ja juoksin ulos. Minulla kesti hetki löytää oikea väli ja oikea pyörä. Siinä paloi aikaa ihan mukavasti, T1 5:55.

Pyörä 90 km

Pyöräilyyn lähdettiin kaupungin läpi ja alku oli hiukan ahdas ja sokkeloinen. Onneksi reitti avartui pian ja kun päästiin moottoritielle, pääsin kunnolla vauhtiin. Reitti kulki Helsinkiin menevää moottoritietä edestakaisin ja siinä oli kolme kierrosta.

Tulin ekaan U-käännökseen vähän liian kovaa, jolloin tankojen välissä oleva juomapullo tipahti kyydistä. Ei auttanut, kun pysähtyä noukkimaan se takaisin kyytiin. Onneksi tilanteessa ei ollut ruuhkaa, enkä jäänyt kenenkään tielle.

Lämpö alkoi nousta pyöräilyn aikana. Minulla oli pari geeliä puristettuna tankojen välissä olevaan pulloon. Toisessa pullossa oli vettä. Jossain kohtaa mahaan alkoi sattua, enkä oikein uskaltanut juoda. Geelejä otin puolen tunnin välein. Energiat tuntuivat riittävän hyvin. Sykkeestä ei ollut mitään hajua, koska ei ollut sitä sykevyötä ja kellossa ei ollut harjoitus käynnissä, joten rannemittauksestakaan ei ollut iloa. Piti siis todellakin mennä fiiliksellä.

Reitti oli tasainen ja nopea. Pyöräily tuntui tosi hyvältä. Pääsin ajamaan hyvään saumaan, ei ollut liiemmälti ruuhkaa. Toisella kierroksella tuuli alkoi yltyä ja kaupunkiin päin tultaessa vauhti alkoi hidastua. Kolmannella kierroksella tuuli vaikutti jo selvästi ja hidasti keskivauhtia harmillisesti viimeisellä 25 kilsalla.

Kaupunkiin päin tullessa reitti oli hiukan epämääräisesti merkattu ja edellä ajanut pyöräilijä ajoi pitkän matkaa keilojen väärällä puolella autojen seassa. Liikenteenohjaajat yrittävät viittoilla häntä oikealle reitille tuloksetta. Onneksi hän lopulta havahtui ja pääsi takaisin reitille.

Pyöräilyn loppu oli melko kuumottava, kun autoja alkoi olla liikenteessä ruuhkaksi asti. Vaikka kisareitti oli hyvin erillään muusta liikenteestä, oli linja paikoin melko kapea ja mutkainen. Tarkkana piti olla. Tajusin vasta vaihtoon tullessa, että en ollut saanut juotua edes litraa nestettä koko pyöräilyn aikana. Olin ottanut huollosta pullon urheilujuomaa, jota en edes maistanut… Jälleen yksi virhepiste.

Vaihtoon ajassa 2.52:29.

T2 Vaihto

Sain pyörän paikalleen suht nopeasti (eli löysin oman paikan telineestä) ja tavarapussukkakin löytyi hallista. Jotenkin oli voipunut olo, eikä olisi yhtään huvittanut lähteä juoksemaan. Tein vaihdon rauhassa ja läksin matkaan. Tungin vielä viime hetkellä yhden geelin taskuun. T2 vaihtoon paloi aikaa 3.39, hups.

Juoksu 21,1 km

Juoksu oli neljänä kierroksena Aurajoen rannoilla. 

Oma meno tuntui heti alusta saakka tahmealta. 500 metrin jälkeen tuli kauhea jano. Onneksi juomapisteitä oli 5 kilsan lenkillä kolme. Join jokaisella pisteellä. Otin aluksi lasin vettä ja toisen urheilujuomaa. 

Ensimmäinen kierros meni yllättävän hyvää vauhtia tuntemukseen nähden. Kierros kierrokselta lämpö nousi ja jano yltyi. Mahaan alkoi taas koskea, enkä uskaltanut ottaa enää kuin vettä. Aloin kaataa sitä myös päähän. Puolivälissä ajattelin ottaa geelin, mutta en löytänyt sitä enää taskusta. Se oli siis tippunut varmaan jo siellä vaihdossa. 

Sain matkalla kannustusta muutamalta sometutulta ja seurakaverilta. Olipa kiva kuulla oma nimi. Siitä saa aina hurjasti voimaa. Reitin varrella oli muutenkin paljon porukkaa, mikä lisäsi tunnelmaa kivasti. Vapaaehtoisia oli paljon ja he kannustivat hienosti kaikkia samalla, kun pitivät reitin vapaana muulta liikenteeltä. 

Puolivälin jälkeen vauhti hyytyi lisää ja tajusin, että alle 2 tunnin ei juoksu tule maaliin. Jalat painoivat ja olo oli todella tukala. Taistelin vain huoltopisteeltä toiselle. Yleensä saan viimeisille kilometreille tsempattua vauhtia lisää, mutta nyt viimeinen kilometri tuntui jatkuvan ikuisuuden.

Kun maalisuora vihdoin aukeni, olo oli pelkästään helpottunut. Kummitäti oli kannustamassa, olipa mukava yllätys!

Maalissa

Köntystin maaliin, jossa sain mitalin kaulaan. Ainut ajatus päässä oli vain saada vettä. Hoipuin juomateltalle ja kumosin vettä kurkkuun. Tarjolla oli myös urheilujuomaa, mutta se ei enää maistunut. En edes jaksanut kauheasti iloita enkasta, tiesin kyllä, että se tuli, vaikkakaan kokonaisajasta ei ollut käryä, koska kokonaisuus ei ollut tallentunut kelloon.

Finisher-paidan sai vaihtoalueelta, nappasin sen ja läksin etsimään tuttuja. Minun piti kuitenkin palata takaisin maalialueelle juomaan lisää, sillä jano ei vain meinannut hellittää. Huomasin samalla, että olin onnistunut pudottamaan paidan, kädessä oli enää tyhjä pussi! Selitin tilanteen ja sain onneksi uuden paidan.

Marja ja Katri maalissa
Onnea meille! Sisko paineli menemään karkuun pyörällä ja juoksussa, uinnissa pääsin jo samaan loppuaikaan 😀

Heti sen jälkeen bongasin kannustusjoukot, kilpasiskot ja seurakaverin. Siinä kuulumisten vaihdon, kuvien ottamisen, loppuajan tarkastuksen ja onnittelujen (kaikki me tytöt teimme oman PB:n ja yksi nappasi oman ikäsarjansa hopeaa!) jälkeen hain kamat ja pyörän. Sitten aloimme miettiä missä peseytyisimme, kun kisaorganisaatiolla ei ollutkaan järkätty suihkutiloja kisaajille. 

Challenge Turku finisher
Tältä näyttää ihminen, joka on just uinut 1900 m, pyöräillyt 90 km ja juossut 21,1 km 😀

Eipä siinä sitten muu auttanut, kun hypätä jälleen kerran Aurajokeen kisapuvussa ja yrittää huudella pahimmat hiet pois. Vaatteiden vaihto-operaatio sen jälkeen oli varmaan huvittavaa katseltavaa, kun yritin saada alusvaatteita päälle pyyhkeen suojissa. 

Koko porukka maalissa Turku Challenge
Jengi koossa. Onnea meille kaikille!

Kun lopulta olimme saaneet itsemme siistittyä siihen kuntoon, että voisimme viettää samassa autossa aikaa seuraavat 5–6 tuntia pyörtymättä, pakkasimme kuskin kanssa pyörät ja kamat autoon, otimme nopeat eväät yhdestä kahvilasta jokirannasta, kiitimme, kuittasimme ja aloitimme matkan takaisin kohti Karjalaa.

Katri mitali kaulassa
Autossa oli aikaa fiilistellä mitalia ja enkkaa.

Itse kisa oli kiva ja hyvin järjestetty. Osallistujia oli sopivasti ja sää suosi. Ainut mitä toivoisin kehityslistalle, on jotain evästä maalissa (edes banaania ja/tai joku patukka) sekä kunnollisia peseytymistiloja. Kaikille vapaaehtoisille iso peukku, he tekivät aivan mahtavaa työtä. Kaikki kannustivat ja olivat hyvällä fiiliksellä. 

Ai niin, se kokonaisaika: 5.47:48. Parannusta viime kesän IM Lahdesta -8.22. Olen todella tyytyväinen, että aika oli noinkin hyvä kaikesta sähellyksestä huolimatta.

Parannettavaa seuraavaan kisaan:

  • laita ajanottochippi paikoilleen ensimmäisenä aamulla
  • laita sykevyö paikoilleen toiseksi aamulla
  • ole ajoissa paikalla ja tsekkaa rauhassa kaikki tavarat
  • paina mieleen oma kisanumero ja pyörän/vaihtokamojen sijainti
  • lähde uintiin rauhassa ja omaan tahtiin, vältä ruuhkaa
  • toimi vaihdoissa ripeästi
  • muista nesteytys pyörän aikana!
  • ole huolellinen geelien kanssa ja pidä pari ylimääräistä mukana
  • nauti riittävästi energiaa myös juoksun aikana

Nyt katse kohti parin viikon päästä koittavaa IM Copenhagenia!

Treeni · triathlonkisat

Treenaaminen täyden matkan triathlonille – valmentajan johdolla vai omatoimisesti?

Elämäni toinen täyden matkan triathlon häämöttää vajaan kuukauden päässä. Olen treenaillut koko vuoden omatoimisesti, ilman valmentajaa tai maksettua treeniohjelmaa.
 
Onko se ollut oikea ratkaisu?
 
Oikeastaan osaan vastata tähän vasta kuukauden kuluttua, kun tiedän Köpiksen loppuajan ja jos ylipäätään selviän maaliin.
 
Ihan varmasti valmentajasta olisi ollut hyötyä. Edellisvuonna minulla oli valmentaja ja kokemus oli pelkästään positiivinen. Näin yhden täyden matkan kisan kokeneena ”konkarina” ajattelin kokeilla, osaisinko valmentaa itse itseäni.
 
Ihan hyvin olen pärjännyt itseksenikin. Se on vaatinut suunnitelmallisuutta, malttia ja uskoa omaan tekemiseen. Apua olen hakenut – yllätys yllätys – Googlettamalla, sekä kokeneemmilta kilpasiskoilta ja -veljiltä.
 
Päärungon treeniohjelmalle tein Long distance training plan noudattaen. Suunnitelma on tehty 6 kuukaudelle. Sitä ennen tein syksyn ja alkutalven aika lailla fiiliksen mukaan. Ennen varsinaisen treeniohjelman aloittamista yritin pitää fokuksen uintitekniikassa ja peruskestävyydessä, mutta en tehnyt sen tarkempaa suunnitelmaa treeneille.

Juoksija katsoo auringonlaskua Vuoksella
Joskus on kiva vain fiilistellä ja tehdä sitä mikä tuntuu kivalta sillä hetkellä.

Treeniohjelman sovittaminen arkeen

Talvella vein treeniohjelman suunnitelmasta suoraan Google kalenteriin, jonne kopioin kaikki treenit. Aloitin lopusta, eli Ironmanista ja siirryin viikko kerrallaan taaksepäin.
 
Jos tiesin, että jollain viikolla on jotain poikkeavaa (kuten kevään pyöräilyleiri Mallorcalla), jätin kyseisen ajanjakson tyhjäksi ja tein sillä viikolla treenejä mahdollisuuksien mukaan. Samoin tällä viikolla (kisaviikko) sovelsin treeniohjelmaa sopivammaksi.
 
Uintitreeneistä olen soveltanut eniten, sillä kävin koko talven ja kevään ohjatuissa uinneissa Imatran mastersuimarien kanssa pari kertaa viikossa. Nyt kesän olen mennyt training planin mukaan.

Avovesiuintia Oritlammella
Avovedessä uinti alkaa sujua, eikä vedenalainen maailma pelota enää niin paljon kuin aluksi. Nyt uinti on kivaa ja rentoa. Vauhtia pitäisi saada kaivettua pari napsua lisää.

Ihan täysin en ole ohjelmaa pystynyt noudattamaan, sillä ei elämä aina mene niin kuin suunnittelee. Jotain treenejä on jäänyt välistä / joutunut soveltamaan töiden venymisen tai ihan vaan väsymyksen vuoksi. Näitä kertoja on onneksi vähän.
 
Keväällä korona teki parin viikon tauon treeneihin ja sen jälkeen kesti vielä toiset pari viikkoa päästä täyteen vireeseen. Toki näinhän se olisi mennyt valmentajan kanssakin, ei mitään suunnitelmaa pysty 100 % noudattamaan.
 
Treenien kalenterointi on ollut töiden puolesta helppoa, sillä olen yrittäjä ja voin treenata silloin, kun haluan, eli vaikka keskellä päivää. Se on helpottanut arkea todella paljon ja tuonut joustoa. Tietysti tämä vaatii kokonaisuuden hallintaa ja töiden organisointia.

Mitä treenaaminen omatoimisesti vaatii?

Tämän kevään kokemuksen perusteella omatoiminen treeni vaatii motivaatiota, kirkkaan tavoitteen, sekä selkeän suunnitelman.
 
Se vaatii myös kykyä osata kuunnella itseään. Ainakin itsellä saattaa homma mennä myös överiksi, eli teen helposti liikaa ja liian suurilla tehoilla. Itseäni on auttanut hyvä urheilukello, josta näen treenien vaikutuksen sekä unen ja palautumisen. Se auttaa hahmottamaan, jos keho tarvitsee lepoa tai kevyempää treeniä.
 
Uskon, että olen ainakin treenannut riittävästi. Eri asia on se, olenko tehnyt riittävän laadukkaasti.

Iloinen pyöräilijä Niskapietilän museotien varrella
Välillä pyörä kulkee, sää suosii ja fiilis on mahtava. Näiden hetkien ansiosta jaksan taas seuraavan treenin.

Toki kehitystä on tapahtunut nytkin talven ja kevään aikana. Pyörä kulkee treeneissä pykälää paremmin kuin viime kesänä, enkä ole pitkien treenien jälkeen enää niin puhki. Uinnissa on myös selkeästi tapahtunut kehitystä. Se on tosin suurimmaksi osaksi masters-uimareiden kanssa altaassa vietettyjen treenien ja valmennuksen ansiota.
 
Itseäni on auttanut paljon myös sparrailu ja yhteistreenit muiden harrastajien kanssa. Seuran yhteistreeneissä en ole käynyt, koska ne pidetään naapurikaupungissa, enkä viitsi ajaa sinne vain lyhyen treenin vuoksi, kun voin tehdä kaikki treenit omalla paikkakunnalla.

Pyöräilijät Lohelan pihalla
Mieheke on myös ollut paljon treeniseurana.

Entä jatkossa?

Haluaisin kovasti uskoa, että minulla on vielä potentiaalia kehittyä triathlonissa. En kuitenkaan usko, että pystyisin enää omatoimisesti kehittymään kovin paljon. Tai ainakin se vaatisi suunnitelmallisempaa tekemistä, tasotestejä ja tarkempia välitavoitteita.
 
Motivaatio on myös välillä ollut koetuksella ja olen jopa miettinyt koko lajin, tai ainakin täysmatkojen, jättämistä tähän kesään. Tuntuu, että treenit määrittävät ajankäyttöä ja koko elämää kohtuuttomasti.

triathlonisti pitelee sadetta
Ei se aina ole kivaa eikä helppoa.


Olen pyöritellyt mielessä, että jos pitäisi välivuoden ja tavoittelisi vaikka vain aikaparannusta maratonilla. Tai jos keskittyisikin vain pyöräilyyn ja asettaisin tavoitteeksi ensi kesälle jonkun pyöräilytapahtuman, kuten Saimaa Cycle Tour. Mutta kun uintikin on vihdoin alkanut sujua ja uintitreeneissä on aina niin kivaa… Olisi kiva myös käydä enemmän ilma-akrobatiatunneilla.
 
Tällaista juupas-eipäs keskustelua tulee käytyä itsensä kanssa enemmän ja vähemmän.
 
Nyt, kun kisat ovat oikeasti jo nurkan takana, on onneksi hyvä ja keskittynyt fiilis. Haluaisin kovasti uskoa, että pystyn parantamaan omaa ennätystä sekä ensi sunnuntaina Turussa puolikkaalla että elokuussa Köpiksessä täydellä matkalla.
 
Päätän sitten Köpiksen pölyn laskeuduttua, miten jatkan syksyllä. Valmentajakaan ei ole poissuljettu vaihtoehto. Se on ainakin varmaa, että jotain haluan saavuttaa, oli laji sitten mikä vaan.

Mellonmäen kuntoportaiden huipulla
On aina mahtava fiilis, kun pääsee maaliin. Oli kyse sitten treenistä tai kisasta.

Luotatko sinä valmentajan apuun vai suunnitteletko treenit itse? Vai onko käytössä jokin välimuoto, kuten valmentajan laatima ohjelma, jota noudatat omatoimisesti?

Matkailu

Pyöräilykokemuksia Espanjassa, osa 2 – Cadizin seutu

”Lähiaikoina” hiukan venähti, mutta vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa lupaamani toisen osan pyöräilykokemuksista Espanjassa.

Vietimme toisen kuukauden matkastamme Los Canos De Mecassa, Cadizin maakunnassa. Los Canoksen kylä sijaitsee Atlantin rannalla, noin 50 kilometrin päässä Cadizin kaupungista. 

Kylä oli talvisaikaan melko hiljainen. Kesällä tilanne on päinvastainen, sillä rannat ovat paikallisten lomailijoiden suosiossa. Ranta olikin upea. Sileää hiekkarantaa jatkui kilometritolkulla ja joulukuussa siellä saattoi kuljeskella ihan rauhassa. Ruuhkaa oli lähinnä viikonloppuisin, kun surffaajat saapuivat nauttimaan Atlantin aallokosta.

Upeaa, lähes autiota hiekkarantaa Atlantin rannalla.

Rannan lisäksi ihastuimme luonnonpuistoon, joka sijaitsi Los Canoksen ja Barbaten kaupungin välissä. Luonnonpuisto tarjosi kaunista mäntymetsää ja henkeäsalpaavan upeat näkymät korkeilta rantakallioilta.

Luonnonpuisto sijaitsee Los Canos de Mecan ja Barbaten välissä. Barbateen päästäkseen piti kulkea tuon taustalla näkyvän kukkulan yli.

Pyöräilyolosuhteet olivat myös mitä parhaimmat. Eurovelo 8 -pyöräilyreitti alkaa Cadizista ja myötäilee rannikkoa kohti pohjoista. Reitillä pyöräilijöiden turvallisuutta on parannettu leveillä pientareilla ja jopa pyöräilyyn tarkoitetuilla kaistoilla, jotka oli erotettu autotiestä betonimuurilla.

Eurovelo 8 -reitillä kulkee pyörätie.

Pyörän vuokraus

Los Canoksen kylässä ei ollut pyörävuokraamoa. Lähin vuokraamo löytyi Vejer de la Fronteran kaupungista, joka sijaitsee noin 12 kilometrin päässä sisämaassa.

Laitoin vuokraamoon viestiä ja kysyin, löytyisikö heiltä minulle sopivaa maantiepyörää. Sainkin nopeasti ystävällisen vastauksen, että yksi pyörä löytyisi. Kuvan perusteella se oli jo hiukan elämää nähnyt, mutta päätin silti lähteä tsekkaamaan sen, kun hintakaan ei ollut paha.

Minä ja hän, yhdessä nautimme ylä- ja alamäistä.

Pyörä osoittautui lopulta aivan kelvolliseksi. Sain sen koko kuukaudeksi 250 eurolla. Mies vuokrasi samalla itselleen fatbiken. Molemmat pyörät toimitettiin meille majapaikkaan seuraavana aamuna sovitusta. Kotiinkuljetus maksoi 20 euroa.

Vuokraamon palvelu oli todella ystävällistä, vuokraamon kaveri ajeli korjaamaan fatbiken rengasta, kun se tyhjeni itsekseen. Vuokrasimme vielä 2 fatbikea lisää viikoksi, kun miehen jälkikasvu matkusti joulun jälkeen Espanjaan. Nekin pyörät toimitettiin meille majapaikkaan ja samalla kaveri toi ihan ilmaiseksi vielä toisen maantiepyörän, jotta pääsisimme yhdessä lenkille. Kaikki pyörät noudettiin takaisin päivää ennen lähtöämme. Lämmin suositus tälle vuokraamolle, jos satut joskus olemaan pyörää vailla noilla seuduilla.

Saimme pyörävuokraamosta toisen maantiepyörän ilmaiseksi viikoksi, joten päästiin yhdessäkin pyöräilemään.

Pyöräilyreitit 

Majapaikkamme sijaitsi A-2233 tien varrella, Eurovelo 8 -reitti kulkee juuri kyseistä tietä pitkin. Tien viereen oli rakennettu upea pyörätie. Sitä oli parikymmentä kilometriä Los Canoksesta Conil de la Fronteraan saakka.

Pyörätietä pitkin oli mukava viilettää, mutta siinä oli paljon risteyksiä ja välillä autot tulivat poikkikaduilta yllättäen kovaa vauhtia tielle. Usein risteyksissä on huono näkyvyys korkeiden muurien ja talojen takaa, joten niihin kannattaa mennä todella varovasti.

Maalaismaisemissa oli rauhallista ajella.

Oikeastaan pyöräily oli rennompaa autoteillä, sillä isommilla teillä pientareet olivat todella leveitä, eikä kylien välisillä pikkuteilläkään ollut ruuhkaista. Kesällä tilanne on varmaan toinen, kun rannikon kaupunkien ja kylien asukasluku monikertaistuu, mutta talvella pyöräily oli todella turvallisen tuntuista.

Pyöräilin paljon Conilin, Vejeri ja Barbaten välillä. Kerran yritin päästä Cadiziin, mutta käännyin ympäri Chiclana de la Fronterassa, koska sieltä Cadiziin pääsee vain todella vilkkaasti liikennöityä valtatietä pitkin. 

Chiclanassa tuli käytyä sen jälkeen uudelleenkin, se oli myös kiva kaupunki, jonne pääsi pyöräilemään aivan rantoja pitkin.

Evästaukoja kelpasi pitää näissä maisemissa.

Katselin reittejä Wikilocista, josta niitä löytyikin runsaasti. Medina-Sidoniaan kulki todella kaunis pikkutie maalaismaisemissa. Tie oli yksi kauneimmista mitä olen koskaan nähnyt. Joulun sateiden jäljiltä ruoho vihersi rinteillä ja maisema oli kuin suoraan jostain Liisa Ihmemaassa -elokuvasta. Medina-Sidonia sijaitsi korkealla, kuten myös Vejer de la Frontera. Siellä käydessä sai hyvin kerättyä nousumetrejä.

Maisema Vejeristä. Sateen jälkeen kaikkialla alkoi vihertää.

Conil ja Chiclana sen sijaan olivat rannikolla, niihin päästäkseen ei tarvinnut kiivetä korkeita nousuja. Jonkin verran kumpuilevaa maastoa oli toki sielläkin, mutta ei mitään vuorenrinteitä.

Jälkeenpäin harmittaa, että en tajunnut ajella Barbatesta eteenpäin kohti etelää, alueen kauneus avautui meille vasta silloin kuin pakkasimme muuttokuorman vuokra-autoon uudenvuoden jälkeen ja läksimme ajelemaan kohti Malagaa rannikkoa pitkin. 

Fatbike-elämyksiä

Ajelin enimmäkseen maantiepyörällä. Taisin käydä vain kerran kokeilemassa Fatbikea. Luonnonpuistossa kulki paljon polkuja. Luonnonpuisto sijaitsi, yllätys yllätys vuorella, joten sinne päästäkseen piti ajaa ylämäkeä. Se kyllä kannatti, sillä puistossa oli todella upeita neulaspolkuja ristiin rastiin. Alueella ei ollut kenttää, joten puhelimet eivät toimineet syvällä puistossa. Eksymistä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä kaikki polut johtivat aina joko johonkin kylään, puistoa halkovalle asfalttitielle tai merenrantaan.

Kannatti kiivetä vähän päästäkseen näihin maisemiin.
Näitä hetkiä on ikävä.

Mies kävi ajelemassa paljon puistossa ja rannalla itsekseen ja jälkikasvun kanssa. Tykkäsivät kovasti. Alueella näkyi paljon muitakin maastopyöräilijöitä. Fatbike oli kyllä kätevä, sillä paikoin puistossakin oli alustana pehmeää hiekkaa, jossa ei kapeammilla renkailla olisi päässyt minnekään.

Vuorovesi kovetti rannan niin kovaksi, että siinä pystyi juoksemaan ja ajamaan pyörällä.

Vielä kerran

Ennen paluuta Suomeen vietimme vielä viisi päivää Benalmadenassa. Ja tadaa, olihan se pakko päästä vielä pyörän selkään. Vuokrasin pyörän kahdeksi päiväksi Terral Bike -vuokraamosta (josta sain myös erinomaista palvelua ja hyviä reittivinkkejä). Kävin yhden pidemmän retken ja seuraavana päivänä kiipesin vielä loppuhuipennuksena antennivuorelle. 

Vielä kerran antinnivuoren huipulla.

Voi että, tulee haikea mieli, kun muistelee niitä paria kuukautta, jotka vietimme Espanjassa. 

Pyöräilijöitä arvostetaan Espanjassa. Voi, kun Suomessakin asenne muuttuisi enemmän tähän suuntaan.

Onneksi kevätaurinko alkaa jo täällä pohjolassakin lämmittää ja pian päästään nauttimaan vauhdin hurmasta kotimaan teillä. 

Matkailu · Treeni · varusteet

Pyöräilykokemuksia Espanjassa osa 1

Haaveiletko pyöräilylomasta Espanjassa? Kokosin tähän muutamia vinkkejä asiasta kiinnostuneille.

En tuonut omaa pyörää mukanani. Se olisi ollut mahdollista lentolaukussa tai rahtina. Päätin kuitenkin jättää pyörän kotiin odottelemaan, koska sen kuskaaminen täällä eri paikkojen välillä olisi vaatinut liikaa järjestelyjä. Niinpä vaihtoehdoksi jäi pyörän vuokraaminen paikan päältä.

Asuimme ensin kuukauden Aurinkorannikolla Benalmadenassa. Kaupungissa on useampikin pyörävuokraamo ja Malagassa sekä Fuengirolassa niitä on lisää. Hinnat olivat samat joka vuokraamossa. Maantiepyörän saa noin 30 € päiväksi. Olisin itse halunnut pyörän koko kuukaudeksi, mutta paras tarjous oli 350 euroa/kk, joten en raaskinut ottaa sitä.

Lopulta vuokrasin pyörän Fast Monkeysta kahdeksi viikoksi. Hinta oli 250 €. Siihen kuului polkimet, ajotietokone, valot ja lukko. Vuokrapyörään tuli vikaa vaihteisiin jo parin ekan lenkin jälkeen, mutta sain samantien uuden (astetta paremman) pyörän tilalle, kun menin mainitsemaan asiasta.

Aurinkorannikon pyöräilyreitit

Aurinkorannikolla riittää toinen toistaan upeampia reittejä. Nousumetrejä niillä kyllä kertyy kaikilla, ellei halua polkea vain rannikkoa pitkin. Sekään ei tosin onnistu Fuengirolan ja Marbellan välillä, koska rantaa mukaileva tie on vilkas päätie, jonne ei ole pyörällä mitään asiaa. Muutenkin ainakin itse koin rannikkotiet kaikkein stressaavimmiksi polkea, vilkkaan liikenteen ja tien laitaan jonoksi pysäköityjen autojen vuoksi.

Vuorilla sen sijaan oli tilaa ja lisäksi autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä ja ohittavat kaukaa. Ilmeisesti siitä saa mojovat sakot, jos jättää vähemmän kuin 1,5 metriä tilaa pyöräilijään ohitustilanteessa, joten ehkä se motivoi kiertämään riittävän kaukaa. Suosituimpien pyöräilyreittien varsilla on jopa ohjetauluja autoilijoille, joissa ”varoitetaan” pyöräilijöistä.

maantiepyöräilijä Espanjassa
Sinne tänne tonne 😀 Tämä liikenneympyrä tuli tutuksi, sen kautta kulkee monet suositut pyöräilyreitit.

Reittejä voi katsella pyörävuokraamojen sivuilta, Stravasta tai Wikilocista. Googlea en suosittele, se on nyt pari kertaa ohjannut minut hiekkateille ja yksisuuntaisia katuja väärään suuntaan. Mutta ilmeisesti sen saisi toimimaan paremmin, jos ei ota sitä pyöräreittivaihtoehtoa, vaan valitsee autoilun, mutta moottoriteitä vältellen. Joka tapauksessa suosittelen ennemmin noita ensiksi mainittuja vaihtoehtoja.

Mijas ja antennivuori tarjoilevat nousumetrejä sekä upeita maisemia

Omiksi suosikeiksi muodostuivat parin viikon aikana Mijaksen kylän yläpuolella kulkeva vuoristotie A-387 sekä samaiselta tieltä alkava nousu Cerro del Morolle, eli antennivuorelle.

Rannalta antennivuoren huipulle tulee noin 1000 nousumetriä. Huipulle menee kapea, hyväkuntoinen asfalttitie. Tiellä menee myös autoja, mutta ainakin marraskuussa liikenne oli olematonta.

Huipulla on paljon kylmempi kuin alhaalla rannan tuntumassa, eli varaa mukaan lisävaatetta. Ylöspäin kivutessa viileyttä ei huomaa, mutta heti kun pysähtyy ylhäällä, tulee helposti kylmä. Eka kerralla en tajunnut ottaa tarpeeksi lämmikettä päälle, joten alaspäin tullessa palelin koko matkan.

Cerro del Moro
Antennivuoren kilometrin korkeudessa taivasta kurkottelevat antennit näkyvät kauas rantaan saakka.

Antennivuoren ympäristössä kulkee myös paljon vaelluspolkuja. Kävimme kerran myös kävellen huiputtamassa Cerro del Moron. Ehdottomasti kannattaa sekin kokea, jos alueella liikkuu. Polut ovat suht helppokulkuisia ja hyvin merkattuja.

Mieheke vuokrasi yhdeksi viikonlopuksi itselleen sähköistetyn maantiepyörän. Sille kuulemma lämmin suositus, jos haluaa nauttia pyöräilystä, eikä tuhlata kaikkia voimia mäkien kapuamiseen. Itse en pysty samaistumaan, koska ne mäethän on just se nautinto 😀 Fast Monkeyn valikoimassa ei ollut sähköistettyjä maantiepyöriä, mutta sellainen löytyi Fuengirolasta Terral Bike -vuokraamosta.

Kävimme sen viikonlopun aikana Coinissa, joka on myös yksi Andalucian kauniista valkoisista vuoristokylistä.

Samana viikonloppuna oli tarkoitus polkea Marbellaan, mutta sinne olisi pitänyt pyöräillä vuoriston kautta kiertoreittiä. Matkaa olisi tullut hiukan liikaa, joten kävimme tuolloin Alhaurin el Grandessa kääntymässä.

Fuengirolasta lähtevä tie A-7053 tarjoili paitsi henkeä salpaavan upeita maisemia, myös hengästyttäviä 12 asteen nousuja sekä takaisin tullessa jännittäviä laskuja.

Maantiepyöräilijä Espanjassa
Vuoristossa ajaessa saa varautua jyrkkiin nousuin ja laskuihin.

Ajamiani reittejä voi käydä katsomassa Stravasta. Ne on ajettu siis marraskuussa -21.

Miten varustautua pyörälenkeille Espanjassa?

Maantiepyöräijä Espanjassa taustalla Mijaksen vuoristokylä
Näköalatasanteelta on upea näkymä Mijaksen vuoristokylään ja merelle. Useimpina päivinä marraskuussa tarkeni hyvin polkea lyhyissä lahkeissa.

Marraskuussa päivälämpötilat ovat usein päälle 15 astetta ja aurinko lämmittää. Välillä tuuli kovaa ja se hiukan viilensi ilmaa.

Useimmat lenkeistä tarkeni hyvin lyhyissä lahkeissa, irtohihat ovat kätevä lisälämmike käsivarsille. Tuuliliivi on hyvä olla, varsinkin vuorenrinteitä alaspäin lasketellessa. Jollain lenkeillä irtolahkeet olivat tarpeen ja varsinkin ylhäällä vuoristossa oli sormikkaille käyttöä.

Sadetakkia en onneksi tarvinnut kertaakaan, säät siis suosivat. Tämä syksy on kylläkin ollut harvinaisen kuiva, muutamaa pientä kuuroa lukuunottamatta marraskuussa ei satanut lainkaan.

Coinin kylä
Tauko Coinissa. Tauoilla kannattaa varata takkia yms lisälämmikettä päälle. Kun pysähtyy, niin tulee helposti kylmä.

Juomista on hyvä varata mukaan riittävästi, täydennystä saa toki ostettua matkan varrelle sattuvista kylistä. Yksi asia, joka kannattaa huomioda, on siesta. Monet ravintolat ja kaupat sulkevat iltapäivisin ovensa pariksi tunniksi, osa avautuu uudelleen vasta myöhään illalla. Sunnuntaisin kaupat saattavat olla kokonaan kiinni. Varaa siis myös jotain energiaa mukaan ainakin pisimmille lenkeille.

Isommat huoltoasemat ja express-myymälät ovat avoinna varmimmin joka päivä, myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä.

Ajoita lenkit aamuyhdeksän ja iltaseitsemän väliin, jottet joudu ajamaan pilkkopimeässä. Maanteillä ei ole katuvaloja ja pimeys laskeutuu auringon laskettua todella nopeasti.

Joulukuun alussa muutimme Cadizin maakuntaan Los Canos de Mecan lähelle. Teen oman postauksen pyöräilystä siellä ihan lähiaikoina. Tällä kokemuksella Atlantin puoleinen rannikko on jopa vieläkin kivempi paikka pyöräillä kuin Aurinkorannikko 🙂

Matkailu · Treeni

Uinti Espanjassa, miten uimahalleissa toimitaan?


Saludos desde España! Me liityimme tuhansien muiden suomalaisten, Aurinkorannikolla etätöitä pakertavien joukkoon ja muutimme tänne marraskuun alkupuolella.

Olemme nyt reilu kolme viikkoa opetelleet uudenlaista arkea. Hetkeäkään ei ole ratkaisu kaduttanut. Valoisuus ja auringon lämpö, meri, kauniit vuoristomaisemat… Yhteydet toimivat mainiosti ja työt on saatu hoidettua ihan samalla tavalla kuin kotimaassakin.

Auringonnousun värit asunnon parvekkeelta kuvattuna.

Triathlonharrastajallehan Aurinkorannikko on varsinainen paratiisi. Uintia voisi harrastaa meressä hyvin vielä näin joulukuussakin, jos olisi märkkäri. Merivesi on ollut noin 15-asteista. Minulla ei ole märkkäriä mukana, koska läksin matkaan yhdellä matkalaukulla, eikä se mahtunut sinne… Onneksi uimapuku ei vie paljon tilaa laukussa ja täällä on uimahalleja, joissa kelpaa polskia 50 m altaassa lämpöisessä vedessä.

Ajattelin tässä postauksessa keskittyä kertomaan uimahallikokemuksista, jos satut kaipaamaan vinkkejä asiaan liittyen. Muutama vinkki olisi tullut itselle tarpeeseen ennen ensimmäistä kertaa paikallisessa uimahallissa 😀

Me asutaan nyt Benalmadenassa, joka sijaitsee Torremolinoksen ja Fuengirolan välissä. Täällä on myös pieni uimahalli, mutta se ei ole avoinna tällä hetkellä.

Lähin kunnallinen uimahalli (Piscina Municipal Virgen del Carmen) on Torremolinoksessa. Hallissa on 50 metrin allas. Aluksi kävimme siellä. Meillä ei ole autoa käytössä ja halliin on meidän asunnolta matkaa noin 7 kilometriä. Bussilla pääsee hieman lähemmäs, mutta kävelymatkaa bussipusäkiltä tulee vajaa pari kilsaa suuntaansa.

Löysimme sopivamman vaihtoehdon Fuengirolasta. Siellä on myös kunnallinen uimahalli (Piscina Municipal David Meca), jossa on 50 metrin allas. Sinne on paremmat yhteydet julkisilla ja lisäksi se on edullisempi. Lippu on vain 2 euroa. Torremolinoksen halliin lippu on ulkopuolisilta 6 euroa, kunnan asukkaille se on ilmeisesti halvempi.

Fuengirolan uimahalli

Muutama juttu kannattaa huomioda, kun menee uimaan:

  • Tarkasta aukioloajat. Fuengirolan halli on iltapäivisin kiinni pari tuntia (siesta) ja sitten se avautuu illalla uudelleen. Torremolinoksen halli on avoinna aamusta iltaan, mutta siellä on ainakin nyt käytössä ”vuorot”, eli sinne voi mennä klo 8, 9.30, 11 jne. eli aina 1,5 tunnin välein. Lisäksi siellä on ruuhkaisempaa ja varsinkin iltaisin saattaa tavallisille uimareille olla vain pari rataa käytössä. Siellä samoilla radoilla sitten tulee vastaan mitä omituisempia suorituksia vesijuoksusta jos jonkinmoiseen kilpikonnakelluntaan.
  • Räpylät, pollarit, plättärit ja muut lelut ovat sallittuja, mutta ota omat mukaan, hallissa olevia ei saa lainata (ainakaan Torremolinoksen hallissa)
  • Maskia pitää käyttää pukeutumistiloissa ja Torremolinoksen hallissa myös allasalueella
  • Uimalakki on pakollinen
  • Sandaaleja (släpärit) pitää käyttää
  • Fuengirolan hallissa pääsylippu esitetään allasvalvojalle
  • Pukukaapit toimivat joko omalla riippulukolla tai osa kaapeista toimii myös euron kolikolla
  • Pukeutumis- ja suihkutilat ovat melko koruttomat, Torremolinoksen hallissa oli föönejä, Fugen hallissa ei.
  • Fuengirolan halliin ostetaan lippu eri paikasta kuin missä uimahallin sisäänkäynti on. Lipun voi ostaa tiskiltä tai automaatista ja lippu esitetään tosiaan siellä allasalueella uimavalvojalle. Lipunmyyntipiste löytyy urheilukeskittymän toisestä päästä alimmalta tasolta. Henkilökunta neuvoo perille, jos et löydä 😀

Fuengirolan hallissa oli tosi väljää arkipäivänä juuri ennen siestaa, silloin saimme yhden radan kokonaan omaan käyttöön. Tänään kävimme siellä aamupäivällä, hyvin mahtui silloinkin uimaan. Luulisin, että iltaisin sielläkin on ruuhkaisempaa.

Oma 50 metrin rata! Melkoista luxusta 2 euron sisäänpääsymaksulla.

Olen käynyt uimassa nyt kerran-pari viikossa. Ensi viikolla me muutetaan reiluksi kuukaudeksi Los Canos de meca -nimiseen kylään Atlantin puolelle. Siellä lähin uimahalli näyttäisi olevan Barbatessa, joten eiköhän uinti onnistu sielläkin. Tammikuussa palataan sitten taas Imatralle jatkamaan uinteja.

Seuraavassa postauksessa keskityn pyöräilykokemuksiin täällä Espanjan auringon alla 🙂