Kotikaupungissa polkaistiin heinäkuussa Saimaa Cycle Tour -tapahtumassa kolme eri mittaista matkaa. Kyseinen tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja koronasta huolimatta siihen osallistui yli 1000 pyöräilijää. Upea tapahtuma ja hieno määrä osallistujia!
Kyseessä on harrastajille tarkoitettu retkitapahtuma, ei varsinaisesti kilpailu. Pisin, päämatka oli 285 kilometrin mittainen ja lisäksi ajettiin 82 km mittainen ”Jaakon kierros” ja 36 km ”Ruokolahden kierros”.
Itse en alunperin suunnitellut osallistuvani tapahtumaan, koska fokus on tänä kesänä Tallinnassa. Kuitenkin löysin lopulta itseni lähtöviivalta, en sentään 285 kilsan, vaan 82 km Jaakon kierroksen lähdöstä.
Päädyin mukaan tapahtumaan jäniksen roolissa. Lupasin toimia Discover Saimaan jäniksenä. Tehtäväni oli alunperin luotsata halukkaat kierroksen läpi n. 20 km/h vauhdilla. Meitä piti olla kaksi jänistä, joista toinen olisi vetänyt hieman reippaammin 25 km/h, mutta hän joutui viime tingassa perumaan tulonsa, joten päädyimme osallistujien kanssa sellaiseen kompromissiin, että vetäisin lenkin 20–25 h/km.
Kyseessä oli melko leikkimielinen jänistely, ajatus oli kannustaa harrastajia lähtemään mukaan tapahtumaan matalalla kynnyksellä kokeneen (tirsk) jäniksen peesiin pitämään tasaista vauhtia. Hiukan minua itseni tilanne jännitti, koska kokemusta vastaavasta hommasta ei ole ja mietin miten saisin vauhdin pidettyä tasaisena. Lisäksi Lahden puolikkaasta Ironman -tapahtumasta oli vain vajaa viikko aikaa, joten senkin puolesta jännitin hiukan omien jalkojen kestämistä ja palautumista. Onneksi osallistujille ei lopulta ollut niin väliä vauhdilla, vaan tärkeämpää oli ”jäniksen” läsnäolon tuoma turva ja tsemppi matkan aikana.
Itselleni Jaakon kierros (eli Äitsaaren kierros) on hyvinkin tuttu lenkki, jota tulee ajettua useinkin, joten tunnen maaston ja mäet hyvin. Matkaan lähdettiin useammassa lähtöryhmässä illalla yhdeksän jälkeen, joka loi matkalle oman mausteensa. Valot olivatkin pyörissä pakollinen varuste, vaikka kesäyö olikin melko valoisa.
Me pääsimme starttaamaan klo 21.16. Kysyin ennakkoon haluaako porukka pysähtyä huoltopisteillä (niitä oli reitin varrella kaksi) ja kaikki halusivat, joten yritin pitää vauhdin lähempänä 25 km/h, jotteivat tauot painaisi keskaria alle 20 km/h.
Ensimmäinen taukopaikka oli Ruokolahden kirkonkylällä jo 20 kilometrin jälkeen. Pysähdyimme siinä pikaisesti täyttämässä juomapullot ja jatkoimme matkaa kohti Salosaarta ja Äitsaarta.
Huomasin jossain kohtaa, että meitä onkin melko iso joukko samassa letkassa. Muutkin olivat siis huomanneet jänispeesin hyödylliseksi. 🙂 Toinen huoltopiste oli reitin puolivälissä Hännilän seurojentalolla. Siellä meidän taukomme venähtikin melko pitkäksi, koska käytössä oli vain yksi WC ja aika monta kymmentä pyöräilijää kupla otsassa.
Muuten seurojentalolla oli hyvä tunnelma ja todella ihania ihmisiä kyselemässä kuulumisia ja fiiliksiä osallistujilta. Ensi vuodeksi toivomme lisää bajamajoja paikalle. 😀
Siinä odotellessa muutama osallistuja tuli kyselemään, että milloin jatkan matkaa, kun he haluaisivat tulla samassa porukassa. Lupasin, että odotamme kaikkia halukkaita, vaikka he eivät alunperin olleetkaan ilmoittautuneet jänisryhmään.
Toisen tauon venähdettyä lähes vartin mittaiseksi totesin meidän jääneen aikataulusta melkoisesti. Nyt pitäisi kiristää hiukan tahtia, jos halutaan päästä maaliin alkuperäisessä n. 4 tunnin tavoitteessa.
Ylämäet ja alamäet seurasivat toisiaan. Kohta tulee pitkä lasku, tämän mäen jälkeen, huomasin huutelevani melko usein. Hienosti porukka pysyi kasassa. Yksi ryhmästämme oli selvästi menohousut jalassa ja kehotin häntä menemään kovempaa loppumatkan. Itse huomasin olevani jossain kohtaa melko äärirajoilla, jaloissa painoi vielä selvästi Lahden karkelot, eikä gravel-pyöräni rullannut aivan niin kevyesti eteenpäin kuin maantiepyörällä olisi päässyt.
Lopulta meitä oli 5–6 hengen porukka vielä kasassa. Tämä on viimeinen paha nousu, lupasin kun lähestyimme Stora Enson mäkeä patosillalla (se on muuten melko paha). Siitä ei ole enää kuin reilu kymppi maaliin.
Väkisin alkoi hurmos nousta. Vuoksenniska, vielä yksi mäki, ei paha, liikennevaloristeyksestä vasempaan. Sienimäki, vanha ratasilta. Enää kilsa maaliin!
Maalisuora ja yhtäkkiä se oli siinä!
Olipa omanlaisensa tunnelma tulla maaliin keskellä yötä. Saimme mitalit kaulaan, palkkariksi alkoholittoman oluen (toimii muuten loistavasti palkkarina) sekä pastasalaatit syötäväksi. Eväitä nautiskellessa oli vielä kiva kerrata matkan tapahtumia ja fiilistellä ajoa.
Kiitos kaikille, jotka osallistuivat jänisryhmään ja teille, jotka liityitte seuraan matkan varrella! Tämä oli kyllä ihan huikea kokemus myös minulle, oli hieno tunne polkea yhdessä ja nauttia kesäyön tunnelmasta. Maalissa oltiin lopulta hienosti aikataulussa, ei siinä hötäkässä kukaan sitä muistanut kysellä, mutta reilusti alle neljään tuntiin tultiin pitkästä tauosta huolimatta.
Tapahtuma järjestetään jälleen ensi kesänä. Ihan vähän kutkuttelisi lähteä ajamaan uudelle reitille 290 kilsaa. Ihan vielä en uskalla ilmoittautua, pitää käydä ensin Tallinnassa ja miettiä sen jälkeen mitä lähtisi tavoittelemaan kesälle 2022. Jos aikatauluihin ja treeniohjelmaan vaan sattuu, niin kovasti tekisi kyllä mieli lähteä kokemaan tämä tapahtuma. Oletko itse mukana?
Harjoituspäiväkirja 