Treeni

Astetta vahvempana kohti kesää 2022

Viimeinen vuosi on ollut täynnä muutosta ja sopeutumista uuteen. Työkuviot menivät yllättäen loppuvuodesta aivan uusiksi ja olen joutunut etsimään omaa paikkaani ja kyseenalaistamaan arvojani sekä ammatillista identiteettiä. Samaan aikaan valmistauduin ekalle täysmatkalle ja treenasin paljon enemmän kuin koskaan ennen.

Ennen Tallinnaa en ollut lainkaan varma haluanko siitä selvittyäni jatkaa enää niin säännöllistä ja säntillistä treenaamista mitä täysmatka vaatii. Toki siis odotin innolla Tallinnaa ja tein kaiken mitä pitikin ennen kisaa ja nautin siitä. Mutta en halunnut vielä ajatella mitä sen jälkeen tapahtuisi.

Lähinnä en ollut varma, haluanko enää käyttää niin paljon aikaa treenaamiseen, mitä täysmatka vaatii. On niin paljon muutakin, johon haluaisin keskittyä ja mitä haluaisin kehittää. Oma yritystoiminta, ammatillinen osaaminen… Muut harrastukset, kuten neulominen ja lukeminen. Puhumattakaan ihmissuhteista, puolison kanssa vietettävästä vapaa-ajasta, ystävistä, jota ei ehdi juurikaan tavata.

Ironman-aiheiset villasukat
Neuloin itselleni muistoksi ekasta täysmatkasta sukat 🙂

Toisaalta rakastan treenaamista ja itseni ylittämistä. Saan treenaamisesta energiaa muuhun elämään ja viihdyn erinomaisesti yksin omien ajatusteni kanssa. Olen saanut treenatessa paljon ideoita ja oivalluksia työhön liittyen ja usein monimutkaisiinkin ongelmiin löytyy ratkaisu lenkillä.

Olen pohjimmiltani melko introvertti, vaikka sitä ei välttämättä huomaa. Tykkään kyllä tehdä töitä muiden, tuttujen ihmisten kanssa ja viihdyn ystävien seurassa. Mutta, jos ”joudun” viettämään paljon aikaa vieraiden ihmisten kanssa tai tapaamaan tuntemattomia ihmisiä, olen sen jälkeen tosi väsynyt ja kaipaan omaa rauhaa.

Oikeastaan tämä on valjennut minulle vasta kuluneen vuoden aikana, jonka olen ollut yrittäjänä ja saanut työskennellä omaan tahtiin omassa rauhassa. Nyt vasta alan huomata miten paljon paremmin voin, kun saan viettää aikaa pienemmissä piireissä, sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa ei tarvitse pitää yllä mitään ”roolia” ja tehdä työtä, jonka aidosti koen merkitykselliseksi. En ole pitkään aikaan ollut näin energinen ja täynnä uusia ideoita.

Maastopyöräilijä katselee Saimaaseen laskevaa aurinkoa
Saimaan rannoilla on tilaa hengittää ja antaa mielen hengähtää.

Nyt, kun elämän palaset alkavat olla järjestyksessä, uskon, että minulla on energiaa paitsi tavoitteelliseen treenaamiseen, myös muuhun mielekkääseen tekemiseen.

Tähän auttaa tietysti myös se, että voin sovitella treenit päiväohjelmaan paljon vapaammin kuin aiemmin. Voin käydä lenkillä tai uimassa vaikka keskellä päivää.

Näin ollen tulin siihen lopputulokseen, että lähden treenaamaan kohti seuraavaa täysmatkaa vuonna 2022.

Tavoitteet kesälle 2022

Tämän pitkäksi venyneen alustuksen jälkeen pääsen vihdoin itse asiaan, eli ensi kesän tavoitteisiin. Ilmoittauduin Köpiksen Ironmanille heti, kun ilmoittautuminen avautui.

Tänä kesänä tavoitteena oli vain selviytyä läpi Ironmanista. Ensi kesänä tavoitteena on saada ainakin tunti pois loppuajasta. Eli maalissa pitäisi olla alle 12,5 tunnissa. Pitäähän joku tavoite olla, jotta säilyy motivaatio treenata ja hakeutua sinne kehittävälle epämukavuusalueelle.

Kolme erilaista uintitreeniä kuvattuna
En lähde uimahalliin ilman suunnitelmaa.

Uintiin meni Tallinnassa 1:40. Siitä voi 5–10 minuutta laittaa sään piikkiin. Tavoite ensi kesälle on saada ainakin 15 minuuttia tuosta ajasta pois. Eli uinnin pitäisi mennä alle 1:30. Se vaatii tekniikkatreeniä, jotta saan nopeutta lisää. Niinpä jokaisella harjoituksella täytyy olla jokin tavoite tai teema. Halliin ei siis mennä ”vain uimaan”. Kestävyyttä löytyy jo, sitä ei tarvitse enää erikseen painottaa.

Pyöräilyyn meni Tallinnassa melkein 7 tuntia. Siitä n. 20 minuuttia tuhrautui maastokätköjä tehdessä… Ja sää tietysti vaikutti myös. Pyöräilyajasta voisi helposti olla 45 minuuttia otettavissa pois kestävyyttä ja voimaa treenaamalla. Viime talvena välttelin voimatreeniä ja se kostautui pitkällä matkalla. Lahden puolimatkalla jaksoin polkea suht hyvin loppuun saakka ja sain keskarin pidettyä lähellä 3-kymppiä, mutta Tallinnassa hyydyin loppua kohden, kun jaloista loppui paukut.

Saliselfie
Jatkossa minun on löydettävä itseni täältä useammin.

Maratoniin meni Tallinnassa 4:37. Juoksua sain hyvin eteenpäin keväällä erilaisilla treeniärsykkeillä ja viettämällä aikaa radalla vetoja tehden. Juoksusta on mahdollisuus saada 10 minuuttia pois ajasta jatkamalla vaan samaan tyyliin. Voimaharjoittelu varmasti tekee hyvää myös juoksun kannalta.

Jos tuosta tekee laskutoimituksen, niin aika lähelle sitä tuntia päästään 😀

Tänään treeniaikaa on 49 viikkoa jäljellä. Siispä nyt on hyvä aika kääriä hihat ja alkaa tositoimiin.

Matkailu · Yleinen

Saisiko olla, Saimaan saaristoreitti, oppaalla tai ilman?

Elokuu on tarjoillut taivaan täydeltä vettä, navakkaa tuulta ja koleaa säätä. Pitäähän keskiarvo näemmä saada tasoittumaan. Hiukan jännityksellä seurailin viime viikolla sääennusteita. Olin lupautunut vetämään kesän viimeisen Saimaan saaristoreitin ja kyllähän se väistämättä tunnelmaa latistaisi, jos joutuisimme ajamaan reitin vesisateessa.

Ilmeisesti olin lunastanut jo oman osuuteni sateessa ajamisesta, sillä yllättäen sää kirkastui ja lämpeni viikonloppua kohden. Lauantaina saimme startata matkaan aivan täydellisessä loppukesän säässä. Tällä kertaa kiersimme reitin vastapäivään, eli suuntasimme Imatralta kohti pohjoista.

Opastettu retki vs. omatoimiretki

Tämä oli nyt omalta osaltani neljäs retki saaristoreitillä. Olen kiertänyt sen kahdesti myötäpäivään ja kahdesti vastapäivään. Joka kerta reitti on ollut hiukan erilainen, riippuen siitä ollaanko oltu liikkeellä yhden vai kahden yön taktiikalla ja millä porukalla.

Ensimmäisen kerran kiersin reitin oppaan mukana (kirjoitin siitä aiemmin) ja sen jälkeen kerran omalla (opasporukalla) ja kahdesti olen päässyt vetämään retken oppaan ominaisuudessa.

Nyt, kun kokemusta on sekä asiakkaan että palveluntarjoajan näkökulmasta, ajattelin tehdä vertailun siitä, mitä hyötyjä on valita opastettu matka ja toisaalta milloin reitti kannattaa kiertää omatoimisesti.

Pyöräilijöitä nousemassa Utulan lautturin kyytiin
Pyörämatkalaisia nousemassa Utulan lautturin kyytiin Karoniemessä.

Miksi kannattaa valita opastettu retki?

Suurin hyöty on tietysti helppous ja vaivattomuus. Sinun ei tarvitse itse stressata reitistä, aikatauluista, ruokapaikoista, lauttalipuista, yöpymispaikoista jne. Voit keskittyä vain nauttimaan matkasta. Opastetuilla matkoilla tapaat lisäksi muita samanhenkisiä pyöräilijöitä ja parhaassa tapauksessa voit saada uusia ystäviä.

Opas myös tuntee reitin ja tietää ne paikat, joissa kannattaa hiukan poiketa reitiltä, jotta voi nähdä kätketyn näköalapaikan, nauttia maukkaimmat korvapuustit tai suurimmat jäätelöpallot.

Opastetun retken varjopuolena voi pitää sitä, että eteneminen voi olla omaan makuun liian verkkaista, koska vauhti sovitetaan aina sellaiseksi, ettei kukaan jää letkasta. Toisaalta tällaiselle matkalle kannattaakin jättää vauhtipöksyt kotiin ja vetää turistishortsit jalkaan ja keskittyä nauttimaan maisemista kaikessa rauhassa.

Opastettu matka sopii myös hyvin kokemattomalle pyöräilijälle. Jos mäet tai pitkät päivämatkat arveluttavat, suosittelen valitsemaan sähköpyörän.

Ihmisiä seisomassa Huuhan rannan lähellä olevalla varjoliitojien lennätyspaikalla
Huuhan rannan vieressä on jyrkänne, jossa varjoliitäjät nousevat ilmaan. Se on myös aivan upea näköalapaikka, josta näkee Saimaan selkien yli kymmenien kilometrien päähän.

Kenelle sopii omatoimimatka?

Jos viihdyt parhaiten itseksesi tai omassa porukassa, olet jo kokeneempi pyöräretkeilijä ja haluat edetä omaan tahtiisi, valitse silloin omatoimimatka.

Omatoimimatkan voit tietenkin suunnitella ja järjestellä alusta loppuun saakka itse, mutta myös omatoimimatkoille on saatavana palveluna reittisuunnittelu, lauttaliput, majoitus ja tavaroiden kuljetus sekä vinkit matkalle.

Utulan Kyläkauppa
Utulan Kyläkauppa on sympaattinen taukopaikka Saimaan saaristoreitin varrella.

Vinkit Saimaan saaristoreitille

Alkuperäinen reitti kulkee Ruokolahdella Puumalantietä Utulantien ja kirkonkylän välin. Tänä kesänä avattiin uusi lauttayhteys Äitsaaresta Utulaan, jolloin ruuhkainen (minusta jopa vaarallinen) Puumalantie on mahdollista välttää kokonaan. Suosittelen siis lämpimästi valitsemaan Salosaaren ja Äitsaaren kautta kulkevan reitin.

Utulan ja Taipalsaaren välillä ei valitettavasti ole juurikaan palveluja, joten varaa tälle pätkälle riittävästi evästä ja juomista. Kyläniemen kalasatamaan on saatu tänä kesänä WC:t sekä katos ja pyörälautta Rastilta saa ostaa juomista ja pientä purtavaa.

Rastiniemestä Taipalsaarelle virallinen reitti menee osittain hiekkatiellä, joka on paikoin melko huonossa kunnossa. Hiekkatieosuus on mahdollisuus välttää ajamalla Suursaimaantietä. Vastapainoksi sillä tiellä riittää sitten mäkiä ja mutkia. Eli voit valita joko hieman epämukavan 10 kilsan hiekkatiepätkän tai lähes 20 km loputtomia mäkiä 😀

Näkymä Taipalsaaren Wanhan kunnantalon terassilta
Taipalsaaren kirkonkylän uimaranta ja venelaituri.

Joutsenossa kannattaa poiketa viralliselta reitiltä ja ajaa Keskuskadun kautta. Sieltä löydät kaupat ja muutaman ruokapaikan.

Varaa riittävästi aikaa matkaan, jottei sinulle tule kiire pyörälautoille rengasrikon tms sattuessa. Pyörälautat ovat jo tältä kesältä lopettaneet kuljetukset, joten seuraavan kerran Saimaan saaristoreitille pääsee ensi kesänä.

Nähdäänkö siellä? Tuletko opastetulle matkalle vai kierrätkö reitin omatoimisesti? 😀

Matkailu · triathlonkisat

Ironman Tallinna 2021 kisaraportti

En tiedä miten tämä pitäisi aloittaa… Lopusta kai, koska ta-daa, se on ohi ja selvisin maaliin! Olen siis yksinkertainen Ironman 😀

Olipahan vaiherikas ja tunteellinen matka. Ennen lähtöä jännitettiin viime metreille asti, päästäänkö miehekkeen kanssa edes maahan, eli miten korona-tilannne kehittyy. Ohjeistukset kiristyivät elokuun alusta ja kisajärjestäjältä tulikin monta viestiä aiheeseen liittyen. Minulla on vasta yksi rokote alla, enkä saanut toista aikaistettua, joten testin kautta matkaan.

Saavuimme Tallinnaan autolautalla torstaina. Huvittavaa kyllä, ajoimme auton laivasta ulos, eikä kukaan kysellyt minkään todistuksen perään… No, ainakin saattoi itse olla luottavaisin mielin, ettei tuo virusta maahan.

Pyörä kulki peräkoukkuun kiinnitettävässä telineessä ja saapuessamme majapaikkaan huomasin, että vaihdevipu on jotenkin epänormaalissa asennossa. Pyörän ohjaamo oli kääntynyt matkan aikana 90 astetta vasemmalle ja se oli aiheuttanut jotain vahinkoa takavaihtajalle, sillä koeajon jälkeen totesin, että vain osa vaihteista takana toimii.

Ajattelin, että vika ei varmaan ole säätöä suurempi homma, joten luotin siihen, että kisakeskuksen mekaanikot osaavat korjata sen. Sain siskolta vinkin, että kisakeskuksella voi käydä jo rekisteröitymässä, vaikka oma rekisteröintiaika oli merkattu vasta perjantaille, joten päätimme kävellä sinne ja tehdä ilmon sekä samalla tsekata pyöränkorjausasian.

Kisakeskus sijaitsi Noblessnerin satama-alueella.

Ennen rekisteröitymistä piti vielä tehdä uusi korona-pikatesti, koska ei ollut sitä toista rokotusta… No se onneksi hoitui kisakeskuksella ja tuloksen sai alle 10 minuutissa. Tuloksen varmistumisen jälkeen ilmoittautuminen menikin sujuvasti ja sain repun ja tykötarpeet mukaan. Kävin infossa kyselemässä pyörähuollosta ja sieltä sanottiin, että mekaanikko on jo tältä päivältä lopettanut, mutta huomenna olisi taas huoltoapua tarjolla.

Fiilistelimme vielä hetken expossa ja sieltä tarttuikin yhtä ja toista IM-kamaa matkaan… Päätimme tulla aamupäivällä uudelleen paikalle konsultoimaan huollon kanssa. Siinä olisi hyvin aikaa, kun pyörä piti viedä T1-vaihtopaikalle Harku-järvelle vasta 16:30 perjantaina.

Päivä ennen H-hetkeä

Perjantaiaamuna nukuimme pitkään ja kävimme rauhassa aamiaisella läheisessä kahvilassa. Otin pyörän ja suuntasimme kisakeskukseen. Mieheke läksi samaa matkaa juoksulenkille. Huoltoon olikin melko pitkä jono, joten päätimme, että minä jään jonottamaan ja mies jatkaa omaa lenkkiään.

Jono ei liikkunut moneen minuuttiin lainkaan ja pieni epätoivo alkoi jo kyteä. Onneksi yksi huoltomiehistä alkoi käydä jonoa läpi ja kyseli mitä apua kukakin tarvitsee. Kun hän pääsi minun kohdalleni, selitin ongelmani. Huoltomies pudisteli päätään ja sanoi, etteivät he saa korjattua asiaa siinä paikan päällä, vaan mahdollisesti vaihdevaijeri kaipaa vaihtoa. Hän kysyi kauanko aikaa minulla on viedä pyörä vaihtoon ja voiko sillä ajaa. Kello oli siinä kohtaa jo yli puolenpäivän ja sanoin, että on vielä aikaa useampi tunti. Hän kertoi, että voisin ajaa pyörän huoltoliikkeeseen, jossa he saavat mahdollisesti korjattua ongelman, mutta se liike on viiden kilsan päässä. No, ei siinä auttanut muu kuin todeta, että laita osoite Google Mapsiin, niin lähden polkemaan sinne.

Jee, pyörä on jälleen kunnossa!

Matkalla korjaamoon ehdin jo miettiä, että mitä teen jos pyörää ei saadakaan kuntoon. Vaihtoehtoina olisi joko ajaa rikkinäisellä pyörällä, jossa vain kolme takaratasta on käytössä, tai vuokrata jostain pyörä kisaan.

Korjaamossa oli onneksi asiantunteva palvelu ja pyörä saatiin alle vartissa kuntoon. Kävi ilmi, että vaihdevaijeri oli päässyt irtoamaan paikaltaan kuljetuksen aikana. Se saatiin paikoilleen, eikä vaijeria tarvinnut vaihtaa.

Huh, mikä helpotus. Ajelin pyörän takaisin kämpille ja läksimmekin siitä lounaan jälkeen viemään pyörää ja vaihtopussukoita T1-vaihtoon Harku-järvelle, joka on noin 9 km päässä Tallinnasta. Onneksi sisko taas huolehti ja muistutti, että myös juoksukamat pitää viedä samalla, koska ne kuljetetaan T2-vaihtoalueelle, jonne ei pääse ennen kisaa lainkaan. Itseltä oli mennyt tämä ohje aivan ohi.

Pyörä ja vaihtokamat piti viedä Harku-järvelle jo perjantaina. Jännitys on hyvin aistittavissa kuvasta.

Yllättäen vaihtoalueella ei pyörää tai varusteita tarkasteltu lainkaan. Yleensä jarrut ja kypäränhihnat syynätään, mutta nyt ne eivät kiinnostaneet ketään. Löysin vaihtoalueelta oman paikan ja asettelin kamat paikoilleen. Jätin jo juomapullot sisältöineen pyörään, koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että en saa aamulla enää täytettyä niitä.

Sääennuste näytti lauantaille melkoista tuulta ja vesisadetta. Ennuste ei parantunut yhtään, pikemminkin huononi. Niinpä varasin pyöräilyyn lämmikkeeksi irtohihat ja tuuliliivin. Juoksupussukkaan varasin toiset sukat, jotta saan pyöräilyn jälkeen kuivat sukat jalkaan.

Juoksupussukat käskettiin solmia niin, että vesi ei pääse pussin sisään, koska sitä oli tosiaan luvassa… paljon. Onneksi näin, koska niille kuville sukille oli lauantaina tarvetta.

Chattailin vielä valmentajan kanssa kisataktiikasta. Päiviteltiin sääennustetta ja sain vielä viime hetken vinkiksi hommata sadetta pitävän takin pyöräilyyn. Koska jos sade ja kylmyys pääsee ytimiin, on sieltä vaikea enää saada itseään lämpimäksi.

Niinpä seuraava steppi oli etsiä kauppa, josta saisi vielä sopivan, ohuen pyöräilytakin… Ihme ja kumma, ensimmäinen kauppa, jonne menimme isossa kauppakeskuksessa, oli napakymppi 😀 Sieltä löytyi yksi ainoa riittävän ohut, mutta vedenpitävä takki, joka sattui vielä olemaan sopivaa kokoa, eikä edes maksanut mansikoita. Kassan kautta pois, kiitti kuitti 😀

Hiilaria koneeseen.

Loppuilta menikin tankatessa ja lepäillessä.

Kisapäivä

Herätys pärähti aamulla klo 4:30. Ei siinä kyllä paljon tullut nukuttua sitä ennenkään. Nopeasti vähän aamupalaa, festariasuste päälle ja matkaan.

Tyylikäs outfit 😀 Villasukat on pakollinen varuste.

Vetäisin kisapuvun päälle vain viitan ja jalkoihin sandaalit. Vielä ennen lähtöä nopea tsekkaus, että kaikki tarpeellinen on mukana:

  • märkkäri
  • uimalasit
  • nenäklipsi
  • vaihtovaatepussukka
  • ajanottochip
  • uimalakki.
  • uusi sadetakki.

Läksimme matkaan kohti Harkujärveä, mutta yllättäen matka tyssäsi isoon liikenneympyrään Saku-suurhallin kohdalla. Siellä liikenteenohjaaja ilmoitti, että autolla ei pääsekään Harku-järvelle, vaan kilpailijat viedään sinne busseilla Saku-hallin edestä.

Ei muuta kun auto ympäri ja hallille. Mikä pettymys, eikö uintia pääsekään katsomaan?

Hyvästelin miehekkeen ja jäin odottelemaan kyytiä.

Pääsin bussilla Harku-järvelle ja sain vietyä sadetakin vielä vaihtopussukkaan pyörän luo. Vaihtoalueella tapasin siskon ja muita tuttuja. Viime hetken tsempit ja vessajonoon. Onnistuin valitsemaan jonon, joka ei vetänyt sitten millään. Lopulta pääsin vessaan ja sen jälkeen tulikin hoppu siirtyä lähtöalueelle.

Vedin märkkärin puoliksi päälle, pakkasin vaihtovaatteet pussukkaan ja siitä puolijuoksua lähtöalueelle. Tulipahan samalla alkulämpät 😀

Vedessä ei ollut mahdollista lämmitellä lainkaan, joten ei muuta kuin märkkäri kiinni, vaihtokamat rekkaan ja kohti lähtöaluetta. Onneksi aallokko ei näyttänyt pahalta eikä ilma ollut niin kylmä kuin pelkäsin. Sadekaan ei ollut vielä alkanut.

Uinti

Oma lähtöaika oli 6:50, mutta lopulta pääsin starttaamaan noin seitsemän maissa. Vasta siinä kohtaa kun juoksin veteen kuulin tutun äänen ja kannustuksen rannalta. Mies oli sittenkin onnistunut luovimaan paikalle katsomaan 😀

Olin etukäteen kuullut, että Harku-järven vesi on sameaa, mutta silti oli melkoinen shokki kun tajusin, että vedessä ei näe yhtään-mitään. Ei siis edes omaa kättään. No, siihen tottui lopulta nopeasti. Aloin vain uida eteenpäin ja yritin hakea sopivaa rytmiä. Ekalle poijulle meni ihan hyvin. Käännöksessä oli hiukan ruuhkaa, mutta ei mitään pahempaa.

Tähystelin ahkerasti suuntaa, koska en halunnut tällä kertaa eksyä radalta. Toisessa käännöksessä oli suma ja sainkin pari osumaa sieltä ja täältä. Päätin yrittää ottaa seuraavat käännöksen hiukan kauempaa poijuista, jotta en jäisi jalkoihin.

Kolmannella käännöspaikalla tulikin melkoinen shokki. Aivan järkyttävät aallot iskivät vastaan ja sain kunnolla vettä henkeen. Hetki piti rykiä ja rauhoitella itseään. Asiaa ei auttanut se, että uimareita tuli yli vähän joka suunnasta. Sain kunnon potkun rintaan ja joku päätti uida suoraan ylitseni.

Sain jotenkin itseni rauhoitettua ja onneksi olen opetellut hengittämään molemmilta puolilta. Aallokko iski etuoikealta, joten aloin hengittää vain vasemmalta. Rauhoitin tahtia ja otin henkeä joka 4. vedolla. Jossain kohtaa huomasin, että olen ajautunut aaltojen mukana tosi paljon vasemmalle. Korjasin linjaa ja pyrin takaisin radalle.

Helpotukseksi tämä pätkä oli aika lyhyt ja seuraavan käännöksen jälkeen tuli myötäaallokkoa. Pitkä suora menikin ilman suurempia ongelmia, kunnes tuli taas käännös oikealle. Nyt osasin jo varautua ja selvisin aallokosta paremmin. Vesi maistui vähän bensalta, kun sitä tuli suuhun. Yritin varoa nielemästä vettä yhtään ja hengitin tosi ylhäältä. En uskaltanut vilkaista kelloa yhtään kertaa koko uinnin aikana, joten saatoin vain arvailla vauhtia. Päätin, että en keskity aikaan lainkaan, vaan varmistan vain vaihtoon pääsyn riittävän rauhallisella tekemisellä.

Toiseksi viimeinen käännös. Aallokko hiukan hellitti rannan tuntumassa. Pitkä suora. Enää viimeinen kilsa. Viimeinen käännös häämötti. Nyt alkoi jo tulla voittajafiilis. Selviän tästä! Viimeisen kääntöpoijun jälkeen näkyi maalikaari. Uin tasatahtia jonkun miehen rinnalla. Taisin päästä hiukan nopeammin perille. Ylös vedestä. Ei huippaa. Nyt vasta huomasin, että vesisade oli alkanut. Uintiaika 1:41 jotain… Pieni pettymys, mutta en antanut sen viedä fiilistä.

Juoksin pyörälle riisuen märkkäriä samalla. Kuivasin jalat, laitoin säärystimet ja sukat, kengät jalkaan, kypärä päähän. Uintikamat vaihtopussukkaan ja menoksi. Vaihtoon meni n. 7 minuuttia.

Pyöräily

Pyörän päälle pääsi hyppäämään heti vaihtoalueen jälkeen. Aluksi oli kapeampaa tietä, mutta se leveni nopeasti, eikä ollut ruuhkaa. Alussa pyörä kulki hyvin, sain heti hyvän rytmin ja yritin samalla juoda ja tankata energiaa. Ekat 30 kilsaa menivät helposti alle tuntiin myötätuuleen.

Sen jälkeen alkoikin vastatuuli ja todellisuus iski vastaan ihan kirjaimellisesti. Sain silti pidettyä ihan hyvä rytmin ja tasaisen vauhdin n. 60 kilsaan saakka. Siinä kohtaa alkoi vatsa ilmoitella olemassaolostaan. Ajattelin että käyn seuraavassa huollossa bajamajassa, mutta en sitten voinutkaan odottaa sinne saakka. Pysähdyin siis sopivassa kohtaa (eli siinä, jossa oli sopivan peittävän näköistä kasvillisuutta tien laidassa) ja rynnistin pusikkoon. Melko tuskaisia hetkiä, kun yritin saada ihoon liimautunutta pukua revittyä päältä pois ennen kuin olisi liian myöhäistä… Onneksi ehdin ajoissa… Anteeksi vaan eestiläinen maanomistaja, maillasi on nyt biokätkö.

Kun sain homman hoidettua, mietin uskallanko enää syödä/juoda suunnitelman mukaan. Päätin syödä energiapatukan siinä kohtaa kun olin joka tapauksessa pysähdyksissä. Jatkoin matkaa oloa tunnustellen. Ei kipua tai mitään, joten päätin jatkaa suunnitelman mukaan. Otin geeliä, urkkajuomaa ja vettä, kuten Lahdessakin tein.

Pysähdys vei tietysti ylimääräistä aikaa, mutta laskeskelin, että vielä on mahku päästä kuudessa ja puolessa tunnissa vaihtoon. Tuuli ja sade yltyivät. Olin aivan läpimärkä. Onneksi oli se sadetakki, joka sentään piti yläkropan kuivana ja lämpimänä. Jalkoja alkoi palentaa kun kengätkin olivat aivan läpimärät.

Puolivälissä oli vielä vauhtia ja mahdollisuus saada hyvä pyöräilyaika.

Puolivälin paikkeilla oli tuttu hahmo kannustamassa. Mies-parka oli siellä vesisateessa odottelemassa ❤ Ei suosinut sää katsojiakaan.

Reilun satasen jälkeen oli taas puska(paska)reissu esillä. Sitä ennen jo vauhti oli pahasti hyytynyt. En saanut energiaa sisään niin paljon kuin olin suunnitellut. Kello tikitti ja minä kiskoin kisahaalaria päälle jossain mutaläjässä virolaisen pellon reunassa. Pyörä pötkötti tien sivussa ja huoltomoottoripyörä pysähtyi juuri tsekkailemaan tilannetta kun könysin pusikosta pois. Ei hätää, täällä on on kaikki ihan hyvin…

Tilanteen kruunasi se, että seuraavaan huoltopisteeseen olisi ollut kilsa. Siis 1 kilsa. Mutta hätä ei lue lakia vai miten se meni.

Loppumatka menikin sitten enemmän ja vähemmän sunnuntaiajelufiiliksissä. En saanut enää piiskattua itseäni vauhtiin millään. Syke näytti 120, mutta en vaan saanut jalkoja toimimaan. Jouduin vielä kerran pysähtymään bajamajaan 20 kilsaa ennen maalia.

Lopulta pääsin T2-vaihtoon nippa nappa alle 7 tunnin.

Juoksu

Vaihtoalueella toimin rauhassa. Kuivasin jalat ja vaihdoin kuivat sukat. Nappasin vauhtikarkit taskuun ja läksin juoksemaan. Yllättäen jalat tuntuivat tosi tuoreilta. Ihan kuin ei olisi pyöräilemässä käynytkään! Vatsakin tuntui ihan normaalilta.

Varmaankin se lopun hyytyminen pyörällä säästi jalat juoksuun. Mene ja tiedä, mutta juoksin ekan kympin helposti alle tuntiin.

Juoksu alkoi yllättävän hyvin.

Otin joka huoltopisteellä jotain energiaa (urkkajuomaa vähintään) ja nappailin välillä vauhtikarkkeja. Eka kierroksen lopussa vaihdoin pari sanaa miehen kanssa ja olin niin fiiliksissä, että meinasin vahingossa juosta suoraan maaliin 😀 Onneksi tajusin virheen ajoissa ja luikin häntä koipien välissä takaisin radalle.

Toinen kierros olikin jo raskaampi. Sen jälkeen oli kuitenkin puoliväli ja ajattelin, että nyt mikään ei voi enää viedä minulta maaliin pääsyä. Kävelin kaikki huoltopisteet läpi ja yritin juosta niiden välit. Huoltopisteitä oli noin, 2,5 kilsan välein ja taistelin vaan pisteeltä toisella. En enää välittänyt ajasta, ihan sama, kunhan pääsen maaliin.

Kolmannella kierroksella aloin olla jo niin pihalla, että luulin minulla olevan vielä kaksi kierrosta jäljellä. Se olikin sitten iloinen yllätys, kun tajusin, että eikun yksi kierros enää 😀

Juoksuosuudella sääkin parani. Sade ja tuuli loppuivat ja juoksuolosuhteet olivat tosi hyvät. Kannustus reitin varrella oli mahtavaa. Juoksu meni neljänä kierroksena ja vähän väliä vastaan juoksi joku tuttu: sisko, kaveri, seurakaveri… Heistä sain voimaa. Myös muut tuntemattomat kilpailijat ja yleisö kannustivat, ihan mieletön fiilis.

Viimeinen kierros. Kohta tämä on ohi. Tunteet alkoivat jo nousta pintaan. 39 kilsaa, 40 kilsaa. Enää kilsa maaliin. Viimeinen, keltainen ranneke käteen. Maratonaika 4:37.

Maalisuora, punainen matto. Juontaja tsekkaa nimen numerolapusta ja maaliin juostessa kuulen ne maagiset sanat: Katri, you are an Ironman!

Maalissa tulee itku. Vieläkin tulee itku kun kirjoitan tätä. Niin paljon tunnetta tiivistyi siihen hetkeen.

Mies on vastassa, halataan.

Haen mitalin.

Katri Vesikko triathlon IM Tallinn maalissa
I am an Ironman

En edes tiennyt loppuaikaa, kysyin sen myöhemmin mieheltä. 13:28:46.

Kiitos Pekka tuesta, myötäelämisestä, huollosta, kannustuksesta, kaikesta… (ja näistä kuvista!)

Kiitos valmentaja Jukka, ilman apuasi en olisi tässä.

Kiitos sisko inspiraatiosta ja tuesta.

Kiitos kaikille seurakavereille kannustuksesta.

Kiitos koko triahlonyhteisölle kannustuksesta.

Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet ja tukeneet matkan varrella. Te tiedätte kyllä.

triathlonkisat · varusteet

Miten valmistautua triathlonkisoihin?

Enää viikko aikaa H-hetkeen. Ensimmäinen täyden matkan kisa on pian realismia. Takana on satoja tunteja treeniä. Varsinainen valmistautuminen treenien osalta on jo tehty. Entä ne muut osa-alueet?

Tässä vaiheessa on varmaan tärkeintä, ettei kokeile enää mitään uutta. Oli kyse sitten varusteista tai ravinnosta. Kaikki kisavälineet on syytä olla jo läpikäytynä, tarkastettuna ja huollettuna. Tankkaukseen ja kisan aikaiseen energiansaantiin pitää olla suunnitelma. Ainakin, jos kyse on pidemmästä kisasta kuin sprintti.

Viimeistelytreenit

Näin lähellä kisaa ei kannata enää tehdä liian kuluttavia treenejä. Omaan ohjelmaan kuuluu vielä pari uintia ja yksi lyhyt pyörä-juoksu-yhdistelmä, jonka jälkeen tankkaan. Viimeinen pitkä treeni oli viime viikonloppuna, eli kaksi viikkoa ennen kisaa. Lisäksi käyn vielä maanantaina hierojalla, ettei ainakaan mikään jumi tai lihaskireys aiheuta haasteita kisassa.

Uimisen suhteen ei ole tapahtunut ihan niin paljon kehitystä kesän aikana, kuin olisi toivonut. Uinti sujuu kyllä ihan hyvin, eikä tunnu vaikealta tai pelottavalta, vauhtia vaan saisi tulla lisää. Toisaalta olen nyt pariin viime kisaan löytänyt jostain uuden vaihteen uintivauhtiin verrattuna treeneihin, joten en ole heittänyt kirvestä kaivoon sen suhteen.

Olen uinut nyt Vuoksessa viimeiset treenit. Joessa on virtausta (keskelle en edes uskalla mennä, siellä virta on niin kova), joten todellista uintivauhtia on hiukan vaikea arvioidakin. Toiseen suuntaan saa tehdä töitä ihan tosissaan ja vauhti on hidasta (kilsaan menee puolikin tuntia), mutta sitten toiseen suuntaan tullaankin tuplavauhtia 😀

Koira katselee uimaria Vuoksen mattolaiturilta Vuoksen rannalla.
Vuoksessa on tänä kesänä ollut lämmintä vettä, joten uimapaikka on kätevästi muutaman sadan metrin päässä kotiovelta. Rauha pitää vahtia rannassa.

Myös pyöräilyn suhteen jännittää eniten matkan pituus. En ole koskaan vielä polkenut 180 kilsaa yhdellä kertaa. Mutta eihän se ole kuin 20 kilsaa omaa pisintä treeniä pidempi matka, joten uskon, että kroppa kyllä kestää sen, jos vaan muistan tankata riittävästi energiaa matkalla.

Olen vasta tänä kesänä oppinut energiansaannin tärkeyden pitkissä treeneissä ja viimeiset pidemmät lenkit ovatkin sujuneet paremmin, kun olen etukäteen tehnyt suunnitelman energian tankkauksesta ja noudattanut sitä. Minulla toimii yli kahden tunnin ajossa hyvin se, että otan 2–3 geeliä tunnissa. Nestettä menee 1/2 – 3/4 litraa tunnissa lämpötilasta riippuen.

Nainen pyöräilyvarusteissa
Viime viikolla kävin ajamassa lyhyen tempoajon Muukossa, jossa on lähin tasainen vitosen pätkä 😀

Juoksu meni Lahden kovassa helteessä aivan yli odotusten ja se ei tuntunut pahalta edes viime viikonlopun kuuden tunnin pyörätreenin perään. Sen suhteen olen luottavainen. Maratonaika ei varmaan tule olemaan kummoinen, mutta tavoitteena on yrittää juosta enemmän kuin kävellä. Varmaan paljon riippuu siitä miten onnistun pitämään energiatasot ylhäällä pyöräosuudella.

Juoksu on tänä kesänä kulkenut.

Tankkaus

Tankkauksen suhteen en aio vetää mitään övereitä. Vatsa ei kestä liikaa hiilareita. Osittain tankkaus hoituu sillä, että keventää treeniä ja samalla syö normaalisti sen määrän mitä treenikaudellakin. Keskiviikkona viimeisen yhdistelmätreenin jälkeen tankkaan maltoa sen yhden illan ajan.

Sen jälkeen pyrin syömään normaalisti. Kisastartti on aamulla, joten pitää vielä perjantai-iltana syödä hyvin. En luota siihen, että saan aamulla paljon mitään alas, saattaa sen verran jännitystä olla ilmassa.

Pakkauslista triathlonkisassa tarvittavista varusteista.

Oma pääni on kovin laho ja tuntuu, että kisajännistys lahottaa sitä entisestään. Siksi tein itselleni avuksi varusteiden pakkauslistan, josta voin tarkastaa, että muistan pakata kaiken tarpeellisen mukaan. Lataa lista itsellesi, jos siitä on sinullekin hyötyä 🙂

Mitä sinun kisavalmisteluihisi kuuluu? Onko sinulla jotain rutiineja, jotka teet aina ennen kisaa?

Yleinen

Saimaa Cycle Tourilla jänishommissa

Kotikaupungissa polkaistiin heinäkuussa Saimaa Cycle Tour -tapahtumassa kolme eri mittaista matkaa. Kyseinen tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja koronasta huolimatta siihen osallistui yli 1000 pyöräilijää. Upea tapahtuma ja hieno määrä osallistujia!

Kyseessä on harrastajille tarkoitettu retkitapahtuma, ei varsinaisesti kilpailu. Pisin, päämatka oli 285 kilometrin mittainen ja lisäksi ajettiin 82 km mittainen ”Jaakon kierros” ja 36 km ”Ruokolahden kierros”.

Itse en alunperin suunnitellut osallistuvani tapahtumaan, koska fokus on tänä kesänä Tallinnassa. Kuitenkin löysin lopulta itseni lähtöviivalta, en sentään 285 kilsan, vaan 82 km Jaakon kierroksen lähdöstä.

Saimaa Cycle Tour lähtötunnelmissa Imatrankoskella
Lähtöviivalla on aina vähän jännitystä ilmassa, vaikka tällä kertaa ei kilpailusta ollutkaan kyse.

Päädyin mukaan tapahtumaan jäniksen roolissa. Lupasin toimia Discover Saimaan jäniksenä. Tehtäväni oli alunperin luotsata halukkaat kierroksen läpi n. 20 km/h vauhdilla. Meitä piti olla kaksi jänistä, joista toinen olisi vetänyt hieman reippaammin 25 km/h, mutta hän joutui viime tingassa perumaan tulonsa, joten päädyimme osallistujien kanssa sellaiseen kompromissiin, että vetäisin lenkin 20–25 h/km.

Kyseessä oli melko leikkimielinen jänistely, ajatus oli kannustaa harrastajia lähtemään mukaan tapahtumaan matalalla kynnyksellä kokeneen (tirsk) jäniksen peesiin pitämään tasaista vauhtia. Hiukan minua itseni tilanne jännitti, koska kokemusta vastaavasta hommasta ei ole ja mietin miten saisin vauhdin pidettyä tasaisena. Lisäksi Lahden puolikkaasta Ironman -tapahtumasta oli vain vajaa viikko aikaa, joten senkin puolesta jännitin hiukan omien jalkojen kestämistä ja palautumista. Onneksi osallistujille ei lopulta ollut niin väliä vauhdilla, vaan tärkeämpää oli ”jäniksen” läsnäolon tuoma turva ja tsemppi matkan aikana.

Jaakon kierroksen reitti. (Kuva: Saimaa Cycle Tour)

Itselleni Jaakon kierros (eli Äitsaaren kierros) on hyvinkin tuttu lenkki, jota tulee ajettua useinkin, joten tunnen maaston ja mäet hyvin. Matkaan lähdettiin useammassa lähtöryhmässä illalla yhdeksän jälkeen, joka loi matkalle oman mausteensa. Valot olivatkin pyörissä pakollinen varuste, vaikka kesäyö olikin melko valoisa.

Me pääsimme starttaamaan klo 21.16. Kysyin ennakkoon haluaako porukka pysähtyä huoltopisteillä (niitä oli reitin varrella kaksi) ja kaikki halusivat, joten yritin pitää vauhdin lähempänä 25 km/h, jotteivat tauot painaisi keskaria alle 20 km/h.

Auringonlasku Äitsaaressa hienäkuussa
Saimme ihailla upeaa auringonlaskua maalaismaisemissa polkiessamme.

Ensimmäinen taukopaikka oli Ruokolahden kirkonkylällä jo 20 kilometrin jälkeen. Pysähdyimme siinä pikaisesti täyttämässä juomapullot ja jatkoimme matkaa kohti Salosaarta ja Äitsaarta.

Huomasin jossain kohtaa, että meitä onkin melko iso joukko samassa letkassa. Muutkin olivat siis huomanneet jänispeesin hyödylliseksi. 🙂 Toinen huoltopiste oli reitin puolivälissä Hännilän seurojentalolla. Siellä meidän taukomme venähtikin melko pitkäksi, koska käytössä oli vain yksi WC ja aika monta kymmentä pyöräilijää kupla otsassa.

Muuten seurojentalolla oli hyvä tunnelma ja todella ihania ihmisiä kyselemässä kuulumisia ja fiiliksiä osallistujilta. Ensi vuodeksi toivomme lisää bajamajoja paikalle. 😀

Siinä odotellessa muutama osallistuja tuli kyselemään, että milloin jatkan matkaa, kun he haluaisivat tulla samassa porukassa. Lupasin, että odotamme kaikkia halukkaita, vaikka he eivät alunperin olleetkaan ilmoittautuneet jänisryhmään.

Toisen tauon venähdettyä lähes vartin mittaiseksi totesin meidän jääneen aikataulusta melkoisesti. Nyt pitäisi kiristää hiukan tahtia, jos halutaan päästä maaliin alkuperäisessä n. 4 tunnin tavoitteessa.

Ylämäet ja alamäet seurasivat toisiaan. Kohta tulee pitkä lasku, tämän mäen jälkeen, huomasin huutelevani melko usein. Hienosti porukka pysyi kasassa. Yksi ryhmästämme oli selvästi menohousut jalassa ja kehotin häntä menemään kovempaa loppumatkan. Itse huomasin olevani jossain kohtaa melko äärirajoilla, jaloissa painoi vielä selvästi Lahden karkelot, eikä gravel-pyöräni rullannut aivan niin kevyesti eteenpäin kuin maantiepyörällä olisi päässyt.

Lopulta meitä oli 5–6 hengen porukka vielä kasassa. Tämä on viimeinen paha nousu, lupasin kun lähestyimme Stora Enson mäkeä patosillalla (se on muuten melko paha). Siitä ei ole enää kuin reilu kymppi maaliin.

Väkisin alkoi hurmos nousta. Vuoksenniska, vielä yksi mäki, ei paha, liikennevaloristeyksestä vasempaan. Sienimäki, vanha ratasilta. Enää kilsa maaliin!

Maalisuora ja yhtäkkiä se oli siinä!

Me ollaan voittajia kaikki!

Olipa omanlaisensa tunnelma tulla maaliin keskellä yötä. Saimme mitalit kaulaan, palkkariksi alkoholittoman oluen (toimii muuten loistavasti palkkarina) sekä pastasalaatit syötäväksi. Eväitä nautiskellessa oli vielä kiva kerrata matkan tapahtumia ja fiilistellä ajoa.

Kiitos kaikille, jotka osallistuivat jänisryhmään ja teille, jotka liityitte seuraan matkan varrella! Tämä oli kyllä ihan huikea kokemus myös minulle, oli hieno tunne polkea yhdessä ja nauttia kesäyön tunnelmasta. Maalissa oltiin lopulta hienosti aikataulussa, ei siinä hötäkässä kukaan sitä muistanut kysellä, mutta reilusti alle neljään tuntiin tultiin pitkästä tauosta huolimatta.

Tapahtuma järjestetään jälleen ensi kesänä. Ihan vähän kutkuttelisi lähteä ajamaan uudelle reitille 290 kilsaa. Ihan vielä en uskalla ilmoittautua, pitää käydä ensin Tallinnassa ja miettiä sen jälkeen mitä lähtisi tavoittelemaan kesälle 2022. Jos aikatauluihin ja treeniohjelmaan vaan sattuu, niin kovasti tekisi kyllä mieli lähteä kokemaan tämä tapahtuma. Oletko itse mukana?