Treeni · triathlonkisat

Treenaaminen täyden matkan triathlonille – valmentajan johdolla vai omatoimisesti?

Elämäni toinen täyden matkan triathlon häämöttää vajaan kuukauden päässä. Olen treenaillut koko vuoden omatoimisesti, ilman valmentajaa tai maksettua treeniohjelmaa.
 
Onko se ollut oikea ratkaisu?
 
Oikeastaan osaan vastata tähän vasta kuukauden kuluttua, kun tiedän Köpiksen loppuajan ja jos ylipäätään selviän maaliin.
 
Ihan varmasti valmentajasta olisi ollut hyötyä. Edellisvuonna minulla oli valmentaja ja kokemus oli pelkästään positiivinen. Näin yhden täyden matkan kisan kokeneena ”konkarina” ajattelin kokeilla, osaisinko valmentaa itse itseäni.
 
Ihan hyvin olen pärjännyt itseksenikin. Se on vaatinut suunnitelmallisuutta, malttia ja uskoa omaan tekemiseen. Apua olen hakenut – yllätys yllätys – Googlettamalla, sekä kokeneemmilta kilpasiskoilta ja -veljiltä.
 
Päärungon treeniohjelmalle tein Long distance training plan noudattaen. Suunnitelma on tehty 6 kuukaudelle. Sitä ennen tein syksyn ja alkutalven aika lailla fiiliksen mukaan. Ennen varsinaisen treeniohjelman aloittamista yritin pitää fokuksen uintitekniikassa ja peruskestävyydessä, mutta en tehnyt sen tarkempaa suunnitelmaa treeneille.

Juoksija katsoo auringonlaskua Vuoksella
Joskus on kiva vain fiilistellä ja tehdä sitä mikä tuntuu kivalta sillä hetkellä.

Treeniohjelman sovittaminen arkeen

Talvella vein treeniohjelman suunnitelmasta suoraan Google kalenteriin, jonne kopioin kaikki treenit. Aloitin lopusta, eli Ironmanista ja siirryin viikko kerrallaan taaksepäin.
 
Jos tiesin, että jollain viikolla on jotain poikkeavaa (kuten kevään pyöräilyleiri Mallorcalla), jätin kyseisen ajanjakson tyhjäksi ja tein sillä viikolla treenejä mahdollisuuksien mukaan. Samoin tällä viikolla (kisaviikko) sovelsin treeniohjelmaa sopivammaksi.
 
Uintitreeneistä olen soveltanut eniten, sillä kävin koko talven ja kevään ohjatuissa uinneissa Imatran mastersuimarien kanssa pari kertaa viikossa. Nyt kesän olen mennyt training planin mukaan.

Avovesiuintia Oritlammella
Avovedessä uinti alkaa sujua, eikä vedenalainen maailma pelota enää niin paljon kuin aluksi. Nyt uinti on kivaa ja rentoa. Vauhtia pitäisi saada kaivettua pari napsua lisää.

Ihan täysin en ole ohjelmaa pystynyt noudattamaan, sillä ei elämä aina mene niin kuin suunnittelee. Jotain treenejä on jäänyt välistä / joutunut soveltamaan töiden venymisen tai ihan vaan väsymyksen vuoksi. Näitä kertoja on onneksi vähän.
 
Keväällä korona teki parin viikon tauon treeneihin ja sen jälkeen kesti vielä toiset pari viikkoa päästä täyteen vireeseen. Toki näinhän se olisi mennyt valmentajan kanssakin, ei mitään suunnitelmaa pysty 100 % noudattamaan.
 
Treenien kalenterointi on ollut töiden puolesta helppoa, sillä olen yrittäjä ja voin treenata silloin, kun haluan, eli vaikka keskellä päivää. Se on helpottanut arkea todella paljon ja tuonut joustoa. Tietysti tämä vaatii kokonaisuuden hallintaa ja töiden organisointia.

Mitä treenaaminen omatoimisesti vaatii?

Tämän kevään kokemuksen perusteella omatoiminen treeni vaatii motivaatiota, kirkkaan tavoitteen, sekä selkeän suunnitelman.
 
Se vaatii myös kykyä osata kuunnella itseään. Ainakin itsellä saattaa homma mennä myös överiksi, eli teen helposti liikaa ja liian suurilla tehoilla. Itseäni on auttanut hyvä urheilukello, josta näen treenien vaikutuksen sekä unen ja palautumisen. Se auttaa hahmottamaan, jos keho tarvitsee lepoa tai kevyempää treeniä.
 
Uskon, että olen ainakin treenannut riittävästi. Eri asia on se, olenko tehnyt riittävän laadukkaasti.

Iloinen pyöräilijä Niskapietilän museotien varrella
Välillä pyörä kulkee, sää suosii ja fiilis on mahtava. Näiden hetkien ansiosta jaksan taas seuraavan treenin.

Toki kehitystä on tapahtunut nytkin talven ja kevään aikana. Pyörä kulkee treeneissä pykälää paremmin kuin viime kesänä, enkä ole pitkien treenien jälkeen enää niin puhki. Uinnissa on myös selkeästi tapahtunut kehitystä. Se on tosin suurimmaksi osaksi masters-uimareiden kanssa altaassa vietettyjen treenien ja valmennuksen ansiota.
 
Itseäni on auttanut paljon myös sparrailu ja yhteistreenit muiden harrastajien kanssa. Seuran yhteistreeneissä en ole käynyt, koska ne pidetään naapurikaupungissa, enkä viitsi ajaa sinne vain lyhyen treenin vuoksi, kun voin tehdä kaikki treenit omalla paikkakunnalla.

Pyöräilijät Lohelan pihalla
Mieheke on myös ollut paljon treeniseurana.

Entä jatkossa?

Haluaisin kovasti uskoa, että minulla on vielä potentiaalia kehittyä triathlonissa. En kuitenkaan usko, että pystyisin enää omatoimisesti kehittymään kovin paljon. Tai ainakin se vaatisi suunnitelmallisempaa tekemistä, tasotestejä ja tarkempia välitavoitteita.
 
Motivaatio on myös välillä ollut koetuksella ja olen jopa miettinyt koko lajin, tai ainakin täysmatkojen, jättämistä tähän kesään. Tuntuu, että treenit määrittävät ajankäyttöä ja koko elämää kohtuuttomasti.

triathlonisti pitelee sadetta
Ei se aina ole kivaa eikä helppoa.


Olen pyöritellyt mielessä, että jos pitäisi välivuoden ja tavoittelisi vaikka vain aikaparannusta maratonilla. Tai jos keskittyisikin vain pyöräilyyn ja asettaisin tavoitteeksi ensi kesälle jonkun pyöräilytapahtuman, kuten Saimaa Cycle Tour. Mutta kun uintikin on vihdoin alkanut sujua ja uintitreeneissä on aina niin kivaa… Olisi kiva myös käydä enemmän ilma-akrobatiatunneilla.
 
Tällaista juupas-eipäs keskustelua tulee käytyä itsensä kanssa enemmän ja vähemmän.
 
Nyt, kun kisat ovat oikeasti jo nurkan takana, on onneksi hyvä ja keskittynyt fiilis. Haluaisin kovasti uskoa, että pystyn parantamaan omaa ennätystä sekä ensi sunnuntaina Turussa puolikkaalla että elokuussa Köpiksessä täydellä matkalla.
 
Päätän sitten Köpiksen pölyn laskeuduttua, miten jatkan syksyllä. Valmentajakaan ei ole poissuljettu vaihtoehto. Se on ainakin varmaa, että jotain haluan saavuttaa, oli laji sitten mikä vaan.

Mellonmäen kuntoportaiden huipulla
On aina mahtava fiilis, kun pääsee maaliin. Oli kyse sitten treenistä tai kisasta.

Luotatko sinä valmentajan apuun vai suunnitteletko treenit itse? Vai onko käytössä jokin välimuoto, kuten valmentajan laatima ohjelma, jota noudatat omatoimisesti?

Matkailu

Pyöräilykokemuksia Espanjassa, osa 2 – Cadizin seutu

”Lähiaikoina” hiukan venähti, mutta vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa lupaamani toisen osan pyöräilykokemuksista Espanjassa.

Vietimme toisen kuukauden matkastamme Los Canos De Mecassa, Cadizin maakunnassa. Los Canoksen kylä sijaitsee Atlantin rannalla, noin 50 kilometrin päässä Cadizin kaupungista. 

Kylä oli talvisaikaan melko hiljainen. Kesällä tilanne on päinvastainen, sillä rannat ovat paikallisten lomailijoiden suosiossa. Ranta olikin upea. Sileää hiekkarantaa jatkui kilometritolkulla ja joulukuussa siellä saattoi kuljeskella ihan rauhassa. Ruuhkaa oli lähinnä viikonloppuisin, kun surffaajat saapuivat nauttimaan Atlantin aallokosta.

Upeaa, lähes autiota hiekkarantaa Atlantin rannalla.

Rannan lisäksi ihastuimme luonnonpuistoon, joka sijaitsi Los Canoksen ja Barbaten kaupungin välissä. Luonnonpuisto tarjosi kaunista mäntymetsää ja henkeäsalpaavan upeat näkymät korkeilta rantakallioilta.

Luonnonpuisto sijaitsee Los Canos de Mecan ja Barbaten välissä. Barbateen päästäkseen piti kulkea tuon taustalla näkyvän kukkulan yli.

Pyöräilyolosuhteet olivat myös mitä parhaimmat. Eurovelo 8 -pyöräilyreitti alkaa Cadizista ja myötäilee rannikkoa kohti pohjoista. Reitillä pyöräilijöiden turvallisuutta on parannettu leveillä pientareilla ja jopa pyöräilyyn tarkoitetuilla kaistoilla, jotka oli erotettu autotiestä betonimuurilla.

Eurovelo 8 -reitillä kulkee pyörätie.

Pyörän vuokraus

Los Canoksen kylässä ei ollut pyörävuokraamoa. Lähin vuokraamo löytyi Vejer de la Fronteran kaupungista, joka sijaitsee noin 12 kilometrin päässä sisämaassa.

Laitoin vuokraamoon viestiä ja kysyin, löytyisikö heiltä minulle sopivaa maantiepyörää. Sainkin nopeasti ystävällisen vastauksen, että yksi pyörä löytyisi. Kuvan perusteella se oli jo hiukan elämää nähnyt, mutta päätin silti lähteä tsekkaamaan sen, kun hintakaan ei ollut paha.

Minä ja hän, yhdessä nautimme ylä- ja alamäistä.

Pyörä osoittautui lopulta aivan kelvolliseksi. Sain sen koko kuukaudeksi 250 eurolla. Mies vuokrasi samalla itselleen fatbiken. Molemmat pyörät toimitettiin meille majapaikkaan seuraavana aamuna sovitusta. Kotiinkuljetus maksoi 20 euroa.

Vuokraamon palvelu oli todella ystävällistä, vuokraamon kaveri ajeli korjaamaan fatbiken rengasta, kun se tyhjeni itsekseen. Vuokrasimme vielä 2 fatbikea lisää viikoksi, kun miehen jälkikasvu matkusti joulun jälkeen Espanjaan. Nekin pyörät toimitettiin meille majapaikkaan ja samalla kaveri toi ihan ilmaiseksi vielä toisen maantiepyörän, jotta pääsisimme yhdessä lenkille. Kaikki pyörät noudettiin takaisin päivää ennen lähtöämme. Lämmin suositus tälle vuokraamolle, jos satut joskus olemaan pyörää vailla noilla seuduilla.

Saimme pyörävuokraamosta toisen maantiepyörän ilmaiseksi viikoksi, joten päästiin yhdessäkin pyöräilemään.

Pyöräilyreitit 

Majapaikkamme sijaitsi A-2233 tien varrella, Eurovelo 8 -reitti kulkee juuri kyseistä tietä pitkin. Tien viereen oli rakennettu upea pyörätie. Sitä oli parikymmentä kilometriä Los Canoksesta Conil de la Fronteraan saakka.

Pyörätietä pitkin oli mukava viilettää, mutta siinä oli paljon risteyksiä ja välillä autot tulivat poikkikaduilta yllättäen kovaa vauhtia tielle. Usein risteyksissä on huono näkyvyys korkeiden muurien ja talojen takaa, joten niihin kannattaa mennä todella varovasti.

Maalaismaisemissa oli rauhallista ajella.

Oikeastaan pyöräily oli rennompaa autoteillä, sillä isommilla teillä pientareet olivat todella leveitä, eikä kylien välisillä pikkuteilläkään ollut ruuhkaista. Kesällä tilanne on varmaan toinen, kun rannikon kaupunkien ja kylien asukasluku monikertaistuu, mutta talvella pyöräily oli todella turvallisen tuntuista.

Pyöräilin paljon Conilin, Vejeri ja Barbaten välillä. Kerran yritin päästä Cadiziin, mutta käännyin ympäri Chiclana de la Fronterassa, koska sieltä Cadiziin pääsee vain todella vilkkaasti liikennöityä valtatietä pitkin. 

Chiclanassa tuli käytyä sen jälkeen uudelleenkin, se oli myös kiva kaupunki, jonne pääsi pyöräilemään aivan rantoja pitkin.

Evästaukoja kelpasi pitää näissä maisemissa.

Katselin reittejä Wikilocista, josta niitä löytyikin runsaasti. Medina-Sidoniaan kulki todella kaunis pikkutie maalaismaisemissa. Tie oli yksi kauneimmista mitä olen koskaan nähnyt. Joulun sateiden jäljiltä ruoho vihersi rinteillä ja maisema oli kuin suoraan jostain Liisa Ihmemaassa -elokuvasta. Medina-Sidonia sijaitsi korkealla, kuten myös Vejer de la Frontera. Siellä käydessä sai hyvin kerättyä nousumetrejä.

Maisema Vejeristä. Sateen jälkeen kaikkialla alkoi vihertää.

Conil ja Chiclana sen sijaan olivat rannikolla, niihin päästäkseen ei tarvinnut kiivetä korkeita nousuja. Jonkin verran kumpuilevaa maastoa oli toki sielläkin, mutta ei mitään vuorenrinteitä.

Jälkeenpäin harmittaa, että en tajunnut ajella Barbatesta eteenpäin kohti etelää, alueen kauneus avautui meille vasta silloin kuin pakkasimme muuttokuorman vuokra-autoon uudenvuoden jälkeen ja läksimme ajelemaan kohti Malagaa rannikkoa pitkin. 

Fatbike-elämyksiä

Ajelin enimmäkseen maantiepyörällä. Taisin käydä vain kerran kokeilemassa Fatbikea. Luonnonpuistossa kulki paljon polkuja. Luonnonpuisto sijaitsi, yllätys yllätys vuorella, joten sinne päästäkseen piti ajaa ylämäkeä. Se kyllä kannatti, sillä puistossa oli todella upeita neulaspolkuja ristiin rastiin. Alueella ei ollut kenttää, joten puhelimet eivät toimineet syvällä puistossa. Eksymistä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä kaikki polut johtivat aina joko johonkin kylään, puistoa halkovalle asfalttitielle tai merenrantaan.

Kannatti kiivetä vähän päästäkseen näihin maisemiin.
Näitä hetkiä on ikävä.

Mies kävi ajelemassa paljon puistossa ja rannalla itsekseen ja jälkikasvun kanssa. Tykkäsivät kovasti. Alueella näkyi paljon muitakin maastopyöräilijöitä. Fatbike oli kyllä kätevä, sillä paikoin puistossakin oli alustana pehmeää hiekkaa, jossa ei kapeammilla renkailla olisi päässyt minnekään.

Vuorovesi kovetti rannan niin kovaksi, että siinä pystyi juoksemaan ja ajamaan pyörällä.

Vielä kerran

Ennen paluuta Suomeen vietimme vielä viisi päivää Benalmadenassa. Ja tadaa, olihan se pakko päästä vielä pyörän selkään. Vuokrasin pyörän kahdeksi päiväksi Terral Bike -vuokraamosta (josta sain myös erinomaista palvelua ja hyviä reittivinkkejä). Kävin yhden pidemmän retken ja seuraavana päivänä kiipesin vielä loppuhuipennuksena antennivuorelle. 

Vielä kerran antinnivuoren huipulla.

Voi että, tulee haikea mieli, kun muistelee niitä paria kuukautta, jotka vietimme Espanjassa. 

Pyöräilijöitä arvostetaan Espanjassa. Voi, kun Suomessakin asenne muuttuisi enemmän tähän suuntaan.

Onneksi kevätaurinko alkaa jo täällä pohjolassakin lämmittää ja pian päästään nauttimaan vauhdin hurmasta kotimaan teillä. 

Matkailu · Treeni · varusteet

Pyöräilykokemuksia Espanjassa osa 1

Haaveiletko pyöräilylomasta Espanjassa? Kokosin tähän muutamia vinkkejä asiasta kiinnostuneille.

En tuonut omaa pyörää mukanani. Se olisi ollut mahdollista lentolaukussa tai rahtina. Päätin kuitenkin jättää pyörän kotiin odottelemaan, koska sen kuskaaminen täällä eri paikkojen välillä olisi vaatinut liikaa järjestelyjä. Niinpä vaihtoehdoksi jäi pyörän vuokraaminen paikan päältä.

Asuimme ensin kuukauden Aurinkorannikolla Benalmadenassa. Kaupungissa on useampikin pyörävuokraamo ja Malagassa sekä Fuengirolassa niitä on lisää. Hinnat olivat samat joka vuokraamossa. Maantiepyörän saa noin 30 € päiväksi. Olisin itse halunnut pyörän koko kuukaudeksi, mutta paras tarjous oli 350 euroa/kk, joten en raaskinut ottaa sitä.

Lopulta vuokrasin pyörän Fast Monkeysta kahdeksi viikoksi. Hinta oli 250 €. Siihen kuului polkimet, ajotietokone, valot ja lukko. Vuokrapyörään tuli vikaa vaihteisiin jo parin ekan lenkin jälkeen, mutta sain samantien uuden (astetta paremman) pyörän tilalle, kun menin mainitsemaan asiasta.

Aurinkorannikon pyöräilyreitit

Aurinkorannikolla riittää toinen toistaan upeampia reittejä. Nousumetrejä niillä kyllä kertyy kaikilla, ellei halua polkea vain rannikkoa pitkin. Sekään ei tosin onnistu Fuengirolan ja Marbellan välillä, koska rantaa mukaileva tie on vilkas päätie, jonne ei ole pyörällä mitään asiaa. Muutenkin ainakin itse koin rannikkotiet kaikkein stressaavimmiksi polkea, vilkkaan liikenteen ja tien laitaan jonoksi pysäköityjen autojen vuoksi.

Vuorilla sen sijaan oli tilaa ja lisäksi autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä ja ohittavat kaukaa. Ilmeisesti siitä saa mojovat sakot, jos jättää vähemmän kuin 1,5 metriä tilaa pyöräilijään ohitustilanteessa, joten ehkä se motivoi kiertämään riittävän kaukaa. Suosituimpien pyöräilyreittien varsilla on jopa ohjetauluja autoilijoille, joissa ”varoitetaan” pyöräilijöistä.

maantiepyöräilijä Espanjassa
Sinne tänne tonne 😀 Tämä liikenneympyrä tuli tutuksi, sen kautta kulkee monet suositut pyöräilyreitit.

Reittejä voi katsella pyörävuokraamojen sivuilta, Stravasta tai Wikilocista. Googlea en suosittele, se on nyt pari kertaa ohjannut minut hiekkateille ja yksisuuntaisia katuja väärään suuntaan. Mutta ilmeisesti sen saisi toimimaan paremmin, jos ei ota sitä pyöräreittivaihtoehtoa, vaan valitsee autoilun, mutta moottoriteitä vältellen. Joka tapauksessa suosittelen ennemmin noita ensiksi mainittuja vaihtoehtoja.

Mijas ja antennivuori tarjoilevat nousumetrejä sekä upeita maisemia

Omiksi suosikeiksi muodostuivat parin viikon aikana Mijaksen kylän yläpuolella kulkeva vuoristotie A-387 sekä samaiselta tieltä alkava nousu Cerro del Morolle, eli antennivuorelle.

Rannalta antennivuoren huipulle tulee noin 1000 nousumetriä. Huipulle menee kapea, hyväkuntoinen asfalttitie. Tiellä menee myös autoja, mutta ainakin marraskuussa liikenne oli olematonta.

Huipulla on paljon kylmempi kuin alhaalla rannan tuntumassa, eli varaa mukaan lisävaatetta. Ylöspäin kivutessa viileyttä ei huomaa, mutta heti kun pysähtyy ylhäällä, tulee helposti kylmä. Eka kerralla en tajunnut ottaa tarpeeksi lämmikettä päälle, joten alaspäin tullessa palelin koko matkan.

Cerro del Moro
Antennivuoren kilometrin korkeudessa taivasta kurkottelevat antennit näkyvät kauas rantaan saakka.

Antennivuoren ympäristössä kulkee myös paljon vaelluspolkuja. Kävimme kerran myös kävellen huiputtamassa Cerro del Moron. Ehdottomasti kannattaa sekin kokea, jos alueella liikkuu. Polut ovat suht helppokulkuisia ja hyvin merkattuja.

Mieheke vuokrasi yhdeksi viikonlopuksi itselleen sähköistetyn maantiepyörän. Sille kuulemma lämmin suositus, jos haluaa nauttia pyöräilystä, eikä tuhlata kaikkia voimia mäkien kapuamiseen. Itse en pysty samaistumaan, koska ne mäethän on just se nautinto 😀 Fast Monkeyn valikoimassa ei ollut sähköistettyjä maantiepyöriä, mutta sellainen löytyi Fuengirolasta Terral Bike -vuokraamosta.

Kävimme sen viikonlopun aikana Coinissa, joka on myös yksi Andalucian kauniista valkoisista vuoristokylistä.

Samana viikonloppuna oli tarkoitus polkea Marbellaan, mutta sinne olisi pitänyt pyöräillä vuoriston kautta kiertoreittiä. Matkaa olisi tullut hiukan liikaa, joten kävimme tuolloin Alhaurin el Grandessa kääntymässä.

Fuengirolasta lähtevä tie A-7053 tarjoili paitsi henkeä salpaavan upeita maisemia, myös hengästyttäviä 12 asteen nousuja sekä takaisin tullessa jännittäviä laskuja.

Maantiepyöräilijä Espanjassa
Vuoristossa ajaessa saa varautua jyrkkiin nousuin ja laskuihin.

Ajamiani reittejä voi käydä katsomassa Stravasta. Ne on ajettu siis marraskuussa -21.

Miten varustautua pyörälenkeille Espanjassa?

Maantiepyöräijä Espanjassa taustalla Mijaksen vuoristokylä
Näköalatasanteelta on upea näkymä Mijaksen vuoristokylään ja merelle. Useimpina päivinä marraskuussa tarkeni hyvin polkea lyhyissä lahkeissa.

Marraskuussa päivälämpötilat ovat usein päälle 15 astetta ja aurinko lämmittää. Välillä tuuli kovaa ja se hiukan viilensi ilmaa.

Useimmat lenkeistä tarkeni hyvin lyhyissä lahkeissa, irtohihat ovat kätevä lisälämmike käsivarsille. Tuuliliivi on hyvä olla, varsinkin vuorenrinteitä alaspäin lasketellessa. Jollain lenkeillä irtolahkeet olivat tarpeen ja varsinkin ylhäällä vuoristossa oli sormikkaille käyttöä.

Sadetakkia en onneksi tarvinnut kertaakaan, säät siis suosivat. Tämä syksy on kylläkin ollut harvinaisen kuiva, muutamaa pientä kuuroa lukuunottamatta marraskuussa ei satanut lainkaan.

Coinin kylä
Tauko Coinissa. Tauoilla kannattaa varata takkia yms lisälämmikettä päälle. Kun pysähtyy, niin tulee helposti kylmä.

Juomista on hyvä varata mukaan riittävästi, täydennystä saa toki ostettua matkan varrelle sattuvista kylistä. Yksi asia, joka kannattaa huomioda, on siesta. Monet ravintolat ja kaupat sulkevat iltapäivisin ovensa pariksi tunniksi, osa avautuu uudelleen vasta myöhään illalla. Sunnuntaisin kaupat saattavat olla kokonaan kiinni. Varaa siis myös jotain energiaa mukaan ainakin pisimmille lenkeille.

Isommat huoltoasemat ja express-myymälät ovat avoinna varmimmin joka päivä, myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä.

Ajoita lenkit aamuyhdeksän ja iltaseitsemän väliin, jottet joudu ajamaan pilkkopimeässä. Maanteillä ei ole katuvaloja ja pimeys laskeutuu auringon laskettua todella nopeasti.

Joulukuun alussa muutimme Cadizin maakuntaan Los Canos de Mecan lähelle. Teen oman postauksen pyöräilystä siellä ihan lähiaikoina. Tällä kokemuksella Atlantin puoleinen rannikko on jopa vieläkin kivempi paikka pyöräillä kuin Aurinkorannikko 🙂

Matkailu · Treeni

Uinti Espanjassa, miten uimahalleissa toimitaan?


Saludos desde España! Me liityimme tuhansien muiden suomalaisten, Aurinkorannikolla etätöitä pakertavien joukkoon ja muutimme tänne marraskuun alkupuolella.

Olemme nyt reilu kolme viikkoa opetelleet uudenlaista arkea. Hetkeäkään ei ole ratkaisu kaduttanut. Valoisuus ja auringon lämpö, meri, kauniit vuoristomaisemat… Yhteydet toimivat mainiosti ja työt on saatu hoidettua ihan samalla tavalla kuin kotimaassakin.

Auringonnousun värit asunnon parvekkeelta kuvattuna.

Triathlonharrastajallehan Aurinkorannikko on varsinainen paratiisi. Uintia voisi harrastaa meressä hyvin vielä näin joulukuussakin, jos olisi märkkäri. Merivesi on ollut noin 15-asteista. Minulla ei ole märkkäriä mukana, koska läksin matkaan yhdellä matkalaukulla, eikä se mahtunut sinne… Onneksi uimapuku ei vie paljon tilaa laukussa ja täällä on uimahalleja, joissa kelpaa polskia 50 m altaassa lämpöisessä vedessä.

Ajattelin tässä postauksessa keskittyä kertomaan uimahallikokemuksista, jos satut kaipaamaan vinkkejä asiaan liittyen. Muutama vinkki olisi tullut itselle tarpeeseen ennen ensimmäistä kertaa paikallisessa uimahallissa 😀

Me asutaan nyt Benalmadenassa, joka sijaitsee Torremolinoksen ja Fuengirolan välissä. Täällä on myös pieni uimahalli, mutta se ei ole avoinna tällä hetkellä.

Lähin kunnallinen uimahalli (Piscina Municipal Virgen del Carmen) on Torremolinoksessa. Hallissa on 50 metrin allas. Aluksi kävimme siellä. Meillä ei ole autoa käytössä ja halliin on meidän asunnolta matkaa noin 7 kilometriä. Bussilla pääsee hieman lähemmäs, mutta kävelymatkaa bussipusäkiltä tulee vajaa pari kilsaa suuntaansa.

Löysimme sopivamman vaihtoehdon Fuengirolasta. Siellä on myös kunnallinen uimahalli (Piscina Municipal David Meca), jossa on 50 metrin allas. Sinne on paremmat yhteydet julkisilla ja lisäksi se on edullisempi. Lippu on vain 2 euroa. Torremolinoksen halliin lippu on ulkopuolisilta 6 euroa, kunnan asukkaille se on ilmeisesti halvempi.

Fuengirolan uimahalli

Muutama juttu kannattaa huomioda, kun menee uimaan:

  • Tarkasta aukioloajat. Fuengirolan halli on iltapäivisin kiinni pari tuntia (siesta) ja sitten se avautuu illalla uudelleen. Torremolinoksen halli on avoinna aamusta iltaan, mutta siellä on ainakin nyt käytössä ”vuorot”, eli sinne voi mennä klo 8, 9.30, 11 jne. eli aina 1,5 tunnin välein. Lisäksi siellä on ruuhkaisempaa ja varsinkin iltaisin saattaa tavallisille uimareille olla vain pari rataa käytössä. Siellä samoilla radoilla sitten tulee vastaan mitä omituisempia suorituksia vesijuoksusta jos jonkinmoiseen kilpikonnakelluntaan.
  • Räpylät, pollarit, plättärit ja muut lelut ovat sallittuja, mutta ota omat mukaan, hallissa olevia ei saa lainata (ainakaan Torremolinoksen hallissa)
  • Maskia pitää käyttää pukeutumistiloissa ja Torremolinoksen hallissa myös allasalueella
  • Uimalakki on pakollinen
  • Sandaaleja (släpärit) pitää käyttää
  • Fuengirolan hallissa pääsylippu esitetään allasvalvojalle
  • Pukukaapit toimivat joko omalla riippulukolla tai osa kaapeista toimii myös euron kolikolla
  • Pukeutumis- ja suihkutilat ovat melko koruttomat, Torremolinoksen hallissa oli föönejä, Fugen hallissa ei.
  • Fuengirolan halliin ostetaan lippu eri paikasta kuin missä uimahallin sisäänkäynti on. Lipun voi ostaa tiskiltä tai automaatista ja lippu esitetään tosiaan siellä allasalueella uimavalvojalle. Lipunmyyntipiste löytyy urheilukeskittymän toisestä päästä alimmalta tasolta. Henkilökunta neuvoo perille, jos et löydä 😀

Fuengirolan hallissa oli tosi väljää arkipäivänä juuri ennen siestaa, silloin saimme yhden radan kokonaan omaan käyttöön. Tänään kävimme siellä aamupäivällä, hyvin mahtui silloinkin uimaan. Luulisin, että iltaisin sielläkin on ruuhkaisempaa.

Oma 50 metrin rata! Melkoista luxusta 2 euron sisäänpääsymaksulla.

Olen käynyt uimassa nyt kerran-pari viikossa. Ensi viikolla me muutetaan reiluksi kuukaudeksi Los Canos de meca -nimiseen kylään Atlantin puolelle. Siellä lähin uimahalli näyttäisi olevan Barbatessa, joten eiköhän uinti onnistu sielläkin. Tammikuussa palataan sitten taas Imatralle jatkamaan uinteja.

Seuraavassa postauksessa keskityn pyöräilykokemuksiin täällä Espanjan auringon alla 🙂

Treeni

Mitä on pk-treeni ja miksi se on niin tärkeää?

Peekoo, peruskestävyys, pk-jyystö… Kestävyysurheilijoille se on sitä peruskauraa ja näkkileipää, jota nautitaan päivittäin. Sitä sen pitäisi olla myös meille tavallisille kestävyysurheilun harrastajille, olemme sitten säännöllistä liikuntaa vasta aloittelevia tai jo kokeneempia konkareita.

Peruskestävyystreeni tarkoittaa sitä, että syke ei nouse ”punaiselle”, vaan se pysyy n. 60–70 % maksimista. Treenin ei pitäisi tuntua raskaalta eikä hengästyttävältä, vaan sen aikana pitää pysytä esim. juttelemaan kaverin kanssa. Pieni hiki saa toki tulla ja puna nousta poskille.

Peruskestävyystreeni on nimensä mukaisesti peruskestävyyttä kehittävää liikuntaa. Se voi olla esim.

  • reipasta kävelyä
  • sauvakävelyä
  • pyöräilyä
  • uintia
  • kevyttä lihaskuntoharjoittelua
  • kehonhuoltoa ja liikkuvuustreeniä

Peruskestävyystreenissä teho pidetään niin matalana, että et hengästy pahasti. Jos sinulla on sykemittari, voit helposti sen avulla varmistaa, että treenin teho pysyy riittävän matalana. PK-treenissä sykkeen tulisi olla n. 60–70 % maksimisykkeestäsi. Jos et tiedä omaa maksimisykettäsi, voit käyttää laskukaavana 220 – oma ikäsi = laskennallinen maksimisyke. 65 % maksimisykkeestä saat kertomalla oman maksimisykkeesi 0,65.

Esimerkiksi, jos olet 40-vuotias:

220 – 40 = 180
0,65 * 180 = 117

PK-treeni pitäisi siis tehdä sellaisella teholla, että keskisykkeesi treenin aikana pysyy alle PK-kynnyksen, eli esimerkissä keskisyke pitäisi jäädä alle 120.

Jos haluat selvittää tarkat sykerajasi, voit testauttaa ne kynnystestissä. Googlaamalla selviää oman paikkakunnan testauspaikat 🙂

Jos sykemittaria ei ole, voit käyttää mittarina omia tuntemuksiasi. Pystytkö hengittämään nenän kautta treenin aikana? Pystytkö juttelemaan kaverin kanssa kokonaisia lauseita helposti? Hyvä, silloin olet pk-alueella.

Tiedät tehneesi onnistuneen peruskestävyystreenin silloin, kuin treenin jälkeen ”ei tunnu missään”, eli jää sellainen fiilis, että voisi lähteä samantien uudelleen liikkumaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kehitystä tapahtuisi, vaan pk-treenin hyödyt tulevat esiin vasta ajan kanssa.

Pyörällä tehot on helpompi pitää pk-tasolla kuin juostessa. Pk-lenkin tulisi olla nousevatehoinen, eli varsinkin alussa pitää malttaa mennä superhiljaa, lopussa syke saa nousta lähelle PK-kynnystä, mutta ei sen yli.

Itselleni pk-treenin omaksuminen omaan harjoitusohjelmaan oli todella haastavaa. Varsinkin silloin kuin aloittelin kestävyysurheiluharrastusta (eli lähinnä juoksua), juoksin kaikki lenkit aina liian kovaa. Aluksihan sitä kehittyi silti ja jaksoin juosta pidempiä lenkkejä ja kovemmalla vauhdilla. Jossain kohtaa kehitys sitten tyssäsi ja tulokset alkoivat jopa hiipua.

Tiesin kyllä jo silloin pk-lenkkien merkityksen – teoriassa, sillä kun innostun jostain asiasta, ahmin siitä kaiken saatavilla olevan tiedon. Luin useammastakin lähteestä, että pk-harjoittelu on tärkeää ja usein läksin lenkille vakaana aikomuksena juosta pk-lenkki. Käytännössä se jäi usein aikomukseksi, koska en vaan omasta mielestäni osannut juosta niin hiljaa, etteikö syke nousisi. Kävelyksi vaihtaminen ei tietenkään tullut kysymykseen, koska en vaan voinut ”luovuttaa”.

Samoin porukassa juostessa huomasin oman sykkeeni huitelevan päälle 160, mutta en kehdannut pyytää muita hiljentämään vauhtia ja sinnittelin muiden mukana viimeisillä voimilla.

Pelastuksekseni koitui varmaankin niinä aikoina koirien ulkoilutuslenkit ja asthangajooga-harrastus. Ne kuittasivat osan pk-treenistä ja pitivät varmaankin osaltaan rasitusvammat loitolla.

Triathlon-harrastuksen aloitettuani ja treenimäärien kasvettua on ollut pakko opetella treenaamaan myös matalammilla tehoilla. Muuten en millään jaksaisi vetää kaikkia treenejä läpi tavoitetehoilla. Vieläkin on hommassa opeteltavaa, mutta parempaan suuntaan ollaan jo menossa.

Peruskestävyystreenin hyödyt

Peruskestävyystreeni on harjoittelusi kivijalka. Sen päälle voit alkaa rakentaa muuta taloa. Jos skippaat pk-treenit ja menet aina teho edellä, et palaudu kunnolla, voit saada rasitusvammoja, et kehity, menetät motivaation…

Jos taas satsaat pk-treeniin, hyödyt siitä valtavasti:

  • pk-treeni palauttaa (jopa paremmin kuin pelkkä lepo)
  • pk-treeni polttaa rasvaa, varsinkin pidemmät, yli 90 minuutin pituiset treenit polttavat tehokkaasti rasvaa, kun hiilihydraattivarastot ovat siinä ajassa kulutettu loppuun ja kroppasi alkaa käyttää rasvaa energianlähteenä
  • pk-treeni puhdistaa kehoa, se poistaa kuona-aineita
  • jaksat treenata useammin ja pidempiä harjoituksia
  • henkinen hyvinvointisi paranee ja älykkyytesi kasvaa (kyllä, tätä on tutkittu, rauhallinen kestävyysharjoittelu kasvattaa aivojen kokoa :D)
  • verenpaineesi laskee ja kolesteroliaineenvaihduntasi tehostuu

Kaikesta treenistä jopa 80 % tulisi olla pk-treeniä. Eli jos treenaat 5 tuntia viikossa, siitä 4 tuntia pitäisi olla pk-treeniä. Kuulostaa hurjalta, vai mitä?

Miten lisätä pk-treeniä omaan harjoitusohjelmaan?

Pk-treeniä kannattaa ujuttaa omaan treeniohjelmaan muiden treenien yhteyteen ja ripotella kevyttä treeniä lisäksi viikkoihin hyötyliikunnan muodossa.

Se onnistuu esimerkiksi pidentämällä alku- ja loppuverryttelyä, liikkumalla kaikki asiointimatkat mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyöräillen, aktiivisilla liikkuvuusharjoituksilla (voit tehdä niitä vaikka monta kertaa päivässä), tapaamalla ystävää sauvakävelytreffiien merkeissä, lisäämällä pari kolme ylimääräistä aamulenkkiä viikkoon jne…

Koiran ulkoiluttaminen on mitä parhainta palauttavaa pk-treeniä. Lenkkeihin saat vaihtelua lenkkeilemällä välillä jossain muualla kuin kodin lähellä. Koirakin tykkää vaihtelusta ja uusista lenkkimaisemista.

Vaatii pitkäjänteisyyttä ja malttia pysytellä treenatessa pk-alueella. Mutta kova työ palkitaan aivan varmasti ajan myötä. Toki kovatehoistakin treeniä tarvitaan, mutta ei pk-treenien kustannuksella. Eli jos sinulla on aikaa vain yhteen, valitse silloin pk-treeni.

Lähteet:

https://triathlonsuomi.com/harjoittelu/harjoitusten-tehosta-maarasta-ja-palautumisesta/sykerajojen-maarittaminen-ja-harjoittelu/ (Viitattu 9.10.2021)
Aalto, Riku; Immo, Paula; Hyttinen, Markku: Impulssi — Menetelmä jatkuvaan kehitykseen -kirja