Matkailu · triathlonkisat

Kisaraportti: Ironman Copenhagen 21.8.2022

Nyt en enää ole yksinkertainen Ironman! Urakka ei tälläkään kertaa ollut helppo, mutta selvisin maaliin ehjänä.

Kisamatka itsessään oli seikkailu, sillä matkasimme Tanskaan retkeilyautolla. Tämä mahdollisti pyörän kuljettamisen lähes yhtenä kappaleena perille, eikä muutenkaan tarvinnut niin tarkkaan miettiä mitä kaikkea pakkaa mukaan, sillä tavaraa mahtui hyvin kyytiin. Retkeilyauton saimme vuokralle Saimaa Caravanilta.

Katri retkeilyauton kyydissä
Kaikki kyydissä! Paitsi gravelit.

Läksimme matkaan torstaina aamupäivästä, vain noin tunnin alkuperäisestä suunnitelmasta jäljessä, koska meillä oli hiukan haasteita saada gravel-pyörät aseteltua pyörätelineeseen. Lopulta homma onnistui ja pääsimme lähtemään. Ajelimme Helsinkiin, josta matka jatkui kohti Tukholmaa vanhalla kunnon Gabriellalla. Kannustusjoukot Soile ja Jari tulivat myös samalla laivalla.

Matka sujui joutuisasti, kun oli mielekästä tekemistä 😀

Aamulla jatkoimme Tukholmasta kohti Tanskaa. Olimme varanneet paikan leirintäalueelta Nivåsta, joten ajoimme Helsinborgiin ja menimme lautalla yli Tanskan puolelle Helsingöriin. Perjantai menikin autossa istuessa, olimme perille leirintäalueella vasta vähän ennen yhdeksää illalla.

Aamiainen leirintäalueella.

Lauantaiaamuna suuntasimme ajoissa kohti Köpenhaminaa. Tarkoitus oli yrittää saada auto parkkiin Amager Strandparkiin, joka on aivan Ironman Villagen vieressä. Siellä pitäisi olla iso paikoitusalue.

Leirintäalueen työntekijä varoitteli, että kaupungissa voi olla hankala löytää parkkipaikkaa, koska siellä on Ironman-kisan lisäksi Pride-tapahtuma samaan aikaan. Niinpä meitä hiukan hirvitti, mitä tuleman pitää. Mitään varasuunnitelmaa ei tietenkään ollut.

Matka meni joutuisasti, ruuhkaa ei ollut ja paikoitusaluekin oli lähes tyhjä, kun saavuimme paikalle. Pääsimme valikoimaan mieluisan paikan ja sen jälkeen tutustumaan Ironman Villageen ja kisan lähtö- ja T1-alueeseen.

Autolle löytyi hyvä paikka, sopivasti tuollainen ”pyöräteline” ihan vieressä.

Kisavalmistelut

Olimme paikalla niin ajoissa, että jouduimme hetken odottelemaan, koska alue avautui vasta klo 10. Kävin hoitamassa ilmoittautumisen. Päädyin violettiin uimalakkiin, eli toiseksi hitaimpaan lähtöryhmään (uintiaika 1:18–1:24). Se tuntui hiukan optimistiselta, mutta en halunnut jäädä ihan viimeiseen ryhmään.

Ilmoittautumisen jälkeen kiertelimme Expossa. Tällä kertaa maltoin mieleni ja mukaan tarttui ainoastaan yksi huppari.

Nimmari tauluun!

Kävelimme takaisin autolle, jossa liimailin tarrat pyörään, kypärään ja vaihtopussukoihin ja pakkasin tavarat pusseihin. Tsekkasin, että pyörä on kunnossa, pumppasin kumit täyteen ja läksin viemään pyörää ja vaihtopusseja vaihtoalueelle.

Löysin pyörälle paikan telineestä ja yritin painaa sijainnin mieleen. Juoksukamat piti jättää kontteihin, jossa ne kuskattaisiin T2-vaihtoon keskustaan. Pyöräkamat jätettiin telineeseen oman numeron kohdalle.

Täällähän on tuttuja ladyja etsimässä omaa numeroa telineestä 😀

Kun kaikki oli valmista, otimme pyörät alle ja ajoimme n. 6 kilsan matkan keskustaan tsekkaamaan maalialueen. Köpiksessä on hyvä ajaa pyörällä, lähes joka paikassa menee pyöräteitä ja autoilijat antavat tilaa pyöräilijöille.

Maalialuetta ihmettelemässä.

Keskustassa treffasimme Soilen ja Jarin. Fiilistelimme hetken maalialuetta, joka sijaitsi upealla paikalla Christiansborg Castlen edessä. Sen jälkeen suuntasimme syömään ja ihastelemaan kaunista kaupunkia.

Kööpenhaminan
Värikkäät talot Nyhavnissa.

Illalla jaloiteltiin vielä Amager Strandparkissa ihastelemassa kauniita maisemia ja auringonlaskua. P-alueella oli majoittumassa muitakin kisaajia ja päivän mittaan se oli täyttynyt. Kannatti siis olla ajoissa paikalla.

Uinnin maaliintulo.

Kisa-aamu

Sain yllättävän hyvin nukuttua, vaikka alueella olikin jonkin verran porukkaa viettämässä iltaa. Musiikkia ja muuta hälinää kesti puolille öin, mutta sen jälkeen oli rauhallista.

Karavaanarielämää.

Nyt ei tarvinnut herätä ennen kukonlaulua, koska olimme valmiiksi jo lähtöalueen vieressä. Hiukan aiemmin olisi pitänyt laittaa kuitenkin kello soimaan, sillä kiirehän siinä lopulta tuli. Onneksi ei tarvinnut tuhlata aikaa bajamajoihin jonottamiseen, kun oli oma veski autossa 😀

Olin vaihtoalueella vähän ennen seitsemää. En enää nähnyt siskoa, enkä muita tuttuja, nopeammat uimarit olivat jo asettuneet lähtöalueelle. Jätin vaihtovaatteet konttiin, vein juomat pyörälle ja ähelsin itseni märkkäriin. Kävin nopeasti dippaamassa itseni meressä ja siirryin lähtöalueelle. En nähnyt missään juomavettä, mutta onneksi löysin Pekan ja sain sitä häneltä. Otin vielä geelin ennen lähtöä.

Ihan muina uimareina tässä, yhtään ei jännitä…

Starttiaika oli 7.40 ja aikataulu piti hyvin. Viimeiset minuutit ennen lähtöä kuluivat nopeasti ja yhtäkkiä olinkin jo menossa. Kello käyntiin ja veteen.

Uinti 3800 m

Uinti oli yhtenä lenkkinä suojaisassa merenlahdessa. Vesi oli lämmintä, varmaan yli 20 asteista. Paikoin oli todella matalaa ja kasvillisuutta oli jonkin verran. Vesi oli kuitenkin suht kirkasta ja uinti oli ihan miellyttävää. Uintireitti oli varsin katsojaystävällinen, se kulki kahden sillan ali edestakaisin. Sillalta oli kuulemma hyvä seurata uintia.

Tuttuun tapaan en kertaakaan katsonut kelloa uinnin aikana. Yritin vain keskittyä pitämään uinnin rentona. Puolen välin jälkeen huomasin, että olin saanut kiinni edellisen lähtöryhmän uimareita, kun vihreitä uimalakkeja alkoi vilahdella sivuilla. Ajattelin, että onpa porukka lähtenyt optimistisina matkaan.

Kun maalisuora avautui, laitoin kaikki peliin. Nousin ylös ja vilkaisin kelloa. Ehdin nähdä vain 1.2xx jotain, kun kelloon tuli rattaan kuva (hän päätti siinä kohtaa alkaa tehdä jotain päivitystä….). Kuitenkin alle 1,30, ajattelin, meni paremmin kuin hyvin! Pekka oli odottelemassa aidan takana ja ehdittiin vaihtaa pari sanaa, kun vedin kenkiä jalkaan ja kypärää päähän. Uintiaika oli ollut 1.21:46. Siis tasan 20 minuutin parannus Tallinnan uintiaikaan!

Sitten etsimään omaa pyörää parin tuhannen muun joukosta.

Pyöräily 180 km

Löysin pyörän vaihtoalueelta nopeasti, laitoin ajotietokoneen päälle ja suuntasin reitille. Alkumatka kulki kaupungin halki ja reitillä oli paljon käännöksiä ja kapeita kohtia. Kun päästiin pois kaupungista, rentouduin vähän ja löysin hyvän rytmin pyörään. Reitti oli yllättävän mäkinen, sain kuitenkin pidettyä ekalla kierroksella keskarin päälle 30. Taktiikkana oli vetää geeli aina puolen tunnin välein ja se toimi hyvin. Vatsan kanssa ei ollut ongelmaa ja energia riitti.

Alkumatkasta vielä naamaa nauratti.

Hiukan ennen toista huoltopistettä olin täyttämässä toisesta pullosta lisää nestettä aerotankojen välissä olevaan pillipulloon, kun tuli jokin töyssy ja pillipullo putosi kyydistä. Näin sen vierivän tien toiselle puolelle (onneksi se ei tippunut kenenkään eteen). En voinut siinä kohdassa pysähtyä noukkimaan sitä kyytiin, joten sinne jäi se pullo…

Onneksi huoltopiste oli aivan kohdalla, joten sain siitä napattua uudet pullot matkaan. Pullo ei sitten sopinutkaan kunnolla tankojen välissä olevaan telineeseen, tai kyllä se sinne meni, mutta en saanut sitä enää pois. Loppumatka pitikin sitten pelata yhdellä vesipullolla.

Toisen kierroksen alussa tunsin tarvetta päästä pissille. Yritin sinnitellä huoltoon, mutta lopulta oli pakko etsiä sopiva puska, jonka kohdalle pysähtyä. En vain pysty laskemaan putkelle, niin kuin ammattilaiset tekee 😀

Biotauon jälkeen meno muuttui raskaammaksi ja mäet alkoivat tuntua ensimmäistä kierrosta jyrkemmiltä ja pidemmiltä. 120 kilsan jälkeen nousin yhdessä mäessä putkelle ja yhtäkkiä kumpikin etureisi kramppasi. Tajusin siinä kohtaa, että en ollut ottanut suolatabletteja mukaan, vaikka yleensä minulla on kisassa ollut niitä. Loppumatka olikin sitten melkoista taistelua. Mäet oli pakko vetää pienellä vaihteella ja rauhassa, jottei kramppeja tulisi lisää. Keskari tippui väkisin alle 30, vaikka yritin taistella.

Reitin varrella oli yllättävän paljon kannustajia ja yhdessä mäessä oli suorastaan bileet käynnissä. Se oli kyllä upeaa ja nosti fiilistä.

Viimeiset 5 kilsaa otin tarkoituksella vähän rauhallisemmin, jotta jalat ehtisivät hiukan palautua ennen juoksua. Tiesin, että järjestäjät huolehtivat pyörät telineisiin vaihtoon tullessa, mutta en muistanut sitä enää, kun tulin vaihtoon. Kaveri tarttui pyörään ja minä olin hetken aikaa hämilläni, ennen kuin muistin asian. Siinä hötäkässä jäi sitten ajotietokone päälle, enkä ehtinyt napata edes juomapulloa mukaan. En tiennyt aikaa, mutta se oli lopulta 6.14:23.

Juoksu 42,2 km

Vaihto meni suht joutuisasti, löysin oman pussukan telineestä nopeasti. Meinasin käydä bajamajassa, mutta siellä oli niin paljon jonoa, että päätin selvitä huoltopisteelle saakka.

Juoksureitti kulki keskellä kaupunkia neljänä kierroksena. Tietenkin siinä piti mennä neljä kertaa maalin ohi, joka on henkisesti todella raskasta. Paitsi siinä lopussa, kun saa kurvata maalisuoralle.

Eka kilsa meni reippaasti alle 6 minuutin, mutta sen jälkeen koko loppumatka olikin enemmän ja vähemmän tahtojen taistelua. Etureidet kramppailivat välillä. Yritin etsiä jotain suolaista huoltopisteiltä, mutta siellä ei ollut kuin TUC-keksejä. Otin keksin, mutta kuivaa keksiä on hiukka hankala yrittää saada alas samalla kun juoksee…

Otin taktiikaksi vain selviytyä huoltopisteeltä toiselle. Niitä olikin onneksi usein. Napsin huoltopisteiltä mitä sattuu, elektrolyyttipatukkaa, geeliä, cocista, energiajuomaa, vettä… Ihme kyllä vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmaa missään kohtaa. Ekan kympin aikana kävin kerran bajamajasssa, sen jälkeen ei tarvinnut käydä.

Jossain kohtaa meno on jopa näyttänyt juoksulta.

Yleisöä ja kannustajia oli myös todella paljon. Ihan mahtava tunnelma! Kummasti sitä saa voimaa, kun kuulee oman nimen huudettavan. Paljon kuului myös ”hyvä Lappeenranta -huutoja”, Willtrin kisapuku on ilmeisen hyvin tunnistettava 😀

Näin Soilea ja Jaria sekä Pekkaa. Valitin kramppaavista jaloista ja seuraavalla kierroksella olikin mies suolapurkin kanssa odottamassa ❤

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!

Suola auttoi kramppeihin ja pystyin taas juoksemaan paremmin. Sää oli tosi lämmin ja joiltain huoltopisteiltä loppuivat juomiset. Onneksi siellä oli isoissa saaveissa vettä, josta sitä saattoi kauhoa päälle.

Yritin juosta, mutta kävelyksi se paikoin meni. Jotenkin se matka vain eteni ja lopulta sain käteen viimeisen, vihreän lenkin, eli olin viimeisellä kierroksella! Askel askeleelta maali lähestyi. Viimeinen kilsa. Yritin kiristää vauhtia. Kuulin kuulutukset ja hurrauksen. Ja siellä se vihdoin näkyi, maali!

Kurvasin viimeiset käännökset punaiselle matolle ja juoksin maaliin. Pekkakin oli onnistunut änkeämään itsensä melkein maalikaaren alle ja sai videolle maaliintulon.

I am an Iron(wo)man!

Maalissa ajassa 12.26:41, eli tunnin nopeammin kuin Tallinnassa! Vaikka maratonaika painui yli 4.40 (ja 30 sekuntia päälle).

Maalissa!

Tällä kertaa olin vain iloinen, että pääsin maaliin. Ei tullut ihan samanlaista tunnekuohua kuin Tallinnassa, vaan nyt saatoin tuuletella vähän rennommin. Ihan mahtava fiilis se kuitenkin on!

Mitali kaulaan, parit kuvat ja Finisher-paitaa hakemaan. Paitajonossa oli pari samankokoista naista, kun itse olen ja he pyysivät miesten paitaa, kun naisten malli näytti niin pieneltä, eikä enää ollut kuin pieniä kokoja jäljellä. Niinpä minäkin päädyin pyytämään miesten Finisher-paidan. Se osoittautui hyväksi ideaksi, sillä ihan varmasti naisten paita olisi jäänyt pitämättä, jos se olisi ollut makkarankuorimallia.

Maalialueella tarjottiin vegaanisia hamppareita ja jotain nuggetteja. Sain omasta hampparista vähän syötyä, mutta ei oikein ruoka maistunut, joten puolet jäi syömättä. Hyvää se kyllä oli.

Suihkut oli järjestetty kontteihin lähelle maalialuetta. Kävin suihkussa ja vaihdoin lämmintä vaatetta päälle. Sen jälkeen käveltiin hakemaan pyörä ja vaihtopussukat ja ajeltiin pyörillä takaisin Amager Strandparkiin.

Autolla vähän ruokaa ja sitten nukkumaan. Väsyneenä ja onnellisena.

Seuraavana päivänä jatkoimme roadtrippiä kohti Møns Klintiä.

Kisan jälkeen meillä oli muutama päivä lomaa. Kävimme Møns Klintillä, joka on aivan huikean hieno paikka.

Yhteenvetona:

Yllättäen uinti oli kisan helpoin osuus. Siihen minulla oli ehkä vähiten odotuksia, joten siinä reilu aikaparannus tuntui erityisen hyvältä.

Pyörän olisin toivonut menevät hiukan kovempaa, mutta ei se nyt huonosti mennyt. Pyörästä on mahdollista saada aikaa paremmaksi laadukkaalla treenillä. Ja ens kerralla suolatabletit ei unohdu.

Juoksuun lämmin sää vaikutti eniten. Se meni niin hyvin, kun niissä olosuhteissa saattoi odottaa.

Kisa oli tunnelmaltaan loistava, juomien loppuminen juoksun huoltopisteiltä oli outoa, mutta ehkä lämmin sää yllätti myös järjestäjät.

Kiitos kannustajille, onnittelut siskolle hienosta uudesta enkasta kisassa, onnittelut AE niin ikään enkasta ja upeasta sijoituksesta ikäsarjassa. Onnittelut myös kaikille muille maaliinpäässeille!

Kuvista kiitos Jarille, Soilelle ja Pekalle!

Erityiskiitos Pekalle, kiitos kun jaksat tukea joka käänteessä ❤

Treeni · triathlonkisat

Treenaaminen täyden matkan triathlonille – valmentajan johdolla vai omatoimisesti?

Elämäni toinen täyden matkan triathlon häämöttää vajaan kuukauden päässä. Olen treenaillut koko vuoden omatoimisesti, ilman valmentajaa tai maksettua treeniohjelmaa.
 
Onko se ollut oikea ratkaisu?
 
Oikeastaan osaan vastata tähän vasta kuukauden kuluttua, kun tiedän Köpiksen loppuajan ja jos ylipäätään selviän maaliin.
 
Ihan varmasti valmentajasta olisi ollut hyötyä. Edellisvuonna minulla oli valmentaja ja kokemus oli pelkästään positiivinen. Näin yhden täyden matkan kisan kokeneena ”konkarina” ajattelin kokeilla, osaisinko valmentaa itse itseäni.
 
Ihan hyvin olen pärjännyt itseksenikin. Se on vaatinut suunnitelmallisuutta, malttia ja uskoa omaan tekemiseen. Apua olen hakenut – yllätys yllätys – Googlettamalla, sekä kokeneemmilta kilpasiskoilta ja -veljiltä.
 
Päärungon treeniohjelmalle tein Long distance training plan noudattaen. Suunnitelma on tehty 6 kuukaudelle. Sitä ennen tein syksyn ja alkutalven aika lailla fiiliksen mukaan. Ennen varsinaisen treeniohjelman aloittamista yritin pitää fokuksen uintitekniikassa ja peruskestävyydessä, mutta en tehnyt sen tarkempaa suunnitelmaa treeneille.

Juoksija katsoo auringonlaskua Vuoksella
Joskus on kiva vain fiilistellä ja tehdä sitä mikä tuntuu kivalta sillä hetkellä.

Treeniohjelman sovittaminen arkeen

Talvella vein treeniohjelman suunnitelmasta suoraan Google kalenteriin, jonne kopioin kaikki treenit. Aloitin lopusta, eli Ironmanista ja siirryin viikko kerrallaan taaksepäin.
 
Jos tiesin, että jollain viikolla on jotain poikkeavaa (kuten kevään pyöräilyleiri Mallorcalla), jätin kyseisen ajanjakson tyhjäksi ja tein sillä viikolla treenejä mahdollisuuksien mukaan. Samoin tällä viikolla (kisaviikko) sovelsin treeniohjelmaa sopivammaksi.
 
Uintitreeneistä olen soveltanut eniten, sillä kävin koko talven ja kevään ohjatuissa uinneissa Imatran mastersuimarien kanssa pari kertaa viikossa. Nyt kesän olen mennyt training planin mukaan.

Avovesiuintia Oritlammella
Avovedessä uinti alkaa sujua, eikä vedenalainen maailma pelota enää niin paljon kuin aluksi. Nyt uinti on kivaa ja rentoa. Vauhtia pitäisi saada kaivettua pari napsua lisää.

Ihan täysin en ole ohjelmaa pystynyt noudattamaan, sillä ei elämä aina mene niin kuin suunnittelee. Jotain treenejä on jäänyt välistä / joutunut soveltamaan töiden venymisen tai ihan vaan väsymyksen vuoksi. Näitä kertoja on onneksi vähän.
 
Keväällä korona teki parin viikon tauon treeneihin ja sen jälkeen kesti vielä toiset pari viikkoa päästä täyteen vireeseen. Toki näinhän se olisi mennyt valmentajan kanssakin, ei mitään suunnitelmaa pysty 100 % noudattamaan.
 
Treenien kalenterointi on ollut töiden puolesta helppoa, sillä olen yrittäjä ja voin treenata silloin, kun haluan, eli vaikka keskellä päivää. Se on helpottanut arkea todella paljon ja tuonut joustoa. Tietysti tämä vaatii kokonaisuuden hallintaa ja töiden organisointia.

Mitä treenaaminen omatoimisesti vaatii?

Tämän kevään kokemuksen perusteella omatoiminen treeni vaatii motivaatiota, kirkkaan tavoitteen, sekä selkeän suunnitelman.
 
Se vaatii myös kykyä osata kuunnella itseään. Ainakin itsellä saattaa homma mennä myös överiksi, eli teen helposti liikaa ja liian suurilla tehoilla. Itseäni on auttanut hyvä urheilukello, josta näen treenien vaikutuksen sekä unen ja palautumisen. Se auttaa hahmottamaan, jos keho tarvitsee lepoa tai kevyempää treeniä.
 
Uskon, että olen ainakin treenannut riittävästi. Eri asia on se, olenko tehnyt riittävän laadukkaasti.

Iloinen pyöräilijä Niskapietilän museotien varrella
Välillä pyörä kulkee, sää suosii ja fiilis on mahtava. Näiden hetkien ansiosta jaksan taas seuraavan treenin.

Toki kehitystä on tapahtunut nytkin talven ja kevään aikana. Pyörä kulkee treeneissä pykälää paremmin kuin viime kesänä, enkä ole pitkien treenien jälkeen enää niin puhki. Uinnissa on myös selkeästi tapahtunut kehitystä. Se on tosin suurimmaksi osaksi masters-uimareiden kanssa altaassa vietettyjen treenien ja valmennuksen ansiota.
 
Itseäni on auttanut paljon myös sparrailu ja yhteistreenit muiden harrastajien kanssa. Seuran yhteistreeneissä en ole käynyt, koska ne pidetään naapurikaupungissa, enkä viitsi ajaa sinne vain lyhyen treenin vuoksi, kun voin tehdä kaikki treenit omalla paikkakunnalla.

Pyöräilijät Lohelan pihalla
Mieheke on myös ollut paljon treeniseurana.

Entä jatkossa?

Haluaisin kovasti uskoa, että minulla on vielä potentiaalia kehittyä triathlonissa. En kuitenkaan usko, että pystyisin enää omatoimisesti kehittymään kovin paljon. Tai ainakin se vaatisi suunnitelmallisempaa tekemistä, tasotestejä ja tarkempia välitavoitteita.
 
Motivaatio on myös välillä ollut koetuksella ja olen jopa miettinyt koko lajin, tai ainakin täysmatkojen, jättämistä tähän kesään. Tuntuu, että treenit määrittävät ajankäyttöä ja koko elämää kohtuuttomasti.

triathlonisti pitelee sadetta
Ei se aina ole kivaa eikä helppoa.


Olen pyöritellyt mielessä, että jos pitäisi välivuoden ja tavoittelisi vaikka vain aikaparannusta maratonilla. Tai jos keskittyisikin vain pyöräilyyn ja asettaisin tavoitteeksi ensi kesälle jonkun pyöräilytapahtuman, kuten Saimaa Cycle Tour. Mutta kun uintikin on vihdoin alkanut sujua ja uintitreeneissä on aina niin kivaa… Olisi kiva myös käydä enemmän ilma-akrobatiatunneilla.
 
Tällaista juupas-eipäs keskustelua tulee käytyä itsensä kanssa enemmän ja vähemmän.
 
Nyt, kun kisat ovat oikeasti jo nurkan takana, on onneksi hyvä ja keskittynyt fiilis. Haluaisin kovasti uskoa, että pystyn parantamaan omaa ennätystä sekä ensi sunnuntaina Turussa puolikkaalla että elokuussa Köpiksessä täydellä matkalla.
 
Päätän sitten Köpiksen pölyn laskeuduttua, miten jatkan syksyllä. Valmentajakaan ei ole poissuljettu vaihtoehto. Se on ainakin varmaa, että jotain haluan saavuttaa, oli laji sitten mikä vaan.

Mellonmäen kuntoportaiden huipulla
On aina mahtava fiilis, kun pääsee maaliin. Oli kyse sitten treenistä tai kisasta.

Luotatko sinä valmentajan apuun vai suunnitteletko treenit itse? Vai onko käytössä jokin välimuoto, kuten valmentajan laatima ohjelma, jota noudatat omatoimisesti?

Matkailu · triathlonkisat

Ironman Tallinna 2021 kisaraportti

En tiedä miten tämä pitäisi aloittaa… Lopusta kai, koska ta-daa, se on ohi ja selvisin maaliin! Olen siis yksinkertainen Ironman 😀

Olipahan vaiherikas ja tunteellinen matka. Ennen lähtöä jännitettiin viime metreille asti, päästäänkö miehekkeen kanssa edes maahan, eli miten korona-tilannne kehittyy. Ohjeistukset kiristyivät elokuun alusta ja kisajärjestäjältä tulikin monta viestiä aiheeseen liittyen. Minulla on vasta yksi rokote alla, enkä saanut toista aikaistettua, joten testin kautta matkaan.

Saavuimme Tallinnaan autolautalla torstaina. Huvittavaa kyllä, ajoimme auton laivasta ulos, eikä kukaan kysellyt minkään todistuksen perään… No, ainakin saattoi itse olla luottavaisin mielin, ettei tuo virusta maahan.

Pyörä kulki peräkoukkuun kiinnitettävässä telineessä ja saapuessamme majapaikkaan huomasin, että vaihdevipu on jotenkin epänormaalissa asennossa. Pyörän ohjaamo oli kääntynyt matkan aikana 90 astetta vasemmalle ja se oli aiheuttanut jotain vahinkoa takavaihtajalle, sillä koeajon jälkeen totesin, että vain osa vaihteista takana toimii.

Ajattelin, että vika ei varmaan ole säätöä suurempi homma, joten luotin siihen, että kisakeskuksen mekaanikot osaavat korjata sen. Sain siskolta vinkin, että kisakeskuksella voi käydä jo rekisteröitymässä, vaikka oma rekisteröintiaika oli merkattu vasta perjantaille, joten päätimme kävellä sinne ja tehdä ilmon sekä samalla tsekata pyöränkorjausasian.

Kisakeskus sijaitsi Noblessnerin satama-alueella.

Ennen rekisteröitymistä piti vielä tehdä uusi korona-pikatesti, koska ei ollut sitä toista rokotusta… No se onneksi hoitui kisakeskuksella ja tuloksen sai alle 10 minuutissa. Tuloksen varmistumisen jälkeen ilmoittautuminen menikin sujuvasti ja sain repun ja tykötarpeet mukaan. Kävin infossa kyselemässä pyörähuollosta ja sieltä sanottiin, että mekaanikko on jo tältä päivältä lopettanut, mutta huomenna olisi taas huoltoapua tarjolla.

Fiilistelimme vielä hetken expossa ja sieltä tarttuikin yhtä ja toista IM-kamaa matkaan… Päätimme tulla aamupäivällä uudelleen paikalle konsultoimaan huollon kanssa. Siinä olisi hyvin aikaa, kun pyörä piti viedä T1-vaihtopaikalle Harku-järvelle vasta 16:30 perjantaina.

Päivä ennen H-hetkeä

Perjantaiaamuna nukuimme pitkään ja kävimme rauhassa aamiaisella läheisessä kahvilassa. Otin pyörän ja suuntasimme kisakeskukseen. Mieheke läksi samaa matkaa juoksulenkille. Huoltoon olikin melko pitkä jono, joten päätimme, että minä jään jonottamaan ja mies jatkaa omaa lenkkiään.

Jono ei liikkunut moneen minuuttiin lainkaan ja pieni epätoivo alkoi jo kyteä. Onneksi yksi huoltomiehistä alkoi käydä jonoa läpi ja kyseli mitä apua kukakin tarvitsee. Kun hän pääsi minun kohdalleni, selitin ongelmani. Huoltomies pudisteli päätään ja sanoi, etteivät he saa korjattua asiaa siinä paikan päällä, vaan mahdollisesti vaihdevaijeri kaipaa vaihtoa. Hän kysyi kauanko aikaa minulla on viedä pyörä vaihtoon ja voiko sillä ajaa. Kello oli siinä kohtaa jo yli puolenpäivän ja sanoin, että on vielä aikaa useampi tunti. Hän kertoi, että voisin ajaa pyörän huoltoliikkeeseen, jossa he saavat mahdollisesti korjattua ongelman, mutta se liike on viiden kilsan päässä. No, ei siinä auttanut muu kuin todeta, että laita osoite Google Mapsiin, niin lähden polkemaan sinne.

Jee, pyörä on jälleen kunnossa!

Matkalla korjaamoon ehdin jo miettiä, että mitä teen jos pyörää ei saadakaan kuntoon. Vaihtoehtoina olisi joko ajaa rikkinäisellä pyörällä, jossa vain kolme takaratasta on käytössä, tai vuokrata jostain pyörä kisaan.

Korjaamossa oli onneksi asiantunteva palvelu ja pyörä saatiin alle vartissa kuntoon. Kävi ilmi, että vaihdevaijeri oli päässyt irtoamaan paikaltaan kuljetuksen aikana. Se saatiin paikoilleen, eikä vaijeria tarvinnut vaihtaa.

Huh, mikä helpotus. Ajelin pyörän takaisin kämpille ja läksimmekin siitä lounaan jälkeen viemään pyörää ja vaihtopussukoita T1-vaihtoon Harku-järvelle, joka on noin 9 km päässä Tallinnasta. Onneksi sisko taas huolehti ja muistutti, että myös juoksukamat pitää viedä samalla, koska ne kuljetetaan T2-vaihtoalueelle, jonne ei pääse ennen kisaa lainkaan. Itseltä oli mennyt tämä ohje aivan ohi.

Pyörä ja vaihtokamat piti viedä Harku-järvelle jo perjantaina. Jännitys on hyvin aistittavissa kuvasta.

Yllättäen vaihtoalueella ei pyörää tai varusteita tarkasteltu lainkaan. Yleensä jarrut ja kypäränhihnat syynätään, mutta nyt ne eivät kiinnostaneet ketään. Löysin vaihtoalueelta oman paikan ja asettelin kamat paikoilleen. Jätin jo juomapullot sisältöineen pyörään, koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että en saa aamulla enää täytettyä niitä.

Sääennuste näytti lauantaille melkoista tuulta ja vesisadetta. Ennuste ei parantunut yhtään, pikemminkin huononi. Niinpä varasin pyöräilyyn lämmikkeeksi irtohihat ja tuuliliivin. Juoksupussukkaan varasin toiset sukat, jotta saan pyöräilyn jälkeen kuivat sukat jalkaan.

Juoksupussukat käskettiin solmia niin, että vesi ei pääse pussin sisään, koska sitä oli tosiaan luvassa… paljon. Onneksi näin, koska niille kuville sukille oli lauantaina tarvetta.

Chattailin vielä valmentajan kanssa kisataktiikasta. Päiviteltiin sääennustetta ja sain vielä viime hetken vinkiksi hommata sadetta pitävän takin pyöräilyyn. Koska jos sade ja kylmyys pääsee ytimiin, on sieltä vaikea enää saada itseään lämpimäksi.

Niinpä seuraava steppi oli etsiä kauppa, josta saisi vielä sopivan, ohuen pyöräilytakin… Ihme ja kumma, ensimmäinen kauppa, jonne menimme isossa kauppakeskuksessa, oli napakymppi 😀 Sieltä löytyi yksi ainoa riittävän ohut, mutta vedenpitävä takki, joka sattui vielä olemaan sopivaa kokoa, eikä edes maksanut mansikoita. Kassan kautta pois, kiitti kuitti 😀

Hiilaria koneeseen.

Loppuilta menikin tankatessa ja lepäillessä.

Kisapäivä

Herätys pärähti aamulla klo 4:30. Ei siinä kyllä paljon tullut nukuttua sitä ennenkään. Nopeasti vähän aamupalaa, festariasuste päälle ja matkaan.

Tyylikäs outfit 😀 Villasukat on pakollinen varuste.

Vetäisin kisapuvun päälle vain viitan ja jalkoihin sandaalit. Vielä ennen lähtöä nopea tsekkaus, että kaikki tarpeellinen on mukana:

  • märkkäri
  • uimalasit
  • nenäklipsi
  • vaihtovaatepussukka
  • ajanottochip
  • uimalakki.
  • uusi sadetakki.

Läksimme matkaan kohti Harkujärveä, mutta yllättäen matka tyssäsi isoon liikenneympyrään Saku-suurhallin kohdalla. Siellä liikenteenohjaaja ilmoitti, että autolla ei pääsekään Harku-järvelle, vaan kilpailijat viedään sinne busseilla Saku-hallin edestä.

Ei muuta kun auto ympäri ja hallille. Mikä pettymys, eikö uintia pääsekään katsomaan?

Hyvästelin miehekkeen ja jäin odottelemaan kyytiä.

Pääsin bussilla Harku-järvelle ja sain vietyä sadetakin vielä vaihtopussukkaan pyörän luo. Vaihtoalueella tapasin siskon ja muita tuttuja. Viime hetken tsempit ja vessajonoon. Onnistuin valitsemaan jonon, joka ei vetänyt sitten millään. Lopulta pääsin vessaan ja sen jälkeen tulikin hoppu siirtyä lähtöalueelle.

Vedin märkkärin puoliksi päälle, pakkasin vaihtovaatteet pussukkaan ja siitä puolijuoksua lähtöalueelle. Tulipahan samalla alkulämpät 😀

Vedessä ei ollut mahdollista lämmitellä lainkaan, joten ei muuta kuin märkkäri kiinni, vaihtokamat rekkaan ja kohti lähtöaluetta. Onneksi aallokko ei näyttänyt pahalta eikä ilma ollut niin kylmä kuin pelkäsin. Sadekaan ei ollut vielä alkanut.

Uinti

Oma lähtöaika oli 6:50, mutta lopulta pääsin starttaamaan noin seitsemän maissa. Vasta siinä kohtaa kun juoksin veteen kuulin tutun äänen ja kannustuksen rannalta. Mies oli sittenkin onnistunut luovimaan paikalle katsomaan 😀

Olin etukäteen kuullut, että Harku-järven vesi on sameaa, mutta silti oli melkoinen shokki kun tajusin, että vedessä ei näe yhtään-mitään. Ei siis edes omaa kättään. No, siihen tottui lopulta nopeasti. Aloin vain uida eteenpäin ja yritin hakea sopivaa rytmiä. Ekalle poijulle meni ihan hyvin. Käännöksessä oli hiukan ruuhkaa, mutta ei mitään pahempaa.

Tähystelin ahkerasti suuntaa, koska en halunnut tällä kertaa eksyä radalta. Toisessa käännöksessä oli suma ja sainkin pari osumaa sieltä ja täältä. Päätin yrittää ottaa seuraavat käännöksen hiukan kauempaa poijuista, jotta en jäisi jalkoihin.

Kolmannella käännöspaikalla tulikin melkoinen shokki. Aivan järkyttävät aallot iskivät vastaan ja sain kunnolla vettä henkeen. Hetki piti rykiä ja rauhoitella itseään. Asiaa ei auttanut se, että uimareita tuli yli vähän joka suunnasta. Sain kunnon potkun rintaan ja joku päätti uida suoraan ylitseni.

Sain jotenkin itseni rauhoitettua ja onneksi olen opetellut hengittämään molemmilta puolilta. Aallokko iski etuoikealta, joten aloin hengittää vain vasemmalta. Rauhoitin tahtia ja otin henkeä joka 4. vedolla. Jossain kohtaa huomasin, että olen ajautunut aaltojen mukana tosi paljon vasemmalle. Korjasin linjaa ja pyrin takaisin radalle.

Helpotukseksi tämä pätkä oli aika lyhyt ja seuraavan käännöksen jälkeen tuli myötäaallokkoa. Pitkä suora menikin ilman suurempia ongelmia, kunnes tuli taas käännös oikealle. Nyt osasin jo varautua ja selvisin aallokosta paremmin. Vesi maistui vähän bensalta, kun sitä tuli suuhun. Yritin varoa nielemästä vettä yhtään ja hengitin tosi ylhäältä. En uskaltanut vilkaista kelloa yhtään kertaa koko uinnin aikana, joten saatoin vain arvailla vauhtia. Päätin, että en keskity aikaan lainkaan, vaan varmistan vain vaihtoon pääsyn riittävän rauhallisella tekemisellä.

Toiseksi viimeinen käännös. Aallokko hiukan hellitti rannan tuntumassa. Pitkä suora. Enää viimeinen kilsa. Viimeinen käännös häämötti. Nyt alkoi jo tulla voittajafiilis. Selviän tästä! Viimeisen kääntöpoijun jälkeen näkyi maalikaari. Uin tasatahtia jonkun miehen rinnalla. Taisin päästä hiukan nopeammin perille. Ylös vedestä. Ei huippaa. Nyt vasta huomasin, että vesisade oli alkanut. Uintiaika 1:41 jotain… Pieni pettymys, mutta en antanut sen viedä fiilistä.

Juoksin pyörälle riisuen märkkäriä samalla. Kuivasin jalat, laitoin säärystimet ja sukat, kengät jalkaan, kypärä päähän. Uintikamat vaihtopussukkaan ja menoksi. Vaihtoon meni n. 7 minuuttia.

Pyöräily

Pyörän päälle pääsi hyppäämään heti vaihtoalueen jälkeen. Aluksi oli kapeampaa tietä, mutta se leveni nopeasti, eikä ollut ruuhkaa. Alussa pyörä kulki hyvin, sain heti hyvän rytmin ja yritin samalla juoda ja tankata energiaa. Ekat 30 kilsaa menivät helposti alle tuntiin myötätuuleen.

Sen jälkeen alkoikin vastatuuli ja todellisuus iski vastaan ihan kirjaimellisesti. Sain silti pidettyä ihan hyvä rytmin ja tasaisen vauhdin n. 60 kilsaan saakka. Siinä kohtaa alkoi vatsa ilmoitella olemassaolostaan. Ajattelin että käyn seuraavassa huollossa bajamajassa, mutta en sitten voinutkaan odottaa sinne saakka. Pysähdyin siis sopivassa kohtaa (eli siinä, jossa oli sopivan peittävän näköistä kasvillisuutta tien laidassa) ja rynnistin pusikkoon. Melko tuskaisia hetkiä, kun yritin saada ihoon liimautunutta pukua revittyä päältä pois ennen kuin olisi liian myöhäistä… Onneksi ehdin ajoissa… Anteeksi vaan eestiläinen maanomistaja, maillasi on nyt biokätkö.

Kun sain homman hoidettua, mietin uskallanko enää syödä/juoda suunnitelman mukaan. Päätin syödä energiapatukan siinä kohtaa kun olin joka tapauksessa pysähdyksissä. Jatkoin matkaa oloa tunnustellen. Ei kipua tai mitään, joten päätin jatkaa suunnitelman mukaan. Otin geeliä, urkkajuomaa ja vettä, kuten Lahdessakin tein.

Pysähdys vei tietysti ylimääräistä aikaa, mutta laskeskelin, että vielä on mahku päästä kuudessa ja puolessa tunnissa vaihtoon. Tuuli ja sade yltyivät. Olin aivan läpimärkä. Onneksi oli se sadetakki, joka sentään piti yläkropan kuivana ja lämpimänä. Jalkoja alkoi palentaa kun kengätkin olivat aivan läpimärät.

Puolivälissä oli vielä vauhtia ja mahdollisuus saada hyvä pyöräilyaika.

Puolivälin paikkeilla oli tuttu hahmo kannustamassa. Mies-parka oli siellä vesisateessa odottelemassa ❤ Ei suosinut sää katsojiakaan.

Reilun satasen jälkeen oli taas puska(paska)reissu esillä. Sitä ennen jo vauhti oli pahasti hyytynyt. En saanut energiaa sisään niin paljon kuin olin suunnitellut. Kello tikitti ja minä kiskoin kisahaalaria päälle jossain mutaläjässä virolaisen pellon reunassa. Pyörä pötkötti tien sivussa ja huoltomoottoripyörä pysähtyi juuri tsekkailemaan tilannetta kun könysin pusikosta pois. Ei hätää, täällä on on kaikki ihan hyvin…

Tilanteen kruunasi se, että seuraavaan huoltopisteeseen olisi ollut kilsa. Siis 1 kilsa. Mutta hätä ei lue lakia vai miten se meni.

Loppumatka menikin sitten enemmän ja vähemmän sunnuntaiajelufiiliksissä. En saanut enää piiskattua itseäni vauhtiin millään. Syke näytti 120, mutta en vaan saanut jalkoja toimimaan. Jouduin vielä kerran pysähtymään bajamajaan 20 kilsaa ennen maalia.

Lopulta pääsin T2-vaihtoon nippa nappa alle 7 tunnin.

Juoksu

Vaihtoalueella toimin rauhassa. Kuivasin jalat ja vaihdoin kuivat sukat. Nappasin vauhtikarkit taskuun ja läksin juoksemaan. Yllättäen jalat tuntuivat tosi tuoreilta. Ihan kuin ei olisi pyöräilemässä käynytkään! Vatsakin tuntui ihan normaalilta.

Varmaankin se lopun hyytyminen pyörällä säästi jalat juoksuun. Mene ja tiedä, mutta juoksin ekan kympin helposti alle tuntiin.

Juoksu alkoi yllättävän hyvin.

Otin joka huoltopisteellä jotain energiaa (urkkajuomaa vähintään) ja nappailin välillä vauhtikarkkeja. Eka kierroksen lopussa vaihdoin pari sanaa miehen kanssa ja olin niin fiiliksissä, että meinasin vahingossa juosta suoraan maaliin 😀 Onneksi tajusin virheen ajoissa ja luikin häntä koipien välissä takaisin radalle.

Toinen kierros olikin jo raskaampi. Sen jälkeen oli kuitenkin puoliväli ja ajattelin, että nyt mikään ei voi enää viedä minulta maaliin pääsyä. Kävelin kaikki huoltopisteet läpi ja yritin juosta niiden välit. Huoltopisteitä oli noin, 2,5 kilsan välein ja taistelin vaan pisteeltä toisella. En enää välittänyt ajasta, ihan sama, kunhan pääsen maaliin.

Kolmannella kierroksella aloin olla jo niin pihalla, että luulin minulla olevan vielä kaksi kierrosta jäljellä. Se olikin sitten iloinen yllätys, kun tajusin, että eikun yksi kierros enää 😀

Juoksuosuudella sääkin parani. Sade ja tuuli loppuivat ja juoksuolosuhteet olivat tosi hyvät. Kannustus reitin varrella oli mahtavaa. Juoksu meni neljänä kierroksena ja vähän väliä vastaan juoksi joku tuttu: sisko, kaveri, seurakaveri… Heistä sain voimaa. Myös muut tuntemattomat kilpailijat ja yleisö kannustivat, ihan mieletön fiilis.

Viimeinen kierros. Kohta tämä on ohi. Tunteet alkoivat jo nousta pintaan. 39 kilsaa, 40 kilsaa. Enää kilsa maaliin. Viimeinen, keltainen ranneke käteen. Maratonaika 4:37.

Maalisuora, punainen matto. Juontaja tsekkaa nimen numerolapusta ja maaliin juostessa kuulen ne maagiset sanat: Katri, you are an Ironman!

Maalissa tulee itku. Vieläkin tulee itku kun kirjoitan tätä. Niin paljon tunnetta tiivistyi siihen hetkeen.

Mies on vastassa, halataan.

Haen mitalin.

Katri Vesikko triathlon IM Tallinn maalissa
I am an Ironman

En edes tiennyt loppuaikaa, kysyin sen myöhemmin mieheltä. 13:28:46.

Kiitos Pekka tuesta, myötäelämisestä, huollosta, kannustuksesta, kaikesta… (ja näistä kuvista!)

Kiitos valmentaja Jukka, ilman apuasi en olisi tässä.

Kiitos sisko inspiraatiosta ja tuesta.

Kiitos kaikille seurakavereille kannustuksesta.

Kiitos koko triahlonyhteisölle kannustuksesta.

Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet ja tukeneet matkan varrella. Te tiedätte kyllä.

triathlonkisat · varusteet

Miten valmistautua triathlonkisoihin?

Enää viikko aikaa H-hetkeen. Ensimmäinen täyden matkan kisa on pian realismia. Takana on satoja tunteja treeniä. Varsinainen valmistautuminen treenien osalta on jo tehty. Entä ne muut osa-alueet?

Tässä vaiheessa on varmaan tärkeintä, ettei kokeile enää mitään uutta. Oli kyse sitten varusteista tai ravinnosta. Kaikki kisavälineet on syytä olla jo läpikäytynä, tarkastettuna ja huollettuna. Tankkaukseen ja kisan aikaiseen energiansaantiin pitää olla suunnitelma. Ainakin, jos kyse on pidemmästä kisasta kuin sprintti.

Viimeistelytreenit

Näin lähellä kisaa ei kannata enää tehdä liian kuluttavia treenejä. Omaan ohjelmaan kuuluu vielä pari uintia ja yksi lyhyt pyörä-juoksu-yhdistelmä, jonka jälkeen tankkaan. Viimeinen pitkä treeni oli viime viikonloppuna, eli kaksi viikkoa ennen kisaa. Lisäksi käyn vielä maanantaina hierojalla, ettei ainakaan mikään jumi tai lihaskireys aiheuta haasteita kisassa.

Uimisen suhteen ei ole tapahtunut ihan niin paljon kehitystä kesän aikana, kuin olisi toivonut. Uinti sujuu kyllä ihan hyvin, eikä tunnu vaikealta tai pelottavalta, vauhtia vaan saisi tulla lisää. Toisaalta olen nyt pariin viime kisaan löytänyt jostain uuden vaihteen uintivauhtiin verrattuna treeneihin, joten en ole heittänyt kirvestä kaivoon sen suhteen.

Olen uinut nyt Vuoksessa viimeiset treenit. Joessa on virtausta (keskelle en edes uskalla mennä, siellä virta on niin kova), joten todellista uintivauhtia on hiukan vaikea arvioidakin. Toiseen suuntaan saa tehdä töitä ihan tosissaan ja vauhti on hidasta (kilsaan menee puolikin tuntia), mutta sitten toiseen suuntaan tullaankin tuplavauhtia 😀

Koira katselee uimaria Vuoksen mattolaiturilta Vuoksen rannalla.
Vuoksessa on tänä kesänä ollut lämmintä vettä, joten uimapaikka on kätevästi muutaman sadan metrin päässä kotiovelta. Rauha pitää vahtia rannassa.

Myös pyöräilyn suhteen jännittää eniten matkan pituus. En ole koskaan vielä polkenut 180 kilsaa yhdellä kertaa. Mutta eihän se ole kuin 20 kilsaa omaa pisintä treeniä pidempi matka, joten uskon, että kroppa kyllä kestää sen, jos vaan muistan tankata riittävästi energiaa matkalla.

Olen vasta tänä kesänä oppinut energiansaannin tärkeyden pitkissä treeneissä ja viimeiset pidemmät lenkit ovatkin sujuneet paremmin, kun olen etukäteen tehnyt suunnitelman energian tankkauksesta ja noudattanut sitä. Minulla toimii yli kahden tunnin ajossa hyvin se, että otan 2–3 geeliä tunnissa. Nestettä menee 1/2 – 3/4 litraa tunnissa lämpötilasta riippuen.

Nainen pyöräilyvarusteissa
Viime viikolla kävin ajamassa lyhyen tempoajon Muukossa, jossa on lähin tasainen vitosen pätkä 😀

Juoksu meni Lahden kovassa helteessä aivan yli odotusten ja se ei tuntunut pahalta edes viime viikonlopun kuuden tunnin pyörätreenin perään. Sen suhteen olen luottavainen. Maratonaika ei varmaan tule olemaan kummoinen, mutta tavoitteena on yrittää juosta enemmän kuin kävellä. Varmaan paljon riippuu siitä miten onnistun pitämään energiatasot ylhäällä pyöräosuudella.

Juoksu on tänä kesänä kulkenut.

Tankkaus

Tankkauksen suhteen en aio vetää mitään övereitä. Vatsa ei kestä liikaa hiilareita. Osittain tankkaus hoituu sillä, että keventää treeniä ja samalla syö normaalisti sen määrän mitä treenikaudellakin. Keskiviikkona viimeisen yhdistelmätreenin jälkeen tankkaan maltoa sen yhden illan ajan.

Sen jälkeen pyrin syömään normaalisti. Kisastartti on aamulla, joten pitää vielä perjantai-iltana syödä hyvin. En luota siihen, että saan aamulla paljon mitään alas, saattaa sen verran jännitystä olla ilmassa.

Pakkauslista triathlonkisassa tarvittavista varusteista.

Oma pääni on kovin laho ja tuntuu, että kisajännistys lahottaa sitä entisestään. Siksi tein itselleni avuksi varusteiden pakkauslistan, josta voin tarkastaa, että muistan pakata kaiken tarpeellisen mukaan. Lataa lista itsellesi, jos siitä on sinullekin hyötyä 🙂

Mitä sinun kisavalmisteluihisi kuuluu? Onko sinulla jotain rutiineja, jotka teet aina ennen kisaa?