”Lähiaikoina” hiukan venähti, mutta vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa lupaamani toisen osan pyöräilykokemuksista Espanjassa.

Vietimme toisen kuukauden matkastamme Los Canos De Mecassa, Cadizin maakunnassa. Los Canoksen kylä sijaitsee Atlantin rannalla, noin 50 kilometrin päässä Cadizin kaupungista. 

Kylä oli talvisaikaan melko hiljainen. Kesällä tilanne on päinvastainen, sillä rannat ovat paikallisten lomailijoiden suosiossa. Ranta olikin upea. Sileää hiekkarantaa jatkui kilometritolkulla ja joulukuussa siellä saattoi kuljeskella ihan rauhassa. Ruuhkaa oli lähinnä viikonloppuisin, kun surffaajat saapuivat nauttimaan Atlantin aallokosta.

Rannan lisäksi ihastuimme luonnonpuistoon, joka sijaitsi Los Canoksen ja Barbaten kaupungin välissä. Luonnonpuisto tarjosi kaunista mäntymetsää ja henkeäsalpaavan upeat näkymät korkeilta rantakallioilta.

Pyöräilyolosuhteet olivat myös mitä parhaimmat. Eurovelo 8 -pyöräilyreitti alkaa Cadizista ja myötäilee rannikkoa kohti pohjoista. Reitillä pyöräilijöiden turvallisuutta on parannettu leveillä pientareilla ja jopa pyöräilyyn tarkoitetuilla kaistoilla, jotka oli erotettu autotiestä betonimuurilla.

Pyörän vuokraus

Los Canoksen kylässä ei ollut pyörävuokraamoa. Lähin vuokraamo löytyi Vejer de la Fronteran kaupungista, joka sijaitsee noin 12 kilometrin päässä sisämaassa.

Laitoin vuokraamoon viestiä ja kysyin, löytyisikö heiltä minulle sopivaa maantiepyörää. Sainkin nopeasti ystävällisen vastauksen, että yksi pyörä löytyisi. Kuvan perusteella se oli jo hiukan elämää nähnyt, mutta päätin silti lähteä tsekkaamaan sen, kun hintakaan ei ollut paha.

Pyörä osoittautui lopulta aivan kelvolliseksi. Sain sen koko kuukaudeksi 250 eurolla. Mies vuokrasi samalla itselleen fatbiken. Molemmat pyörät toimitettiin meille majapaikkaan seuraavana aamuna sovitusta. Kotiinkuljetus maksoi 20 euroa.

Vuokraamon palvelu oli todella ystävällistä, vuokraamon kaveri ajeli korjaamaan fatbiken rengasta, kun se tyhjeni itsekseen. Vuokrasimme vielä 2 fatbikea lisää viikoksi, kun miehen jälkikasvu matkusti joulun jälkeen Espanjaan. Nekin pyörät toimitettiin meille majapaikkaan ja samalla kaveri toi ihan ilmaiseksi vielä toisen maantiepyörän, jotta pääsisimme yhdessä lenkille. Kaikki pyörät noudettiin takaisin päivää ennen lähtöämme. Lämmin suositus tälle vuokraamolle, jos satut joskus olemaan pyörää vailla noilla seuduilla.

Pyöräilyreitit 

Majapaikkamme sijaitsi A-2233 tien varrella, Eurovelo 8 -reitti kulkee juuri kyseistä tietä pitkin. Tien viereen oli rakennettu upea pyörätie. Sitä oli parikymmentä kilometriä Los Canoksesta Conil de la Fronteraan saakka.

Pyörätietä pitkin oli mukava viilettää, mutta siinä oli paljon risteyksiä ja välillä autot tulivat poikkikaduilta yllättäen kovaa vauhtia tielle. Usein risteyksissä on huono näkyvyys korkeiden muurien ja talojen takaa, joten niihin kannattaa mennä todella varovasti.

Oikeastaan pyöräily oli rennompaa autoteillä, sillä isommilla teillä pientareet olivat todella leveitä, eikä kylien välisillä pikkuteilläkään ollut ruuhkaista. Kesällä tilanne on varmaan toinen, kun rannikon kaupunkien ja kylien asukasluku monikertaistuu, mutta talvella pyöräily oli todella turvallisen tuntuista.

Pyöräilin paljon Conilin, Vejeri ja Barbaten välillä. Kerran yritin päästä Cadiziin, mutta käännyin ympäri Chiclana de la Fronterassa, koska sieltä Cadiziin pääsee vain todella vilkkaasti liikennöityä valtatietä pitkin. 

Chiclanassa tuli käytyä sen jälkeen uudelleenkin, se oli myös kiva kaupunki, jonne pääsi pyöräilemään aivan rantoja pitkin.

Katselin reittejä Wikilocista, josta niitä löytyikin runsaasti. Medina-Sidoniaan kulki todella kaunis pikkutie maalaismaisemissa. Tie oli yksi kauneimmista mitä olen koskaan nähnyt. Joulun sateiden jäljiltä ruoho vihersi rinteillä ja maisema oli kuin suoraan jostain Liisa Ihmemaassa -elokuvasta. Medina-Sidonia sijaitsi korkealla, kuten myös Vejer de la Frontera. Siellä käydessä sai hyvin kerättyä nousumetrejä.

Conil ja Chiclana sen sijaan olivat rannikolla, niihin päästäkseen ei tarvinnut kiivetä korkeita nousuja. Jonkin verran kumpuilevaa maastoa oli toki sielläkin, mutta ei mitään vuorenrinteitä.

Jälkeenpäin harmittaa, että en tajunnut ajella Barbatesta eteenpäin kohti etelää, alueen kauneus avautui meille vasta silloin kuin pakkasimme muuttokuorman vuokra-autoon uudenvuoden jälkeen ja läksimme ajelemaan kohti Malagaa rannikkoa pitkin. 

Fatbike-elämyksiä

Ajelin enimmäkseen maantiepyörällä. Taisin käydä vain kerran kokeilemassa Fatbikea. Luonnonpuistossa kulki paljon polkuja. Luonnonpuisto sijaitsi, yllätys yllätys vuorella, joten sinne päästäkseen piti ajaa ylämäkeä. Se kyllä kannatti, sillä puistossa oli todella upeita neulaspolkuja ristiin rastiin. Alueella ei ollut kenttää, joten puhelimet eivät toimineet syvällä puistossa. Eksymistä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä kaikki polut johtivat aina joko johonkin kylään, puistoa halkovalle asfalttitielle tai merenrantaan.

Mies kävi ajelemassa paljon puistossa ja rannalla itsekseen ja jälkikasvun kanssa. Tykkäsivät kovasti. Alueella näkyi paljon muitakin maastopyöräilijöitä. Fatbike oli kyllä kätevä, sillä paikoin puistossakin oli alustana pehmeää hiekkaa, jossa ei kapeammilla renkailla olisi päässyt minnekään.

Vielä kerran

Ennen paluuta Suomeen vietimme vielä viisi päivää Benalmadenassa. Ja tadaa, olihan se pakko päästä vielä pyörän selkään. Vuokrasin pyörän kahdeksi päiväksi Terral Bike -vuokraamosta (josta sain myös erinomaista palvelua ja hyviä reittivinkkejä). Kävin yhden pidemmän retken ja seuraavana päivänä kiipesin vielä loppuhuipennuksena antennivuorelle. 

Voi että, tulee haikea mieli, kun muistelee niitä paria kuukautta, jotka vietimme Espanjassa. 

Onneksi kevätaurinko alkaa jo täällä pohjolassakin lämmittää ja pian päästään nauttimaan vauhdin hurmasta kotimaan teillä.