Matkailu · triathlonkisat

Kisaraportti: Ironman Copenhagen 21.8.2022

Nyt en enää ole yksinkertainen Ironman! Urakka ei tälläkään kertaa ollut helppo, mutta selvisin maaliin ehjänä.

Kisamatka itsessään oli seikkailu, sillä matkasimme Tanskaan retkeilyautolla. Tämä mahdollisti pyörän kuljettamisen lähes yhtenä kappaleena perille, eikä muutenkaan tarvinnut niin tarkkaan miettiä mitä kaikkea pakkaa mukaan, sillä tavaraa mahtui hyvin kyytiin. Retkeilyauton saimme vuokralle Saimaa Caravanilta.

Katri retkeilyauton kyydissä
Kaikki kyydissä! Paitsi gravelit.

Läksimme matkaan torstaina aamupäivästä, vain noin tunnin alkuperäisestä suunnitelmasta jäljessä, koska meillä oli hiukan haasteita saada gravel-pyörät aseteltua pyörätelineeseen. Lopulta homma onnistui ja pääsimme lähtemään. Ajelimme Helsinkiin, josta matka jatkui kohti Tukholmaa vanhalla kunnon Gabriellalla. Kannustusjoukot Soile ja Jari tulivat myös samalla laivalla.

Matka sujui joutuisasti, kun oli mielekästä tekemistä 😀

Aamulla jatkoimme Tukholmasta kohti Tanskaa. Olimme varanneet paikan leirintäalueelta Nivåsta, joten ajoimme Helsinborgiin ja menimme lautalla yli Tanskan puolelle Helsingöriin. Perjantai menikin autossa istuessa, olimme perille leirintäalueella vasta vähän ennen yhdeksää illalla.

Aamiainen leirintäalueella.

Lauantaiaamuna suuntasimme ajoissa kohti Köpenhaminaa. Tarkoitus oli yrittää saada auto parkkiin Amager Strandparkiin, joka on aivan Ironman Villagen vieressä. Siellä pitäisi olla iso paikoitusalue.

Leirintäalueen työntekijä varoitteli, että kaupungissa voi olla hankala löytää parkkipaikkaa, koska siellä on Ironman-kisan lisäksi Pride-tapahtuma samaan aikaan. Niinpä meitä hiukan hirvitti, mitä tuleman pitää. Mitään varasuunnitelmaa ei tietenkään ollut.

Matka meni joutuisasti, ruuhkaa ei ollut ja paikoitusaluekin oli lähes tyhjä, kun saavuimme paikalle. Pääsimme valikoimaan mieluisan paikan ja sen jälkeen tutustumaan Ironman Villageen ja kisan lähtö- ja T1-alueeseen.

Autolle löytyi hyvä paikka, sopivasti tuollainen ”pyöräteline” ihan vieressä.

Kisavalmistelut

Olimme paikalla niin ajoissa, että jouduimme hetken odottelemaan, koska alue avautui vasta klo 10. Kävin hoitamassa ilmoittautumisen. Päädyin violettiin uimalakkiin, eli toiseksi hitaimpaan lähtöryhmään (uintiaika 1:18–1:24). Se tuntui hiukan optimistiselta, mutta en halunnut jäädä ihan viimeiseen ryhmään.

Ilmoittautumisen jälkeen kiertelimme Expossa. Tällä kertaa maltoin mieleni ja mukaan tarttui ainoastaan yksi huppari.

Nimmari tauluun!

Kävelimme takaisin autolle, jossa liimailin tarrat pyörään, kypärään ja vaihtopussukoihin ja pakkasin tavarat pusseihin. Tsekkasin, että pyörä on kunnossa, pumppasin kumit täyteen ja läksin viemään pyörää ja vaihtopusseja vaihtoalueelle.

Löysin pyörälle paikan telineestä ja yritin painaa sijainnin mieleen. Juoksukamat piti jättää kontteihin, jossa ne kuskattaisiin T2-vaihtoon keskustaan. Pyöräkamat jätettiin telineeseen oman numeron kohdalle.

Täällähän on tuttuja ladyja etsimässä omaa numeroa telineestä 😀

Kun kaikki oli valmista, otimme pyörät alle ja ajoimme n. 6 kilsan matkan keskustaan tsekkaamaan maalialueen. Köpiksessä on hyvä ajaa pyörällä, lähes joka paikassa menee pyöräteitä ja autoilijat antavat tilaa pyöräilijöille.

Maalialuetta ihmettelemässä.

Keskustassa treffasimme Soilen ja Jarin. Fiilistelimme hetken maalialuetta, joka sijaitsi upealla paikalla Christiansborg Castlen edessä. Sen jälkeen suuntasimme syömään ja ihastelemaan kaunista kaupunkia.

Kööpenhaminan
Värikkäät talot Nyhavnissa.

Illalla jaloiteltiin vielä Amager Strandparkissa ihastelemassa kauniita maisemia ja auringonlaskua. P-alueella oli majoittumassa muitakin kisaajia ja päivän mittaan se oli täyttynyt. Kannatti siis olla ajoissa paikalla.

Uinnin maaliintulo.

Kisa-aamu

Sain yllättävän hyvin nukuttua, vaikka alueella olikin jonkin verran porukkaa viettämässä iltaa. Musiikkia ja muuta hälinää kesti puolille öin, mutta sen jälkeen oli rauhallista.

Karavaanarielämää.

Nyt ei tarvinnut herätä ennen kukonlaulua, koska olimme valmiiksi jo lähtöalueen vieressä. Hiukan aiemmin olisi pitänyt laittaa kuitenkin kello soimaan, sillä kiirehän siinä lopulta tuli. Onneksi ei tarvinnut tuhlata aikaa bajamajoihin jonottamiseen, kun oli oma veski autossa 😀

Olin vaihtoalueella vähän ennen seitsemää. En enää nähnyt siskoa, enkä muita tuttuja, nopeammat uimarit olivat jo asettuneet lähtöalueelle. Jätin vaihtovaatteet konttiin, vein juomat pyörälle ja ähelsin itseni märkkäriin. Kävin nopeasti dippaamassa itseni meressä ja siirryin lähtöalueelle. En nähnyt missään juomavettä, mutta onneksi löysin Pekan ja sain sitä häneltä. Otin vielä geelin ennen lähtöä.

Ihan muina uimareina tässä, yhtään ei jännitä…

Starttiaika oli 7.40 ja aikataulu piti hyvin. Viimeiset minuutit ennen lähtöä kuluivat nopeasti ja yhtäkkiä olinkin jo menossa. Kello käyntiin ja veteen.

Uinti 3800 m

Uinti oli yhtenä lenkkinä suojaisassa merenlahdessa. Vesi oli lämmintä, varmaan yli 20 asteista. Paikoin oli todella matalaa ja kasvillisuutta oli jonkin verran. Vesi oli kuitenkin suht kirkasta ja uinti oli ihan miellyttävää. Uintireitti oli varsin katsojaystävällinen, se kulki kahden sillan ali edestakaisin. Sillalta oli kuulemma hyvä seurata uintia.

Tuttuun tapaan en kertaakaan katsonut kelloa uinnin aikana. Yritin vain keskittyä pitämään uinnin rentona. Puolen välin jälkeen huomasin, että olin saanut kiinni edellisen lähtöryhmän uimareita, kun vihreitä uimalakkeja alkoi vilahdella sivuilla. Ajattelin, että onpa porukka lähtenyt optimistisina matkaan.

Kun maalisuora avautui, laitoin kaikki peliin. Nousin ylös ja vilkaisin kelloa. Ehdin nähdä vain 1.2xx jotain, kun kelloon tuli rattaan kuva (hän päätti siinä kohtaa alkaa tehdä jotain päivitystä….). Kuitenkin alle 1,30, ajattelin, meni paremmin kuin hyvin! Pekka oli odottelemassa aidan takana ja ehdittiin vaihtaa pari sanaa, kun vedin kenkiä jalkaan ja kypärää päähän. Uintiaika oli ollut 1.21:46. Siis tasan 20 minuutin parannus Tallinnan uintiaikaan!

Sitten etsimään omaa pyörää parin tuhannen muun joukosta.

Pyöräily 180 km

Löysin pyörän vaihtoalueelta nopeasti, laitoin ajotietokoneen päälle ja suuntasin reitille. Alkumatka kulki kaupungin halki ja reitillä oli paljon käännöksiä ja kapeita kohtia. Kun päästiin pois kaupungista, rentouduin vähän ja löysin hyvän rytmin pyörään. Reitti oli yllättävän mäkinen, sain kuitenkin pidettyä ekalla kierroksella keskarin päälle 30. Taktiikkana oli vetää geeli aina puolen tunnin välein ja se toimi hyvin. Vatsan kanssa ei ollut ongelmaa ja energia riitti.

Alkumatkasta vielä naamaa nauratti.

Hiukan ennen toista huoltopistettä olin täyttämässä toisesta pullosta lisää nestettä aerotankojen välissä olevaan pillipulloon, kun tuli jokin töyssy ja pillipullo putosi kyydistä. Näin sen vierivän tien toiselle puolelle (onneksi se ei tippunut kenenkään eteen). En voinut siinä kohdassa pysähtyä noukkimaan sitä kyytiin, joten sinne jäi se pullo…

Onneksi huoltopiste oli aivan kohdalla, joten sain siitä napattua uudet pullot matkaan. Pullo ei sitten sopinutkaan kunnolla tankojen välissä olevaan telineeseen, tai kyllä se sinne meni, mutta en saanut sitä enää pois. Loppumatka pitikin sitten pelata yhdellä vesipullolla.

Toisen kierroksen alussa tunsin tarvetta päästä pissille. Yritin sinnitellä huoltoon, mutta lopulta oli pakko etsiä sopiva puska, jonka kohdalle pysähtyä. En vain pysty laskemaan putkelle, niin kuin ammattilaiset tekee 😀

Biotauon jälkeen meno muuttui raskaammaksi ja mäet alkoivat tuntua ensimmäistä kierrosta jyrkemmiltä ja pidemmiltä. 120 kilsan jälkeen nousin yhdessä mäessä putkelle ja yhtäkkiä kumpikin etureisi kramppasi. Tajusin siinä kohtaa, että en ollut ottanut suolatabletteja mukaan, vaikka yleensä minulla on kisassa ollut niitä. Loppumatka olikin sitten melkoista taistelua. Mäet oli pakko vetää pienellä vaihteella ja rauhassa, jottei kramppeja tulisi lisää. Keskari tippui väkisin alle 30, vaikka yritin taistella.

Reitin varrella oli yllättävän paljon kannustajia ja yhdessä mäessä oli suorastaan bileet käynnissä. Se oli kyllä upeaa ja nosti fiilistä.

Viimeiset 5 kilsaa otin tarkoituksella vähän rauhallisemmin, jotta jalat ehtisivät hiukan palautua ennen juoksua. Tiesin, että järjestäjät huolehtivat pyörät telineisiin vaihtoon tullessa, mutta en muistanut sitä enää, kun tulin vaihtoon. Kaveri tarttui pyörään ja minä olin hetken aikaa hämilläni, ennen kuin muistin asian. Siinä hötäkässä jäi sitten ajotietokone päälle, enkä ehtinyt napata edes juomapulloa mukaan. En tiennyt aikaa, mutta se oli lopulta 6.14:23.

Juoksu 42,2 km

Vaihto meni suht joutuisasti, löysin oman pussukan telineestä nopeasti. Meinasin käydä bajamajassa, mutta siellä oli niin paljon jonoa, että päätin selvitä huoltopisteelle saakka.

Juoksureitti kulki keskellä kaupunkia neljänä kierroksena. Tietenkin siinä piti mennä neljä kertaa maalin ohi, joka on henkisesti todella raskasta. Paitsi siinä lopussa, kun saa kurvata maalisuoralle.

Eka kilsa meni reippaasti alle 6 minuutin, mutta sen jälkeen koko loppumatka olikin enemmän ja vähemmän tahtojen taistelua. Etureidet kramppailivat välillä. Yritin etsiä jotain suolaista huoltopisteiltä, mutta siellä ei ollut kuin TUC-keksejä. Otin keksin, mutta kuivaa keksiä on hiukka hankala yrittää saada alas samalla kun juoksee…

Otin taktiikaksi vain selviytyä huoltopisteeltä toiselle. Niitä olikin onneksi usein. Napsin huoltopisteiltä mitä sattuu, elektrolyyttipatukkaa, geeliä, cocista, energiajuomaa, vettä… Ihme kyllä vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmaa missään kohtaa. Ekan kympin aikana kävin kerran bajamajasssa, sen jälkeen ei tarvinnut käydä.

Jossain kohtaa meno on jopa näyttänyt juoksulta.

Yleisöä ja kannustajia oli myös todella paljon. Ihan mahtava tunnelma! Kummasti sitä saa voimaa, kun kuulee oman nimen huudettavan. Paljon kuului myös ”hyvä Lappeenranta -huutoja”, Willtrin kisapuku on ilmeisen hyvin tunnistettava 😀

Näin Soilea ja Jaria sekä Pekkaa. Valitin kramppaavista jaloista ja seuraavalla kierroksella olikin mies suolapurkin kanssa odottamassa ❤

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!

Suola auttoi kramppeihin ja pystyin taas juoksemaan paremmin. Sää oli tosi lämmin ja joiltain huoltopisteiltä loppuivat juomiset. Onneksi siellä oli isoissa saaveissa vettä, josta sitä saattoi kauhoa päälle.

Yritin juosta, mutta kävelyksi se paikoin meni. Jotenkin se matka vain eteni ja lopulta sain käteen viimeisen, vihreän lenkin, eli olin viimeisellä kierroksella! Askel askeleelta maali lähestyi. Viimeinen kilsa. Yritin kiristää vauhtia. Kuulin kuulutukset ja hurrauksen. Ja siellä se vihdoin näkyi, maali!

Kurvasin viimeiset käännökset punaiselle matolle ja juoksin maaliin. Pekkakin oli onnistunut änkeämään itsensä melkein maalikaaren alle ja sai videolle maaliintulon.

I am an Iron(wo)man!

Maalissa ajassa 12.26:41, eli tunnin nopeammin kuin Tallinnassa! Vaikka maratonaika painui yli 4.40 (ja 30 sekuntia päälle).

Maalissa!

Tällä kertaa olin vain iloinen, että pääsin maaliin. Ei tullut ihan samanlaista tunnekuohua kuin Tallinnassa, vaan nyt saatoin tuuletella vähän rennommin. Ihan mahtava fiilis se kuitenkin on!

Mitali kaulaan, parit kuvat ja Finisher-paitaa hakemaan. Paitajonossa oli pari samankokoista naista, kun itse olen ja he pyysivät miesten paitaa, kun naisten malli näytti niin pieneltä, eikä enää ollut kuin pieniä kokoja jäljellä. Niinpä minäkin päädyin pyytämään miesten Finisher-paidan. Se osoittautui hyväksi ideaksi, sillä ihan varmasti naisten paita olisi jäänyt pitämättä, jos se olisi ollut makkarankuorimallia.

Maalialueella tarjottiin vegaanisia hamppareita ja jotain nuggetteja. Sain omasta hampparista vähän syötyä, mutta ei oikein ruoka maistunut, joten puolet jäi syömättä. Hyvää se kyllä oli.

Suihkut oli järjestetty kontteihin lähelle maalialuetta. Kävin suihkussa ja vaihdoin lämmintä vaatetta päälle. Sen jälkeen käveltiin hakemaan pyörä ja vaihtopussukat ja ajeltiin pyörillä takaisin Amager Strandparkiin.

Autolla vähän ruokaa ja sitten nukkumaan. Väsyneenä ja onnellisena.

Seuraavana päivänä jatkoimme roadtrippiä kohti Møns Klintiä.

Kisan jälkeen meillä oli muutama päivä lomaa. Kävimme Møns Klintillä, joka on aivan huikean hieno paikka.

Yhteenvetona:

Yllättäen uinti oli kisan helpoin osuus. Siihen minulla oli ehkä vähiten odotuksia, joten siinä reilu aikaparannus tuntui erityisen hyvältä.

Pyörän olisin toivonut menevät hiukan kovempaa, mutta ei se nyt huonosti mennyt. Pyörästä on mahdollista saada aikaa paremmaksi laadukkaalla treenillä. Ja ens kerralla suolatabletit ei unohdu.

Juoksuun lämmin sää vaikutti eniten. Se meni niin hyvin, kun niissä olosuhteissa saattoi odottaa.

Kisa oli tunnelmaltaan loistava, juomien loppuminen juoksun huoltopisteiltä oli outoa, mutta ehkä lämmin sää yllätti myös järjestäjät.

Kiitos kannustajille, onnittelut siskolle hienosta uudesta enkasta kisassa, onnittelut AE niin ikään enkasta ja upeasta sijoituksesta ikäsarjassa. Onnittelut myös kaikille muille maaliinpäässeille!

Kuvista kiitos Jarille, Soilelle ja Pekalle!

Erityiskiitos Pekalle, kiitos kun jaksat tukea joka käänteessä ❤