Matkailu

Pyöräilykokemuksia Espanjassa, osa 2 – Cadizin seutu

”Lähiaikoina” hiukan venähti, mutta vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa lupaamani toisen osan pyöräilykokemuksista Espanjassa.

Vietimme toisen kuukauden matkastamme Los Canos De Mecassa, Cadizin maakunnassa. Los Canoksen kylä sijaitsee Atlantin rannalla, noin 50 kilometrin päässä Cadizin kaupungista. 

Kylä oli talvisaikaan melko hiljainen. Kesällä tilanne on päinvastainen, sillä rannat ovat paikallisten lomailijoiden suosiossa. Ranta olikin upea. Sileää hiekkarantaa jatkui kilometritolkulla ja joulukuussa siellä saattoi kuljeskella ihan rauhassa. Ruuhkaa oli lähinnä viikonloppuisin, kun surffaajat saapuivat nauttimaan Atlantin aallokosta.

Upeaa, lähes autiota hiekkarantaa Atlantin rannalla.

Rannan lisäksi ihastuimme luonnonpuistoon, joka sijaitsi Los Canoksen ja Barbaten kaupungin välissä. Luonnonpuisto tarjosi kaunista mäntymetsää ja henkeäsalpaavan upeat näkymät korkeilta rantakallioilta.

Luonnonpuisto sijaitsee Los Canos de Mecan ja Barbaten välissä. Barbateen päästäkseen piti kulkea tuon taustalla näkyvän kukkulan yli.

Pyöräilyolosuhteet olivat myös mitä parhaimmat. Eurovelo 8 -pyöräilyreitti alkaa Cadizista ja myötäilee rannikkoa kohti pohjoista. Reitillä pyöräilijöiden turvallisuutta on parannettu leveillä pientareilla ja jopa pyöräilyyn tarkoitetuilla kaistoilla, jotka oli erotettu autotiestä betonimuurilla.

Eurovelo 8 -reitillä kulkee pyörätie.

Pyörän vuokraus

Los Canoksen kylässä ei ollut pyörävuokraamoa. Lähin vuokraamo löytyi Vejer de la Fronteran kaupungista, joka sijaitsee noin 12 kilometrin päässä sisämaassa.

Laitoin vuokraamoon viestiä ja kysyin, löytyisikö heiltä minulle sopivaa maantiepyörää. Sainkin nopeasti ystävällisen vastauksen, että yksi pyörä löytyisi. Kuvan perusteella se oli jo hiukan elämää nähnyt, mutta päätin silti lähteä tsekkaamaan sen, kun hintakaan ei ollut paha.

Minä ja hän, yhdessä nautimme ylä- ja alamäistä.

Pyörä osoittautui lopulta aivan kelvolliseksi. Sain sen koko kuukaudeksi 250 eurolla. Mies vuokrasi samalla itselleen fatbiken. Molemmat pyörät toimitettiin meille majapaikkaan seuraavana aamuna sovitusta. Kotiinkuljetus maksoi 20 euroa.

Vuokraamon palvelu oli todella ystävällistä, vuokraamon kaveri ajeli korjaamaan fatbiken rengasta, kun se tyhjeni itsekseen. Vuokrasimme vielä 2 fatbikea lisää viikoksi, kun miehen jälkikasvu matkusti joulun jälkeen Espanjaan. Nekin pyörät toimitettiin meille majapaikkaan ja samalla kaveri toi ihan ilmaiseksi vielä toisen maantiepyörän, jotta pääsisimme yhdessä lenkille. Kaikki pyörät noudettiin takaisin päivää ennen lähtöämme. Lämmin suositus tälle vuokraamolle, jos satut joskus olemaan pyörää vailla noilla seuduilla.

Saimme pyörävuokraamosta toisen maantiepyörän ilmaiseksi viikoksi, joten päästiin yhdessäkin pyöräilemään.

Pyöräilyreitit 

Majapaikkamme sijaitsi A-2233 tien varrella, Eurovelo 8 -reitti kulkee juuri kyseistä tietä pitkin. Tien viereen oli rakennettu upea pyörätie. Sitä oli parikymmentä kilometriä Los Canoksesta Conil de la Fronteraan saakka.

Pyörätietä pitkin oli mukava viilettää, mutta siinä oli paljon risteyksiä ja välillä autot tulivat poikkikaduilta yllättäen kovaa vauhtia tielle. Usein risteyksissä on huono näkyvyys korkeiden muurien ja talojen takaa, joten niihin kannattaa mennä todella varovasti.

Maalaismaisemissa oli rauhallista ajella.

Oikeastaan pyöräily oli rennompaa autoteillä, sillä isommilla teillä pientareet olivat todella leveitä, eikä kylien välisillä pikkuteilläkään ollut ruuhkaista. Kesällä tilanne on varmaan toinen, kun rannikon kaupunkien ja kylien asukasluku monikertaistuu, mutta talvella pyöräily oli todella turvallisen tuntuista.

Pyöräilin paljon Conilin, Vejeri ja Barbaten välillä. Kerran yritin päästä Cadiziin, mutta käännyin ympäri Chiclana de la Fronterassa, koska sieltä Cadiziin pääsee vain todella vilkkaasti liikennöityä valtatietä pitkin. 

Chiclanassa tuli käytyä sen jälkeen uudelleenkin, se oli myös kiva kaupunki, jonne pääsi pyöräilemään aivan rantoja pitkin.

Evästaukoja kelpasi pitää näissä maisemissa.

Katselin reittejä Wikilocista, josta niitä löytyikin runsaasti. Medina-Sidoniaan kulki todella kaunis pikkutie maalaismaisemissa. Tie oli yksi kauneimmista mitä olen koskaan nähnyt. Joulun sateiden jäljiltä ruoho vihersi rinteillä ja maisema oli kuin suoraan jostain Liisa Ihmemaassa -elokuvasta. Medina-Sidonia sijaitsi korkealla, kuten myös Vejer de la Frontera. Siellä käydessä sai hyvin kerättyä nousumetrejä.

Maisema Vejeristä. Sateen jälkeen kaikkialla alkoi vihertää.

Conil ja Chiclana sen sijaan olivat rannikolla, niihin päästäkseen ei tarvinnut kiivetä korkeita nousuja. Jonkin verran kumpuilevaa maastoa oli toki sielläkin, mutta ei mitään vuorenrinteitä.

Jälkeenpäin harmittaa, että en tajunnut ajella Barbatesta eteenpäin kohti etelää, alueen kauneus avautui meille vasta silloin kuin pakkasimme muuttokuorman vuokra-autoon uudenvuoden jälkeen ja läksimme ajelemaan kohti Malagaa rannikkoa pitkin. 

Fatbike-elämyksiä

Ajelin enimmäkseen maantiepyörällä. Taisin käydä vain kerran kokeilemassa Fatbikea. Luonnonpuistossa kulki paljon polkuja. Luonnonpuisto sijaitsi, yllätys yllätys vuorella, joten sinne päästäkseen piti ajaa ylämäkeä. Se kyllä kannatti, sillä puistossa oli todella upeita neulaspolkuja ristiin rastiin. Alueella ei ollut kenttää, joten puhelimet eivät toimineet syvällä puistossa. Eksymistä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä kaikki polut johtivat aina joko johonkin kylään, puistoa halkovalle asfalttitielle tai merenrantaan.

Kannatti kiivetä vähän päästäkseen näihin maisemiin.
Näitä hetkiä on ikävä.

Mies kävi ajelemassa paljon puistossa ja rannalla itsekseen ja jälkikasvun kanssa. Tykkäsivät kovasti. Alueella näkyi paljon muitakin maastopyöräilijöitä. Fatbike oli kyllä kätevä, sillä paikoin puistossakin oli alustana pehmeää hiekkaa, jossa ei kapeammilla renkailla olisi päässyt minnekään.

Vuorovesi kovetti rannan niin kovaksi, että siinä pystyi juoksemaan ja ajamaan pyörällä.

Vielä kerran

Ennen paluuta Suomeen vietimme vielä viisi päivää Benalmadenassa. Ja tadaa, olihan se pakko päästä vielä pyörän selkään. Vuokrasin pyörän kahdeksi päiväksi Terral Bike -vuokraamosta (josta sain myös erinomaista palvelua ja hyviä reittivinkkejä). Kävin yhden pidemmän retken ja seuraavana päivänä kiipesin vielä loppuhuipennuksena antennivuorelle. 

Vielä kerran antinnivuoren huipulla.

Voi että, tulee haikea mieli, kun muistelee niitä paria kuukautta, jotka vietimme Espanjassa. 

Pyöräilijöitä arvostetaan Espanjassa. Voi, kun Suomessakin asenne muuttuisi enemmän tähän suuntaan.

Onneksi kevätaurinko alkaa jo täällä pohjolassakin lämmittää ja pian päästään nauttimaan vauhdin hurmasta kotimaan teillä. 

Matkailu · Treeni · varusteet

Pyöräilykokemuksia Espanjassa osa 1

Haaveiletko pyöräilylomasta Espanjassa? Kokosin tähän muutamia vinkkejä asiasta kiinnostuneille.

En tuonut omaa pyörää mukanani. Se olisi ollut mahdollista lentolaukussa tai rahtina. Päätin kuitenkin jättää pyörän kotiin odottelemaan, koska sen kuskaaminen täällä eri paikkojen välillä olisi vaatinut liikaa järjestelyjä. Niinpä vaihtoehdoksi jäi pyörän vuokraaminen paikan päältä.

Asuimme ensin kuukauden Aurinkorannikolla Benalmadenassa. Kaupungissa on useampikin pyörävuokraamo ja Malagassa sekä Fuengirolassa niitä on lisää. Hinnat olivat samat joka vuokraamossa. Maantiepyörän saa noin 30 € päiväksi. Olisin itse halunnut pyörän koko kuukaudeksi, mutta paras tarjous oli 350 euroa/kk, joten en raaskinut ottaa sitä.

Lopulta vuokrasin pyörän Fast Monkeysta kahdeksi viikoksi. Hinta oli 250 €. Siihen kuului polkimet, ajotietokone, valot ja lukko. Vuokrapyörään tuli vikaa vaihteisiin jo parin ekan lenkin jälkeen, mutta sain samantien uuden (astetta paremman) pyörän tilalle, kun menin mainitsemaan asiasta.

Aurinkorannikon pyöräilyreitit

Aurinkorannikolla riittää toinen toistaan upeampia reittejä. Nousumetrejä niillä kyllä kertyy kaikilla, ellei halua polkea vain rannikkoa pitkin. Sekään ei tosin onnistu Fuengirolan ja Marbellan välillä, koska rantaa mukaileva tie on vilkas päätie, jonne ei ole pyörällä mitään asiaa. Muutenkin ainakin itse koin rannikkotiet kaikkein stressaavimmiksi polkea, vilkkaan liikenteen ja tien laitaan jonoksi pysäköityjen autojen vuoksi.

Vuorilla sen sijaan oli tilaa ja lisäksi autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä ja ohittavat kaukaa. Ilmeisesti siitä saa mojovat sakot, jos jättää vähemmän kuin 1,5 metriä tilaa pyöräilijään ohitustilanteessa, joten ehkä se motivoi kiertämään riittävän kaukaa. Suosituimpien pyöräilyreittien varsilla on jopa ohjetauluja autoilijoille, joissa ”varoitetaan” pyöräilijöistä.

maantiepyöräilijä Espanjassa
Sinne tänne tonne 😀 Tämä liikenneympyrä tuli tutuksi, sen kautta kulkee monet suositut pyöräilyreitit.

Reittejä voi katsella pyörävuokraamojen sivuilta, Stravasta tai Wikilocista. Googlea en suosittele, se on nyt pari kertaa ohjannut minut hiekkateille ja yksisuuntaisia katuja väärään suuntaan. Mutta ilmeisesti sen saisi toimimaan paremmin, jos ei ota sitä pyöräreittivaihtoehtoa, vaan valitsee autoilun, mutta moottoriteitä vältellen. Joka tapauksessa suosittelen ennemmin noita ensiksi mainittuja vaihtoehtoja.

Mijas ja antennivuori tarjoilevat nousumetrejä sekä upeita maisemia

Omiksi suosikeiksi muodostuivat parin viikon aikana Mijaksen kylän yläpuolella kulkeva vuoristotie A-387 sekä samaiselta tieltä alkava nousu Cerro del Morolle, eli antennivuorelle.

Rannalta antennivuoren huipulle tulee noin 1000 nousumetriä. Huipulle menee kapea, hyväkuntoinen asfalttitie. Tiellä menee myös autoja, mutta ainakin marraskuussa liikenne oli olematonta.

Huipulla on paljon kylmempi kuin alhaalla rannan tuntumassa, eli varaa mukaan lisävaatetta. Ylöspäin kivutessa viileyttä ei huomaa, mutta heti kun pysähtyy ylhäällä, tulee helposti kylmä. Eka kerralla en tajunnut ottaa tarpeeksi lämmikettä päälle, joten alaspäin tullessa palelin koko matkan.

Cerro del Moro
Antennivuoren kilometrin korkeudessa taivasta kurkottelevat antennit näkyvät kauas rantaan saakka.

Antennivuoren ympäristössä kulkee myös paljon vaelluspolkuja. Kävimme kerran myös kävellen huiputtamassa Cerro del Moron. Ehdottomasti kannattaa sekin kokea, jos alueella liikkuu. Polut ovat suht helppokulkuisia ja hyvin merkattuja.

Mieheke vuokrasi yhdeksi viikonlopuksi itselleen sähköistetyn maantiepyörän. Sille kuulemma lämmin suositus, jos haluaa nauttia pyöräilystä, eikä tuhlata kaikkia voimia mäkien kapuamiseen. Itse en pysty samaistumaan, koska ne mäethän on just se nautinto 😀 Fast Monkeyn valikoimassa ei ollut sähköistettyjä maantiepyöriä, mutta sellainen löytyi Fuengirolasta Terral Bike -vuokraamosta.

Kävimme sen viikonlopun aikana Coinissa, joka on myös yksi Andalucian kauniista valkoisista vuoristokylistä.

Samana viikonloppuna oli tarkoitus polkea Marbellaan, mutta sinne olisi pitänyt pyöräillä vuoriston kautta kiertoreittiä. Matkaa olisi tullut hiukan liikaa, joten kävimme tuolloin Alhaurin el Grandessa kääntymässä.

Fuengirolasta lähtevä tie A-7053 tarjoili paitsi henkeä salpaavan upeita maisemia, myös hengästyttäviä 12 asteen nousuja sekä takaisin tullessa jännittäviä laskuja.

Maantiepyöräilijä Espanjassa
Vuoristossa ajaessa saa varautua jyrkkiin nousuin ja laskuihin.

Ajamiani reittejä voi käydä katsomassa Stravasta. Ne on ajettu siis marraskuussa -21.

Miten varustautua pyörälenkeille Espanjassa?

Maantiepyöräijä Espanjassa taustalla Mijaksen vuoristokylä
Näköalatasanteelta on upea näkymä Mijaksen vuoristokylään ja merelle. Useimpina päivinä marraskuussa tarkeni hyvin polkea lyhyissä lahkeissa.

Marraskuussa päivälämpötilat ovat usein päälle 15 astetta ja aurinko lämmittää. Välillä tuuli kovaa ja se hiukan viilensi ilmaa.

Useimmat lenkeistä tarkeni hyvin lyhyissä lahkeissa, irtohihat ovat kätevä lisälämmike käsivarsille. Tuuliliivi on hyvä olla, varsinkin vuorenrinteitä alaspäin lasketellessa. Jollain lenkeillä irtolahkeet olivat tarpeen ja varsinkin ylhäällä vuoristossa oli sormikkaille käyttöä.

Sadetakkia en onneksi tarvinnut kertaakaan, säät siis suosivat. Tämä syksy on kylläkin ollut harvinaisen kuiva, muutamaa pientä kuuroa lukuunottamatta marraskuussa ei satanut lainkaan.

Coinin kylä
Tauko Coinissa. Tauoilla kannattaa varata takkia yms lisälämmikettä päälle. Kun pysähtyy, niin tulee helposti kylmä.

Juomista on hyvä varata mukaan riittävästi, täydennystä saa toki ostettua matkan varrelle sattuvista kylistä. Yksi asia, joka kannattaa huomioda, on siesta. Monet ravintolat ja kaupat sulkevat iltapäivisin ovensa pariksi tunniksi, osa avautuu uudelleen vasta myöhään illalla. Sunnuntaisin kaupat saattavat olla kokonaan kiinni. Varaa siis myös jotain energiaa mukaan ainakin pisimmille lenkeille.

Isommat huoltoasemat ja express-myymälät ovat avoinna varmimmin joka päivä, myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä.

Ajoita lenkit aamuyhdeksän ja iltaseitsemän väliin, jottet joudu ajamaan pilkkopimeässä. Maanteillä ei ole katuvaloja ja pimeys laskeutuu auringon laskettua todella nopeasti.

Joulukuun alussa muutimme Cadizin maakuntaan Los Canos de Mecan lähelle. Teen oman postauksen pyöräilystä siellä ihan lähiaikoina. Tällä kokemuksella Atlantin puoleinen rannikko on jopa vieläkin kivempi paikka pyöräillä kuin Aurinkorannikko 🙂

Matkailu · Treeni

Uinti Espanjassa, miten uimahalleissa toimitaan?


Saludos desde España! Me liityimme tuhansien muiden suomalaisten, Aurinkorannikolla etätöitä pakertavien joukkoon ja muutimme tänne marraskuun alkupuolella.

Olemme nyt reilu kolme viikkoa opetelleet uudenlaista arkea. Hetkeäkään ei ole ratkaisu kaduttanut. Valoisuus ja auringon lämpö, meri, kauniit vuoristomaisemat… Yhteydet toimivat mainiosti ja työt on saatu hoidettua ihan samalla tavalla kuin kotimaassakin.

Auringonnousun värit asunnon parvekkeelta kuvattuna.

Triathlonharrastajallehan Aurinkorannikko on varsinainen paratiisi. Uintia voisi harrastaa meressä hyvin vielä näin joulukuussakin, jos olisi märkkäri. Merivesi on ollut noin 15-asteista. Minulla ei ole märkkäriä mukana, koska läksin matkaan yhdellä matkalaukulla, eikä se mahtunut sinne… Onneksi uimapuku ei vie paljon tilaa laukussa ja täällä on uimahalleja, joissa kelpaa polskia 50 m altaassa lämpöisessä vedessä.

Ajattelin tässä postauksessa keskittyä kertomaan uimahallikokemuksista, jos satut kaipaamaan vinkkejä asiaan liittyen. Muutama vinkki olisi tullut itselle tarpeeseen ennen ensimmäistä kertaa paikallisessa uimahallissa 😀

Me asutaan nyt Benalmadenassa, joka sijaitsee Torremolinoksen ja Fuengirolan välissä. Täällä on myös pieni uimahalli, mutta se ei ole avoinna tällä hetkellä.

Lähin kunnallinen uimahalli (Piscina Municipal Virgen del Carmen) on Torremolinoksessa. Hallissa on 50 metrin allas. Aluksi kävimme siellä. Meillä ei ole autoa käytössä ja halliin on meidän asunnolta matkaa noin 7 kilometriä. Bussilla pääsee hieman lähemmäs, mutta kävelymatkaa bussipusäkiltä tulee vajaa pari kilsaa suuntaansa.

Löysimme sopivamman vaihtoehdon Fuengirolasta. Siellä on myös kunnallinen uimahalli (Piscina Municipal David Meca), jossa on 50 metrin allas. Sinne on paremmat yhteydet julkisilla ja lisäksi se on edullisempi. Lippu on vain 2 euroa. Torremolinoksen halliin lippu on ulkopuolisilta 6 euroa, kunnan asukkaille se on ilmeisesti halvempi.

Fuengirolan uimahalli

Muutama juttu kannattaa huomioda, kun menee uimaan:

  • Tarkasta aukioloajat. Fuengirolan halli on iltapäivisin kiinni pari tuntia (siesta) ja sitten se avautuu illalla uudelleen. Torremolinoksen halli on avoinna aamusta iltaan, mutta siellä on ainakin nyt käytössä ”vuorot”, eli sinne voi mennä klo 8, 9.30, 11 jne. eli aina 1,5 tunnin välein. Lisäksi siellä on ruuhkaisempaa ja varsinkin iltaisin saattaa tavallisille uimareille olla vain pari rataa käytössä. Siellä samoilla radoilla sitten tulee vastaan mitä omituisempia suorituksia vesijuoksusta jos jonkinmoiseen kilpikonnakelluntaan.
  • Räpylät, pollarit, plättärit ja muut lelut ovat sallittuja, mutta ota omat mukaan, hallissa olevia ei saa lainata (ainakaan Torremolinoksen hallissa)
  • Maskia pitää käyttää pukeutumistiloissa ja Torremolinoksen hallissa myös allasalueella
  • Uimalakki on pakollinen
  • Sandaaleja (släpärit) pitää käyttää
  • Fuengirolan hallissa pääsylippu esitetään allasvalvojalle
  • Pukukaapit toimivat joko omalla riippulukolla tai osa kaapeista toimii myös euron kolikolla
  • Pukeutumis- ja suihkutilat ovat melko koruttomat, Torremolinoksen hallissa oli föönejä, Fugen hallissa ei.
  • Fuengirolan halliin ostetaan lippu eri paikasta kuin missä uimahallin sisäänkäynti on. Lipun voi ostaa tiskiltä tai automaatista ja lippu esitetään tosiaan siellä allasalueella uimavalvojalle. Lipunmyyntipiste löytyy urheilukeskittymän toisestä päästä alimmalta tasolta. Henkilökunta neuvoo perille, jos et löydä 😀

Fuengirolan hallissa oli tosi väljää arkipäivänä juuri ennen siestaa, silloin saimme yhden radan kokonaan omaan käyttöön. Tänään kävimme siellä aamupäivällä, hyvin mahtui silloinkin uimaan. Luulisin, että iltaisin sielläkin on ruuhkaisempaa.

Oma 50 metrin rata! Melkoista luxusta 2 euron sisäänpääsymaksulla.

Olen käynyt uimassa nyt kerran-pari viikossa. Ensi viikolla me muutetaan reiluksi kuukaudeksi Los Canos de meca -nimiseen kylään Atlantin puolelle. Siellä lähin uimahalli näyttäisi olevan Barbatessa, joten eiköhän uinti onnistu sielläkin. Tammikuussa palataan sitten taas Imatralle jatkamaan uinteja.

Seuraavassa postauksessa keskityn pyöräilykokemuksiin täällä Espanjan auringon alla 🙂

Matkailu · Yleinen

Saisiko olla, Saimaan saaristoreitti, oppaalla tai ilman?

Elokuu on tarjoillut taivaan täydeltä vettä, navakkaa tuulta ja koleaa säätä. Pitäähän keskiarvo näemmä saada tasoittumaan. Hiukan jännityksellä seurailin viime viikolla sääennusteita. Olin lupautunut vetämään kesän viimeisen Saimaan saaristoreitin ja kyllähän se väistämättä tunnelmaa latistaisi, jos joutuisimme ajamaan reitin vesisateessa.

Ilmeisesti olin lunastanut jo oman osuuteni sateessa ajamisesta, sillä yllättäen sää kirkastui ja lämpeni viikonloppua kohden. Lauantaina saimme startata matkaan aivan täydellisessä loppukesän säässä. Tällä kertaa kiersimme reitin vastapäivään, eli suuntasimme Imatralta kohti pohjoista.

Opastettu retki vs. omatoimiretki

Tämä oli nyt omalta osaltani neljäs retki saaristoreitillä. Olen kiertänyt sen kahdesti myötäpäivään ja kahdesti vastapäivään. Joka kerta reitti on ollut hiukan erilainen, riippuen siitä ollaanko oltu liikkeellä yhden vai kahden yön taktiikalla ja millä porukalla.

Ensimmäisen kerran kiersin reitin oppaan mukana (kirjoitin siitä aiemmin) ja sen jälkeen kerran omalla (opasporukalla) ja kahdesti olen päässyt vetämään retken oppaan ominaisuudessa.

Nyt, kun kokemusta on sekä asiakkaan että palveluntarjoajan näkökulmasta, ajattelin tehdä vertailun siitä, mitä hyötyjä on valita opastettu matka ja toisaalta milloin reitti kannattaa kiertää omatoimisesti.

Pyöräilijöitä nousemassa Utulan lautturin kyytiin
Pyörämatkalaisia nousemassa Utulan lautturin kyytiin Karoniemessä.

Miksi kannattaa valita opastettu retki?

Suurin hyöty on tietysti helppous ja vaivattomuus. Sinun ei tarvitse itse stressata reitistä, aikatauluista, ruokapaikoista, lauttalipuista, yöpymispaikoista jne. Voit keskittyä vain nauttimaan matkasta. Opastetuilla matkoilla tapaat lisäksi muita samanhenkisiä pyöräilijöitä ja parhaassa tapauksessa voit saada uusia ystäviä.

Opas myös tuntee reitin ja tietää ne paikat, joissa kannattaa hiukan poiketa reitiltä, jotta voi nähdä kätketyn näköalapaikan, nauttia maukkaimmat korvapuustit tai suurimmat jäätelöpallot.

Opastetun retken varjopuolena voi pitää sitä, että eteneminen voi olla omaan makuun liian verkkaista, koska vauhti sovitetaan aina sellaiseksi, ettei kukaan jää letkasta. Toisaalta tällaiselle matkalle kannattaakin jättää vauhtipöksyt kotiin ja vetää turistishortsit jalkaan ja keskittyä nauttimaan maisemista kaikessa rauhassa.

Opastettu matka sopii myös hyvin kokemattomalle pyöräilijälle. Jos mäet tai pitkät päivämatkat arveluttavat, suosittelen valitsemaan sähköpyörän.

Ihmisiä seisomassa Huuhan rannan lähellä olevalla varjoliitojien lennätyspaikalla
Huuhan rannan vieressä on jyrkänne, jossa varjoliitäjät nousevat ilmaan. Se on myös aivan upea näköalapaikka, josta näkee Saimaan selkien yli kymmenien kilometrien päähän.

Kenelle sopii omatoimimatka?

Jos viihdyt parhaiten itseksesi tai omassa porukassa, olet jo kokeneempi pyöräretkeilijä ja haluat edetä omaan tahtiisi, valitse silloin omatoimimatka.

Omatoimimatkan voit tietenkin suunnitella ja järjestellä alusta loppuun saakka itse, mutta myös omatoimimatkoille on saatavana palveluna reittisuunnittelu, lauttaliput, majoitus ja tavaroiden kuljetus sekä vinkit matkalle.

Utulan Kyläkauppa
Utulan Kyläkauppa on sympaattinen taukopaikka Saimaan saaristoreitin varrella.

Vinkit Saimaan saaristoreitille

Alkuperäinen reitti kulkee Ruokolahdella Puumalantietä Utulantien ja kirkonkylän välin. Tänä kesänä avattiin uusi lauttayhteys Äitsaaresta Utulaan, jolloin ruuhkainen (minusta jopa vaarallinen) Puumalantie on mahdollista välttää kokonaan. Suosittelen siis lämpimästi valitsemaan Salosaaren ja Äitsaaren kautta kulkevan reitin.

Utulan ja Taipalsaaren välillä ei valitettavasti ole juurikaan palveluja, joten varaa tälle pätkälle riittävästi evästä ja juomista. Kyläniemen kalasatamaan on saatu tänä kesänä WC:t sekä katos ja pyörälautta Rastilta saa ostaa juomista ja pientä purtavaa.

Rastiniemestä Taipalsaarelle virallinen reitti menee osittain hiekkatiellä, joka on paikoin melko huonossa kunnossa. Hiekkatieosuus on mahdollisuus välttää ajamalla Suursaimaantietä. Vastapainoksi sillä tiellä riittää sitten mäkiä ja mutkia. Eli voit valita joko hieman epämukavan 10 kilsan hiekkatiepätkän tai lähes 20 km loputtomia mäkiä 😀

Näkymä Taipalsaaren Wanhan kunnantalon terassilta
Taipalsaaren kirkonkylän uimaranta ja venelaituri.

Joutsenossa kannattaa poiketa viralliselta reitiltä ja ajaa Keskuskadun kautta. Sieltä löydät kaupat ja muutaman ruokapaikan.

Varaa riittävästi aikaa matkaan, jottei sinulle tule kiire pyörälautoille rengasrikon tms sattuessa. Pyörälautat ovat jo tältä kesältä lopettaneet kuljetukset, joten seuraavan kerran Saimaan saaristoreitille pääsee ensi kesänä.

Nähdäänkö siellä? Tuletko opastetulle matkalle vai kierrätkö reitin omatoimisesti? 😀

Matkailu · triathlonkisat

Ironman Tallinna 2021 kisaraportti

En tiedä miten tämä pitäisi aloittaa… Lopusta kai, koska ta-daa, se on ohi ja selvisin maaliin! Olen siis yksinkertainen Ironman 😀

Olipahan vaiherikas ja tunteellinen matka. Ennen lähtöä jännitettiin viime metreille asti, päästäänkö miehekkeen kanssa edes maahan, eli miten korona-tilannne kehittyy. Ohjeistukset kiristyivät elokuun alusta ja kisajärjestäjältä tulikin monta viestiä aiheeseen liittyen. Minulla on vasta yksi rokote alla, enkä saanut toista aikaistettua, joten testin kautta matkaan.

Saavuimme Tallinnaan autolautalla torstaina. Huvittavaa kyllä, ajoimme auton laivasta ulos, eikä kukaan kysellyt minkään todistuksen perään… No, ainakin saattoi itse olla luottavaisin mielin, ettei tuo virusta maahan.

Pyörä kulki peräkoukkuun kiinnitettävässä telineessä ja saapuessamme majapaikkaan huomasin, että vaihdevipu on jotenkin epänormaalissa asennossa. Pyörän ohjaamo oli kääntynyt matkan aikana 90 astetta vasemmalle ja se oli aiheuttanut jotain vahinkoa takavaihtajalle, sillä koeajon jälkeen totesin, että vain osa vaihteista takana toimii.

Ajattelin, että vika ei varmaan ole säätöä suurempi homma, joten luotin siihen, että kisakeskuksen mekaanikot osaavat korjata sen. Sain siskolta vinkin, että kisakeskuksella voi käydä jo rekisteröitymässä, vaikka oma rekisteröintiaika oli merkattu vasta perjantaille, joten päätimme kävellä sinne ja tehdä ilmon sekä samalla tsekata pyöränkorjausasian.

Kisakeskus sijaitsi Noblessnerin satama-alueella.

Ennen rekisteröitymistä piti vielä tehdä uusi korona-pikatesti, koska ei ollut sitä toista rokotusta… No se onneksi hoitui kisakeskuksella ja tuloksen sai alle 10 minuutissa. Tuloksen varmistumisen jälkeen ilmoittautuminen menikin sujuvasti ja sain repun ja tykötarpeet mukaan. Kävin infossa kyselemässä pyörähuollosta ja sieltä sanottiin, että mekaanikko on jo tältä päivältä lopettanut, mutta huomenna olisi taas huoltoapua tarjolla.

Fiilistelimme vielä hetken expossa ja sieltä tarttuikin yhtä ja toista IM-kamaa matkaan… Päätimme tulla aamupäivällä uudelleen paikalle konsultoimaan huollon kanssa. Siinä olisi hyvin aikaa, kun pyörä piti viedä T1-vaihtopaikalle Harku-järvelle vasta 16:30 perjantaina.

Päivä ennen H-hetkeä

Perjantaiaamuna nukuimme pitkään ja kävimme rauhassa aamiaisella läheisessä kahvilassa. Otin pyörän ja suuntasimme kisakeskukseen. Mieheke läksi samaa matkaa juoksulenkille. Huoltoon olikin melko pitkä jono, joten päätimme, että minä jään jonottamaan ja mies jatkaa omaa lenkkiään.

Jono ei liikkunut moneen minuuttiin lainkaan ja pieni epätoivo alkoi jo kyteä. Onneksi yksi huoltomiehistä alkoi käydä jonoa läpi ja kyseli mitä apua kukakin tarvitsee. Kun hän pääsi minun kohdalleni, selitin ongelmani. Huoltomies pudisteli päätään ja sanoi, etteivät he saa korjattua asiaa siinä paikan päällä, vaan mahdollisesti vaihdevaijeri kaipaa vaihtoa. Hän kysyi kauanko aikaa minulla on viedä pyörä vaihtoon ja voiko sillä ajaa. Kello oli siinä kohtaa jo yli puolenpäivän ja sanoin, että on vielä aikaa useampi tunti. Hän kertoi, että voisin ajaa pyörän huoltoliikkeeseen, jossa he saavat mahdollisesti korjattua ongelman, mutta se liike on viiden kilsan päässä. No, ei siinä auttanut muu kuin todeta, että laita osoite Google Mapsiin, niin lähden polkemaan sinne.

Jee, pyörä on jälleen kunnossa!

Matkalla korjaamoon ehdin jo miettiä, että mitä teen jos pyörää ei saadakaan kuntoon. Vaihtoehtoina olisi joko ajaa rikkinäisellä pyörällä, jossa vain kolme takaratasta on käytössä, tai vuokrata jostain pyörä kisaan.

Korjaamossa oli onneksi asiantunteva palvelu ja pyörä saatiin alle vartissa kuntoon. Kävi ilmi, että vaihdevaijeri oli päässyt irtoamaan paikaltaan kuljetuksen aikana. Se saatiin paikoilleen, eikä vaijeria tarvinnut vaihtaa.

Huh, mikä helpotus. Ajelin pyörän takaisin kämpille ja läksimmekin siitä lounaan jälkeen viemään pyörää ja vaihtopussukoita T1-vaihtoon Harku-järvelle, joka on noin 9 km päässä Tallinnasta. Onneksi sisko taas huolehti ja muistutti, että myös juoksukamat pitää viedä samalla, koska ne kuljetetaan T2-vaihtoalueelle, jonne ei pääse ennen kisaa lainkaan. Itseltä oli mennyt tämä ohje aivan ohi.

Pyörä ja vaihtokamat piti viedä Harku-järvelle jo perjantaina. Jännitys on hyvin aistittavissa kuvasta.

Yllättäen vaihtoalueella ei pyörää tai varusteita tarkasteltu lainkaan. Yleensä jarrut ja kypäränhihnat syynätään, mutta nyt ne eivät kiinnostaneet ketään. Löysin vaihtoalueelta oman paikan ja asettelin kamat paikoilleen. Jätin jo juomapullot sisältöineen pyörään, koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että en saa aamulla enää täytettyä niitä.

Sääennuste näytti lauantaille melkoista tuulta ja vesisadetta. Ennuste ei parantunut yhtään, pikemminkin huononi. Niinpä varasin pyöräilyyn lämmikkeeksi irtohihat ja tuuliliivin. Juoksupussukkaan varasin toiset sukat, jotta saan pyöräilyn jälkeen kuivat sukat jalkaan.

Juoksupussukat käskettiin solmia niin, että vesi ei pääse pussin sisään, koska sitä oli tosiaan luvassa… paljon. Onneksi näin, koska niille kuville sukille oli lauantaina tarvetta.

Chattailin vielä valmentajan kanssa kisataktiikasta. Päiviteltiin sääennustetta ja sain vielä viime hetken vinkiksi hommata sadetta pitävän takin pyöräilyyn. Koska jos sade ja kylmyys pääsee ytimiin, on sieltä vaikea enää saada itseään lämpimäksi.

Niinpä seuraava steppi oli etsiä kauppa, josta saisi vielä sopivan, ohuen pyöräilytakin… Ihme ja kumma, ensimmäinen kauppa, jonne menimme isossa kauppakeskuksessa, oli napakymppi 😀 Sieltä löytyi yksi ainoa riittävän ohut, mutta vedenpitävä takki, joka sattui vielä olemaan sopivaa kokoa, eikä edes maksanut mansikoita. Kassan kautta pois, kiitti kuitti 😀

Hiilaria koneeseen.

Loppuilta menikin tankatessa ja lepäillessä.

Kisapäivä

Herätys pärähti aamulla klo 4:30. Ei siinä kyllä paljon tullut nukuttua sitä ennenkään. Nopeasti vähän aamupalaa, festariasuste päälle ja matkaan.

Tyylikäs outfit 😀 Villasukat on pakollinen varuste.

Vetäisin kisapuvun päälle vain viitan ja jalkoihin sandaalit. Vielä ennen lähtöä nopea tsekkaus, että kaikki tarpeellinen on mukana:

  • märkkäri
  • uimalasit
  • nenäklipsi
  • vaihtovaatepussukka
  • ajanottochip
  • uimalakki.
  • uusi sadetakki.

Läksimme matkaan kohti Harkujärveä, mutta yllättäen matka tyssäsi isoon liikenneympyrään Saku-suurhallin kohdalla. Siellä liikenteenohjaaja ilmoitti, että autolla ei pääsekään Harku-järvelle, vaan kilpailijat viedään sinne busseilla Saku-hallin edestä.

Ei muuta kun auto ympäri ja hallille. Mikä pettymys, eikö uintia pääsekään katsomaan?

Hyvästelin miehekkeen ja jäin odottelemaan kyytiä.

Pääsin bussilla Harku-järvelle ja sain vietyä sadetakin vielä vaihtopussukkaan pyörän luo. Vaihtoalueella tapasin siskon ja muita tuttuja. Viime hetken tsempit ja vessajonoon. Onnistuin valitsemaan jonon, joka ei vetänyt sitten millään. Lopulta pääsin vessaan ja sen jälkeen tulikin hoppu siirtyä lähtöalueelle.

Vedin märkkärin puoliksi päälle, pakkasin vaihtovaatteet pussukkaan ja siitä puolijuoksua lähtöalueelle. Tulipahan samalla alkulämpät 😀

Vedessä ei ollut mahdollista lämmitellä lainkaan, joten ei muuta kuin märkkäri kiinni, vaihtokamat rekkaan ja kohti lähtöaluetta. Onneksi aallokko ei näyttänyt pahalta eikä ilma ollut niin kylmä kuin pelkäsin. Sadekaan ei ollut vielä alkanut.

Uinti

Oma lähtöaika oli 6:50, mutta lopulta pääsin starttaamaan noin seitsemän maissa. Vasta siinä kohtaa kun juoksin veteen kuulin tutun äänen ja kannustuksen rannalta. Mies oli sittenkin onnistunut luovimaan paikalle katsomaan 😀

Olin etukäteen kuullut, että Harku-järven vesi on sameaa, mutta silti oli melkoinen shokki kun tajusin, että vedessä ei näe yhtään-mitään. Ei siis edes omaa kättään. No, siihen tottui lopulta nopeasti. Aloin vain uida eteenpäin ja yritin hakea sopivaa rytmiä. Ekalle poijulle meni ihan hyvin. Käännöksessä oli hiukan ruuhkaa, mutta ei mitään pahempaa.

Tähystelin ahkerasti suuntaa, koska en halunnut tällä kertaa eksyä radalta. Toisessa käännöksessä oli suma ja sainkin pari osumaa sieltä ja täältä. Päätin yrittää ottaa seuraavat käännöksen hiukan kauempaa poijuista, jotta en jäisi jalkoihin.

Kolmannella käännöspaikalla tulikin melkoinen shokki. Aivan järkyttävät aallot iskivät vastaan ja sain kunnolla vettä henkeen. Hetki piti rykiä ja rauhoitella itseään. Asiaa ei auttanut se, että uimareita tuli yli vähän joka suunnasta. Sain kunnon potkun rintaan ja joku päätti uida suoraan ylitseni.

Sain jotenkin itseni rauhoitettua ja onneksi olen opetellut hengittämään molemmilta puolilta. Aallokko iski etuoikealta, joten aloin hengittää vain vasemmalta. Rauhoitin tahtia ja otin henkeä joka 4. vedolla. Jossain kohtaa huomasin, että olen ajautunut aaltojen mukana tosi paljon vasemmalle. Korjasin linjaa ja pyrin takaisin radalle.

Helpotukseksi tämä pätkä oli aika lyhyt ja seuraavan käännöksen jälkeen tuli myötäaallokkoa. Pitkä suora menikin ilman suurempia ongelmia, kunnes tuli taas käännös oikealle. Nyt osasin jo varautua ja selvisin aallokosta paremmin. Vesi maistui vähän bensalta, kun sitä tuli suuhun. Yritin varoa nielemästä vettä yhtään ja hengitin tosi ylhäältä. En uskaltanut vilkaista kelloa yhtään kertaa koko uinnin aikana, joten saatoin vain arvailla vauhtia. Päätin, että en keskity aikaan lainkaan, vaan varmistan vain vaihtoon pääsyn riittävän rauhallisella tekemisellä.

Toiseksi viimeinen käännös. Aallokko hiukan hellitti rannan tuntumassa. Pitkä suora. Enää viimeinen kilsa. Viimeinen käännös häämötti. Nyt alkoi jo tulla voittajafiilis. Selviän tästä! Viimeisen kääntöpoijun jälkeen näkyi maalikaari. Uin tasatahtia jonkun miehen rinnalla. Taisin päästä hiukan nopeammin perille. Ylös vedestä. Ei huippaa. Nyt vasta huomasin, että vesisade oli alkanut. Uintiaika 1:41 jotain… Pieni pettymys, mutta en antanut sen viedä fiilistä.

Juoksin pyörälle riisuen märkkäriä samalla. Kuivasin jalat, laitoin säärystimet ja sukat, kengät jalkaan, kypärä päähän. Uintikamat vaihtopussukkaan ja menoksi. Vaihtoon meni n. 7 minuuttia.

Pyöräily

Pyörän päälle pääsi hyppäämään heti vaihtoalueen jälkeen. Aluksi oli kapeampaa tietä, mutta se leveni nopeasti, eikä ollut ruuhkaa. Alussa pyörä kulki hyvin, sain heti hyvän rytmin ja yritin samalla juoda ja tankata energiaa. Ekat 30 kilsaa menivät helposti alle tuntiin myötätuuleen.

Sen jälkeen alkoikin vastatuuli ja todellisuus iski vastaan ihan kirjaimellisesti. Sain silti pidettyä ihan hyvä rytmin ja tasaisen vauhdin n. 60 kilsaan saakka. Siinä kohtaa alkoi vatsa ilmoitella olemassaolostaan. Ajattelin että käyn seuraavassa huollossa bajamajassa, mutta en sitten voinutkaan odottaa sinne saakka. Pysähdyin siis sopivassa kohtaa (eli siinä, jossa oli sopivan peittävän näköistä kasvillisuutta tien laidassa) ja rynnistin pusikkoon. Melko tuskaisia hetkiä, kun yritin saada ihoon liimautunutta pukua revittyä päältä pois ennen kuin olisi liian myöhäistä… Onneksi ehdin ajoissa… Anteeksi vaan eestiläinen maanomistaja, maillasi on nyt biokätkö.

Kun sain homman hoidettua, mietin uskallanko enää syödä/juoda suunnitelman mukaan. Päätin syödä energiapatukan siinä kohtaa kun olin joka tapauksessa pysähdyksissä. Jatkoin matkaa oloa tunnustellen. Ei kipua tai mitään, joten päätin jatkaa suunnitelman mukaan. Otin geeliä, urkkajuomaa ja vettä, kuten Lahdessakin tein.

Pysähdys vei tietysti ylimääräistä aikaa, mutta laskeskelin, että vielä on mahku päästä kuudessa ja puolessa tunnissa vaihtoon. Tuuli ja sade yltyivät. Olin aivan läpimärkä. Onneksi oli se sadetakki, joka sentään piti yläkropan kuivana ja lämpimänä. Jalkoja alkoi palentaa kun kengätkin olivat aivan läpimärät.

Puolivälissä oli vielä vauhtia ja mahdollisuus saada hyvä pyöräilyaika.

Puolivälin paikkeilla oli tuttu hahmo kannustamassa. Mies-parka oli siellä vesisateessa odottelemassa ❤ Ei suosinut sää katsojiakaan.

Reilun satasen jälkeen oli taas puska(paska)reissu esillä. Sitä ennen jo vauhti oli pahasti hyytynyt. En saanut energiaa sisään niin paljon kuin olin suunnitellut. Kello tikitti ja minä kiskoin kisahaalaria päälle jossain mutaläjässä virolaisen pellon reunassa. Pyörä pötkötti tien sivussa ja huoltomoottoripyörä pysähtyi juuri tsekkailemaan tilannetta kun könysin pusikosta pois. Ei hätää, täällä on on kaikki ihan hyvin…

Tilanteen kruunasi se, että seuraavaan huoltopisteeseen olisi ollut kilsa. Siis 1 kilsa. Mutta hätä ei lue lakia vai miten se meni.

Loppumatka menikin sitten enemmän ja vähemmän sunnuntaiajelufiiliksissä. En saanut enää piiskattua itseäni vauhtiin millään. Syke näytti 120, mutta en vaan saanut jalkoja toimimaan. Jouduin vielä kerran pysähtymään bajamajaan 20 kilsaa ennen maalia.

Lopulta pääsin T2-vaihtoon nippa nappa alle 7 tunnin.

Juoksu

Vaihtoalueella toimin rauhassa. Kuivasin jalat ja vaihdoin kuivat sukat. Nappasin vauhtikarkit taskuun ja läksin juoksemaan. Yllättäen jalat tuntuivat tosi tuoreilta. Ihan kuin ei olisi pyöräilemässä käynytkään! Vatsakin tuntui ihan normaalilta.

Varmaankin se lopun hyytyminen pyörällä säästi jalat juoksuun. Mene ja tiedä, mutta juoksin ekan kympin helposti alle tuntiin.

Juoksu alkoi yllättävän hyvin.

Otin joka huoltopisteellä jotain energiaa (urkkajuomaa vähintään) ja nappailin välillä vauhtikarkkeja. Eka kierroksen lopussa vaihdoin pari sanaa miehen kanssa ja olin niin fiiliksissä, että meinasin vahingossa juosta suoraan maaliin 😀 Onneksi tajusin virheen ajoissa ja luikin häntä koipien välissä takaisin radalle.

Toinen kierros olikin jo raskaampi. Sen jälkeen oli kuitenkin puoliväli ja ajattelin, että nyt mikään ei voi enää viedä minulta maaliin pääsyä. Kävelin kaikki huoltopisteet läpi ja yritin juosta niiden välit. Huoltopisteitä oli noin, 2,5 kilsan välein ja taistelin vaan pisteeltä toisella. En enää välittänyt ajasta, ihan sama, kunhan pääsen maaliin.

Kolmannella kierroksella aloin olla jo niin pihalla, että luulin minulla olevan vielä kaksi kierrosta jäljellä. Se olikin sitten iloinen yllätys, kun tajusin, että eikun yksi kierros enää 😀

Juoksuosuudella sääkin parani. Sade ja tuuli loppuivat ja juoksuolosuhteet olivat tosi hyvät. Kannustus reitin varrella oli mahtavaa. Juoksu meni neljänä kierroksena ja vähän väliä vastaan juoksi joku tuttu: sisko, kaveri, seurakaveri… Heistä sain voimaa. Myös muut tuntemattomat kilpailijat ja yleisö kannustivat, ihan mieletön fiilis.

Viimeinen kierros. Kohta tämä on ohi. Tunteet alkoivat jo nousta pintaan. 39 kilsaa, 40 kilsaa. Enää kilsa maaliin. Viimeinen, keltainen ranneke käteen. Maratonaika 4:37.

Maalisuora, punainen matto. Juontaja tsekkaa nimen numerolapusta ja maaliin juostessa kuulen ne maagiset sanat: Katri, you are an Ironman!

Maalissa tulee itku. Vieläkin tulee itku kun kirjoitan tätä. Niin paljon tunnetta tiivistyi siihen hetkeen.

Mies on vastassa, halataan.

Haen mitalin.

Katri Vesikko triathlon IM Tallinn maalissa
I am an Ironman

En edes tiennyt loppuaikaa, kysyin sen myöhemmin mieheltä. 13:28:46.

Kiitos Pekka tuesta, myötäelämisestä, huollosta, kannustuksesta, kaikesta… (ja näistä kuvista!)

Kiitos valmentaja Jukka, ilman apuasi en olisi tässä.

Kiitos sisko inspiraatiosta ja tuesta.

Kiitos kaikille seurakavereille kannustuksesta.

Kiitos koko triahlonyhteisölle kannustuksesta.

Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet ja tukeneet matkan varrella. Te tiedätte kyllä.