Ristus mikä reissu, soijaa pukkas 😀 Viikonloppuna kisailtiin Lahdessa helteisissä tunnelmissa. Hikeä tosiaan pukkasi, helle helli niin meitä kisaajia kuin katsojiakin kisan aikana.
Itse selvisin kuumuudesta huolimatta ilman suurempia ongelmia, nesteytys ja tankkaus osuivat siis nappiin. Kisajärjestäjät tekivät kyllä kaiken voitavansa sen eteen, että kilpalijat pärjäisivät kuumuudessa. Huoltopisteitä oli riittävästi ja juoksuosuudelle oli tuotu vesiletkuja, joiden alla saattoi hetken viilentää itseään.
Me tulimme Lahteen jo perjantaina ja kävin rekisteröitymässä samantien. Rekisteröintiajat piti ilmoittaa ennakkoon, jotta ruuhkilta vältyttäisiin ja kisakeskuksessa olikin väljää, kun saavuin paikalle. Pyörän olisi voinut jättää jo perjantaina vaihtopaikalle, mutta päätin tuoda oman pyörän ja vaihtokamat varikolle lauantaina. Silloin olisi hyvin aikaa vielä valmistautua startin ollessa vasta iltapäivällä.
Kävimme vielä illalla satamassa syömässä ja pyörimässä kisaexpossa. Tulin ostaneeksi uuden märkkärin, vaikka tarkoitus oli vain käydä ihmettelemässä niitä. Olin varautunut siihen, että tarvitsen Tallinnaan uuden märkkärin nykyisen alkaessa jo repeillä monesta kohtaa. Lahdessa oli tarkoitus vetää vielä vanhalla. Mutta… löysinkin heti ekasta teltasta niin hyvän tuntuisen märkkärin sopuhintaan (Sailfish One), että se hyppäsi mukaan ihan puoliväkisin.
Yövyimme ystäväni asunnolla, jossa sain valmistautua rauhassa. Kiinnitin numerot pyörään, varustepusseihin ja kypärään. Ihmettelin hetken puuttuvaa ajanottochip’iä, mutta tiedustelun jälkeen kuulin, että se annettaisiinkin vasta silloin kuin pyörät ja varustepussit jätetään vaihtoalueelle.
Laitoin juomapullot puolillaan yöksi pakkaseen, jotta ne pysyisivät edes hieman pidempään kylminä vaihtoalueella. Olin pusertanut geelit valmiiksi jo pieneen pulloon ja laitoin senkin aamulla vielä hetkeksi pakkaseen.
Lauantaina tulimme kisapaikalle hengailemaan jo hyvissä ajoin. Vein pyörän ja vaihtopussit vaihtoalueelle. Jätin juomapullot pyyhkeen sisään pussiin, jotta ne eivät kuumenisi liikaa. Kisajännitys alkoi nostaa päätään ja melkein unohdin ottaa kypärän pois päästä ja jättää pussiin.
Siirryimme odottelemaan kisan alkua varjoon siskoni ja muiden tuttujen seuraan. Söin vielä vähän evästä, vaikka ei ollut yhtään nälkä. Piipahdin seuran yhteiskuvassa vielä noin tunti ennen lähtöä. Meitä olikin iso porukka lähdössä matkaan.
Olin ilmoittanut uintiajaksi 45 minuuttia, joten olin viimeisessä lähtöryhmässä. Muut menivät aiemmissa ryhmissä, onneksi yksi tuttu jäi kanssani viimeiseen ryhmään, niin oli henkistä tukea ja apua märkkärin pukemisessa. Siirryimme uinnin lämmittelyyn oman ryhmämme ensimmäisinä ja se olikin oikea ratkaisu, sillä ehdimme lämmitellä vain hetken, kun meidät komennettiin pois vedestä kärkiuimarien lähestyessä jo rantaa. Teimme lämmittelyuinnin ilman märkkäriä, ei tehnyt mieli pukea sitä päälle yhtään minuuttia liian aikaisin.
Lähtö ja uinti
Lähtöalueella ei ollut lainkaan ruuhkaa ja pääsinkin starttaamaan samantien saatuani märkkärin päälle. Oman jännityksen uintiin toi uuden märkkärin lisäksi se, että uin nenäklipsin kanssa. Se oli pakko ottaa käyttöön, koska vedessä on nyt ollut paljon siitepölyä ja se aiheuttaa minulle tosi pahoja oireita. Olin testannut klipsin kanssa uimista vain pari kertaa ennen lauantaita.
Uinti käynnistyi tosi hyvin. Maltoin lähteä rauhallisesti ja löysin heti hyvän rytmin. Yhtäkkiä havahduin siihen, että olin yksin vedessä. Hetken ihmettely ja tajusin ajautuneeni pois radalta! En tajua miten se oli mahdollista, olin tehnyt jyrkän käännöksen vasempaan. Jostain syystä tilanne alkoi naurattaa minua aivan hillittömästi. Eihän tällaista voi tapahtua kuin minulle.
Uin takaisin radalle ja uin hetken parin muun uimarin peesissä. Lopulta löysin oman rauhallisen linjan, jossa pääsin etenemään omaa tahtia. Tähystelin nyt useammin oikeaan suuntaan ja pysähdyinkin muutaman kerran varmistamaan suuntaa. Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Viimeisen käännöksen jälkeen alkoi maali näkyä. En uskaltanut vilkaista kelloa kertaakaan koko matkan aikana, joten uintiaika oli täysi arvoitus.
Noustessani vedestä kuulin selostajan sanovan nimeni ja uintiajan 44 jotain… Mitä?! Se oli todella iloinen yllätys kaiken sekoilun jälkeen. Fiilis nousi samantien kattoon ja kun vielä kuulin kannustushuutoja katsomosta, hölkkäsin vaihtoon todella hyvissä tunnelmissa.
Pyöräily
Vaihdossa kaikki sujui ongelmitta. En unohtanut mitään oleellista 😀 Hyppäsin pyörän selkään ja 90 kilometrin matka saattoi alkaa.
Heti pyöräilyn alussa yritin juoda paljon ja tankata geeliä. Ekat viisi kilsaa menivät reiluun 11 minuuttiin. Tahtia pitäisi kiristää, mutta alussa oli melko paljon nousua. Toka vitonen meni hieman nopeammin.
Ensimmäinen huoltopiste oli 19 kilometrin kohdilla. Se tuli hieman yllättäen eteen, en ollut vielä ehtinyt edes koskea varapulloon. Otin urheilujuomaa ja kaadoin sen pyörän juomasäiliöön.
Geeliä, juomaa, kilometrit taittuivat. Keskityin pitämään kadenssin korkealla ja jalat rentoina. Ei saa runtata liian kovaa mäkiin, toistelin mantraa itselleni. Välillä oli huonoa asfalttia, välillä aivan uutta sileää pintaa. Vitoset menivät alle kymmeneen minuuttiin. Toivo kolmen tunnin alituksesta heräsi. Tsemppasin itseäni mielessäni. Hyvä Katri, pystyt siihen, anna mennä. Ohittelin porukkaa ja välillä joku kiisi minun ohitseni.
50 kilsaa täynnä. 70 kilsaa täynnä. Huoltopisteiltä uutta juomaa. Loputtoman pitkiltä tuntuvia ylämäkiä, jännitti kestääkö renkaat ehjänä tai tippuuko ketjut, keskari laskee. Vielä iso mäki Messilässä. Vitoseen meni yli 12 minuuttia. Voihan kakka, sinne meni 3 h aikaraja.
Vaihtoon tullessa olo oli hyvä, ei pahoinvointia tai mahakipua. 3 h 3 minuuttia ja sekunteja päälle. Se on kuitenkin uusi enkka, nyt ei masennuta, hoin itselleni. Vielä on mahdollisuus alle kuuden tunnin kokonaisaikaan.
Juoksukengät jalkaan ja matkaan!
Juoksu
Heti juoksuun lähtiessä iski kova jano ja kirosin itseäni, että en muistanut juoda vaihdossa mitään. Odotin ensimmäistä huoltopistettä kuin kuuta nousevaa. Eka kilsa 5:30. Ohoh, vauhti oli kovempi kuin mitä olin suunnitellut. Päätin antaa mennä niin kauan kuin kulkee.
Huoltopisteellä vettä, osan join, osan kaadoin päähän. Seuraavalta pöydältä urheilujuomaa ja suolaa. Vielä vikalta pöydältä vettä. Kävelin kaikki huoltopisteet läpi, jotta ehdin nauttia pöytien antimista. Mies ja muut tutut ja ystävät kannustavat matkalla. Tuntemattomat ihmiset kannustavat. Siitä saa voimaa.
Eka vitonen reilusti alle puoleen tuntiin. Geeli naamaan.
Ensimmäinen kierros alle tuntiin. Jalkaa vaan toisen eteen. Huoltopisteeltä toiselle. Geeliä 5 kilsan välein. 20 kilsaa täynnä, vielä on mahdollisuus 2 h aikaan. Maali näkyy! Loppukiri!
Se on siinä! 5:56:10. Itkettää ja naurattaa. En saa sanaa suusta. Mies on vastassa maalissa, pusu maistuu kuulemma suolaiselta.
Mitali kaulaan ja Finisher-paita matkaan. Hetki fiilistelyä. Ystävät, valmentaja ja seurakaverit onnittelevat. Tätä fiilistä ei voita mikään. Tämän takia on lähdetty ajamaan vesisateeseen ja juoksemaan pakkaseen. Tämän takia on tahkottu altaassa ja kyykätty salilla. Tämän takia. Vaikka tulos ei monelle muulle ole kummoinen, minulle se on iso harppaus oikeaan suuntaan. Se on melko lailla tasan puolen tunnin parannus edelliseen puolimatkaan Joroisilla.
Kisan jälkeen miehen kanssa terassille, yksi olut ja kisan läpikäynti. Yö on trooppinen ja tuntuu kuin olisimme jossain ulkomailla. Uskomattoman hieno fiilis.
Hain pyörän ja muut kamat vaihtoalueelta ja suuntasimme majapaikkaan. Matkalla iski kova nälkä, joten piti kurvata kebabbilan kautta 🙂
Vaikka kello oli jo paljon, ei uni meinannut tulla, kroppa kävi vielä niin kierroksilla. Onneksi aamulla ei ollut kiire mihinkään ja saimme nukkua pitkään.
Kiitos Mies, kiitos valmentaja, kiitos kaikki kannustajat ❤
Nyt hetken hengähdys ja sitten katseet kohti Tallinnaa.
Harjoituspäiväkirja 